Liian kesyä !

Mágus

Mikä on vaihtoehtoisten hengenoppien päämäärä? Onko se vain yksilöiden hedonistinen harrastus, vai pyritäänkö johonkin laajempaan vaikuttamiseen? Kenties kirkon ja kristinopin syrjäyttämiseen!?

Mikäli vastaus on lähelläkään viimemainittua - ei mitään toivoa! Lähes kaikki nykyiset maagiset ja mystiset suuntaukset ovat niin läpeensä humanistisia ja feminiinisiä, ettei ole edes teoriassa mahdollista kukistaa kristinuskoa. Ei kristinuskokaan saanut Eurooppaa valtaansa evangeliumia julistamalla, vaan sotimalla, tappamalla, hävittämällä, ja kiduttamalla - siis maskuliinisia vaistoja toteuttaen.

On naurettavaa edes kuvitella, että jotkut teinityttöjen wiccapullakerhot kulttuurivallankumouksia tekisivät. Miesten tulisi ottaa johto suvereenisti käsiinä kautta linjan, ja viedä asiaa eteenpäin, naisten vain seuratessa mukana kuten on ollut ennenkin kautta maailman historian.

7

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maiden off moon

      Sä et ees tiedä mihin me wiccat pystytään. Muuten et kirjoittelis tollasia typeryyksiä. Olen ollut wicca kohta vuoden ja sinä aikana olen tehnyt lukuisia loitsuja, jokka ovat ajaneet viholliseni perikoittoon ja suojelemani ihmiset ovat menestyneet ja rikastuneet. Ehkä me ei lennetä luudilla vaan ajetaan skoottereilla ja ehkä me ei olla rumia vanhoja akkoja vaan nuoria naisia. Ehkä meiän kaikkien henkiolento ei oo kissa vaan voimme olla henkiyhteydessä myös koiriin, hamstereihin ja kilpikonniin. Ehkä joillain ei ees oo henkiolentoa. Ehkä me ei asuta mökissä synkässä metsässä vaan omakotialueella. Tosi ärsyttävää tollanen leimaaminen sukupuolen perusteella. Jos kiinnostaa niin sen jälkeen kun mä aloin wiccaks niin meiän luokalta on tosi moni muukin tyttö ruvennut wiccaks. Ihan mahollista on että joku päivä meitä on enemmän kuin teitä. Pelottaako? Olis kyllä syytä.

      • Mágus

        Pelottaa ihan vimmatusti :)

        Jään odottelemaan että täytät 15v, ehkä keskustelumme on jo sitten hieman avarampaa.

        PS

        Älä tuhlaa hirvittäviä loitsujasi minuun, sinä pelottava noita, tiedän miten sellaisilta suojaudutaan!

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      On erillaisia päämääriä --> tietoisuutensa kasvattamisesta, lähimmäisen konkreettiseen auttamiseen jne. Kristinuskosta poiketen useimmat hengensuuntaukset eivät pyri maailmanvalloitukseen, ainoastaan yksilön kehitykseen sitä liiemmin suurille joukoille levittelemättä. Kristinusko on miljardibisnes, eli vallasta on kysymys, siksi sitä levitetään ja rahat herkkäuskoisilta keskiluokkaisilta yltiöpäisillä lupauksilla viedään.

    • Qadesha

      Ehkä saadaan tänne vähän säpinää ja tärinää? Otan heti osaa:

      Ensimmäiseksi voitaisiin miettiä mitä _pysyvää_ esim. Aleister Crowley mahtoi saada aikaiseksi antamalla toisen jäbän pökkiä itseään perseeseen. Ja mitäs näitä muita kuuluisia miespuolisia maagikkoja onkaan ollut... Meinaan kun ei niiden nimiä tavikset tiedä, niin tulee vähän ikävästi sellainen ajatus etteivät ole äijät tainneet saada järin mitään aikaan. Nimettömiä = aikaansaamattomia, jotain Kurppajehviä lukuunottamatta. Eikä hänestäkään tiedettäisi ellei häneen homorakastunut oppilapsi olisi hänen höpinöitään kirjoihin kilkutellut.

      Ovatko miehetkin sitten vaan yksiä ämmiä koko vaihtoehtoisuuden saralla? Pitäisikö joku magian laji, shamanismi, satanismi tai joku muu kotkotus takoa ihmisten kalloihin sotimalla, tappamalla, hävittämällä ja kiduttamalla? Mistä maasta tai mistä kohderyhmästä ajattelit aloittaa?

      Meinaan ehkä siinä on joku idiskin noin pidemmässä juoksussa että kaikkia oppeja ei ole tungettu ihmisten kurkuista alas väkisin. Koska kaikki ne mitä on tungettu, eivät ole säilyneet. Vai hallitsevatko Hitlerin natsipossut nyt juuri mukamas maailmaa?

      Ei miekalla mitään pysyvää voita. Eikä kyllä taikasauvallakaan, siitä tämän planeetan kiertokulku pitää huolen. Ehkä hyvä niin. Etteivät vanhat polvet päätä ikuisuuksiin asti siitä mitä nuorempien kuuluu, pitää ja täytyy. Jokainen sukupolvi määrittelee sen itse mitä haluaa, tai ainakin näin pitäisi olla.

      Mutta voithan aloittaa miehisen vallankumouksen miehistä k-uskontoa vastaan vaikkapa survomalla taikasauvaa sinne minne päivä ei paista, jos kuvittelet että kohtalo tekee juuri sinun kohdallasi poikkeuksen ja hoplaa syntyy uusi maailmanjärjestys jossa maagimiehet määräävät miekkamiesten sijaan (ja mitähän eroa näissäkin on?)

      Itseasiassa odotan ihan lääpälläni miten juuri sinä laitat aavikkouskovaiset kuriin ja järjestykseen. Kerro miten homma etenee.

      t: Pessi Misti

      • Mágus

        Crowleyn anusriitit on oma lukunsa, eikä niistä kannata numeroa tehdä, mutta kyllä Suuri Peto sentään jotain jätti maagisen filosofian historiaan mitä muut jäljittelevät: Tahtosi mukaan tulee sinun tekemän. Tosin de Sadelta ja Nietzscheltä taitaa jo lähes samat jutut löytyä.

        Satanismi ei sovellu massojen opiksi, mutta shamanismin maailmankuva on jo varteenotettava vaihtoehto, tai sille läheinen sovellutus. Shamanismi ei ole itsessään mytologiaa eikä myöskään humanismia, vaan perimmältään hyvin luonnonläheistä. Tosin nämä nyky-Suomen miesämmät ja femakot taitavat senkin vielä vääntää humanismiksi, ja taitaa sellaisesta jo viitteitä ollakin.

        Suurin osa miehistäkin näyttäisi olevan feminisoituneita ämmiä. Selkeän poikkeuksen ei-kristityistä tekee jotkut asathrú-liikkeet.

        Aloittaminen alkaa tietysti omasta itsestä, sitten piirin luomisesta jota maskuliinisesti alati laajentaen johdetaan. Tarkoitus olisi siis kukistaa kirkko ja sen opit ja arvomaailma, jota maallisempi yhteiskunta sitten myötäilisi.

        Hitlerin "natsipossut" eivät hallitse maailmaa, ja ehkä se ko. mielessä on vahinkokin, sillä nazien perimmäisenä päämääränä oli kristinuskon hävittäminen uuspakanuuden tieltä.

        Ei! Jokainen uusi sukupolvi ei kumoa edellisen sukupolven oppeja, vaikka niitä ehkä aik´ajoin eri tavoin tulkitseekin. Mekään emme elä enää 1800-luvun moraalisääntöjen mukaan, mutta samaa jouluevangeliumia hoetaan kuin silloinkin.

        Miten homma etenee minun styylilläni ? Ensin pitäisi löytää kasvava joukko kaltaisiani, mutta näyttävät olevan katoava luonnonvara. Ja kyllähän se kirkkokin vielä kerran kukistuu, ellei meidän toimesta, niin sitten moskeian.

      • Qad
        Mágus kirjoitti:

        Tunnetusti islam sietää vieläkin huonommin toisinajattelijoita kuin k-uskonto. Moni ottaa islamin parista esille sufilaisuuden, mutta fanaattiset muslimit eivät siedä sitäkään.

        Parempi siis olisikin kun k-uskonnon nujertaisi joku muu juttu joka myös nujertaisi islamin. Juutalaisuus olisi muuten jo itsessään väsähtänyt aavikkouskonto, mutta jotkut taatat vielä jaksavat täristä senkin vimmalla Israelin maassa.

        Mutta onnea yritykselle, jos vain mitä hyvänsä keinoja keksit k-uskonnon saada nurin. Jos sensijaan yrität saada kaikki naiset nurin ja tyystin orjan asemaan, se on soromnoo. Eiköhän tätä alistusoopperaa ole jo tarpeeksi monta vuosituhatta ollut ja taitaa siitäkin suurin olla lähi-idän hiekkalaatikosta lähtöisin.

        Ärsyttää se kyllä minuakin että naisväki lupsuvin lehmänsilmin fanittaa kaiken maailman kahjoja oppeja jotka kahlehtivat aina lopulta harjoittajansa.

      • Mágus
        Qad kirjoitti:

        Assassiinien suuntaus muinoin (jos historiaan on uskomista) ja sufilaisuus on sieltä islamilaisuuden parhaimmasta päästä, mutta koraani kaiken kaikkiaan on iljetys. Vaikka pakana olenkin, taistelisin sata kertaa mieluummin kristinuskon kuin islamin puolesta jos nuo humbuugiuskonnot ottaisivat taas yhteen.

        Ehdottomasti! Ensin krisselit nurin, sitten musulmaanit. Sen jälkeen juutalaisuus olisikin pikku murhe.

        Onhan noita naisia pistetty nurin jo melkoinen määrä :) mutten suinkaan tarkoita, että maskuliininen vallankäyttö tarkoittaisi naisten alistamista. Naisilla olkoon samat oikeudet kuin miehilläkin - paitsi poliittisessa vallankäytössä. Naiset ovat siihen liian pehmeitä.

        "Ärsyttää se kyllä minuakin että naisväki lupsuvin lehmänsilmin fanittaa kaiken maailman kahjoja oppeja jotka kahlehtivat aina lopulta harjoittajansa."

        Sitä samaa ihmettelen minäkin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe