Kouluverkkoselvittelyn tiimoilta taas kuulin naurettavan jutun
Tipaksella eläkeukot vaahtoavat koulun puolesta ja koulukkaat mahtuu lähitulevaisuudessa sormilaskuriin.
Tä?
Tipaksella eläkeukot vaahtoavat koulun puolesta ja koulukkaat mahtuu lähitulevaisuudessa sormilaskuriin.
Tä?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Onhan siellä niitä lapsia enemmänkin,kun nämä huru-ukot alkavat olla niin lapsen asteella.
luki että 14 koululaisen sijaan niitä onkin 24!? Missä lienevät selvityksen aikana olleet, ongellako?
Kouluverkkoselvityksen aikana lapset olivat kiiltona isäpapan silmissä. Ja siitä on pitkä ja epävarma matka koulunpenkille.
Montako toimivaa koulua Sotkamossa on nykyisin?
Omina kansakouluaikoinani Sotkamossa taisi olla 41 koulupiiriä. Asukkaitakin oli niihin aikoihin yli 15.000, nykyisellään alle 11.000.
Olen asustellut muualla jo 39 vuotta, joten Sotkamon nykyisyys ei ole ihan hanskassa.
12 peruskoulua löytyi kunnan sivuilta.
http://www.sotkamo.fi/index.asp?pid=325
Niiltä löytyy myös muuta ajantasaista tietoo Sotkamosta.
Lisää lipsuttelua,niin koulut täyttyy ja on vanhuksillekin tulevaisuudessa palveluiden tuottajia ja maksajia.
Muuten kepu alasajaa kaikki haja-alueiden palvelut,onhan se nähty keskustaenemmistöisissä kunnissa mihin niiden politiikka johtaa.
Siitä vaan sorron yöhön uusia pioneereja väsäämään. Oikeisto vs. vasemmisto ajattelu pitäisi tosiaankin herätellä henkiin. Olisiko siinä syntyvyyttä lisäävä tekijä kun puolueen nimissä molemmat lisääntyisivät kuin kanit.
Talvella kyläkoulut pullistelisivat oppilaista. Kesällä koulut olisi varattu erillaisia leirejä varten. Vuoroviikoin liehuisi lipputangoissa neuvostoliiton ja ameriikan liput. Pölyisiä kyläteitä marssisivat sosialistinuoret ja hitlerin komppaniat iloisesti aatetta veisaten. Naapureiden välillä olisi "sähköä" ihan 60 ja 70 luvun malliin.
Niin, onko syntynyt tukuttain uusia lapsia kylälle? Aikaahan olisi ollut köyriä, koska uhka on ollut päällä niiiiiiin pitkään. Vai onko sukukypsyys jo elettyä elämää...
Ovet tipaksen koulusta kiinni ja äkkiä. Jokapaikasta muustakin pitää pystyä säästämään, niin jos se on kumma jos ei tipakselaset kakarat muka jaksa taksissa istua muutamaa kilometriä pidemmälle kun nykyisin. Ei tarvi sentään hiihtämällä koulumatkaa tehä. Väitän, ettei ongelma ole suuri lasten keskuudessa, mutta enemmänkin vanhempien ongelmana tuntuu olevan. Osalla näistä intoilijoista ei omia lapsia, eikä lastenlapsia ole tipaksen koulussa ollut enää vuosikausiin.
Onneksi jää yksi toimiva koulu.
Mikähän tässä on sitten se oikea TOTUUS.
Ei kai ne Tipaslaiset ihan huvikseen rähise...
Totuus on se, ettei kylällä ole (eikä tulossa) tarpeeksi lapsia.
Toisekseen koulurakennus on oikeasti huonossa kunnossa ja terveysriski.
Ovatko koulun kannattajat käyneet taskulampun kanssa katsomassa alapohjiin?
Jos eivät, suosittelen.
nimim. nähnyt
Eikos ne kumpainenkin koulu tutkittu,samallaisia selvityksen mukaan,netissä luki.
Kouluverkkoselvityksessä.
Juu juu, mutta kysymys kuuluukin "Ovatko kovaäänisimmät kannattajat omin silmin ja avoimin nenin käyneet alapohjia tutkimassa?" Ylläri pylläri saattaa odottaa...
Löytyykö niitä pattereita lamppuihin?
Itselleni tässä vastailen...
Toki Tipasojan koulu on kauniilla paikalla jne. jne. mutta kun se paikka ei yksin riitä. Kokonaisuus huomioon ottaa pitää. Mm. terveellinen opiskeluympäristö.
Ja ylipäänsä: päätökset on vihdoin tehty (ja lakien mukaan :)) Nyt pitäisi Tipaksen suunnan (Ontojoelta Hiidenportille) koota voimansa ja alkaa kehittelemään uutta yhteistä koulua. Nyt on oikeasti mahdollisuus myös kehittää, ei vain sinnitellä. Kuntakin on varmasti mukana rakentavassa toiminnassa. Valtionapuja hakemaan vain esim. liikunnan tiimoilta jne. Rahaa tulee, varmasti. Nimim. kokemusta on. Ryhtiä! Lapsia ajatelkaa, älkää itseänne ja "kunniaanne" aikuiset ihmiset!
Pohjois-Tipaksen koulu on Sotkamon "uusin kyläkoulu" ja vallan hyvässä kunnossa, siitä on hyvä lähteä etiäpäin.
Onhan siellä yks kunnon siittäjä ainakin. Tunnustettuja lapsia puolenkymmentä, ja toinen mokoma ympäri kyliä. Ottas muut Tipakselaiset mallia, niin riittäs koululaisia.
Voi herranen aika näitä hourupäitä, jotka traumoissaan jaksavat ja jaksavat ja jaksavat...Duracell-pupu jää toiseksi.
Kaikkiin paikallisiin sanomiin oli taas vanhaa soopaa jaksettu jauhaa.
Joillekin nitä juttuja lukeville saattaa oikeasti tulla sellainen kuva, että vääryys on tapahtunut.
Menkää joukolla (heh) tutkimaan koulut. Nuuskikaa, tutkikaa, ottakaa taskulamput mukaan, kontatkaa, selvittäkää asioiden oikeat laidat ennen kuin menette tuohon jekkuun. Homeiseen kouluun tuskin kukaan täyspäinen haluaa, sen koommin oppilas kuin opettajakaan.
Noilla kirjoittajan lahjoilla pääsisi vaikka valtuustoon (kai...:) tai pitäisi päästä...)
Siittäkää, lisääntykää, keskittykää rakentavaan kirjoitteluun!
Kumma ettei homeesta kuntotarkastuksessa mitään puhuttu, kummankaan koulun kohdalla.
Eiko se tarkastus ole ammatiihmisen tekemä.
Mistä SINÄ tiedät asian Niin varmasti,siis että koulu on käyttökelvoton?
lukeepi huolella sivut 110-121 selvityksestä, pieni lainaus:
Rakennuksessa oleva laaja alapohjan homevaurio ei tarkastuksen yhteydessä oireillut: siihen tulee
suhtautua kuitenkin asianmukaisella varovaisuudella ja tarkkailla edelleen. Paras olisi kunnostaa
kaikki olemassa olevat homevauriot joka tapauksessa kuntoon, vaikka koulun kohtalo olisi mikä
tahansa.
laaja vaurio...
nimimerkillä: nähnyt
että silleen...
Kaikki Tipakselaiset eivät ole tyhmiä, vain kourallinen. Ikävä kyllä se kourallinen nyt sattuu kirjoitelemaan ym. koko kylän nimissä! Anteeksi heidän puolestaan! Tv:Tipaksen ukko.
Ja nämä samaiset "herrat" taas aamun Kainarissa julkaisivat SAMAN JUTUN kuin viime viikolla.
Naurettavia hemmoja kerta kaikkiaan.
En lue kyseisiä lehtiä,mitä uutta tietoako?
Pakko oli käydä katsomassa,kun on aika suosittu kuusisataa kertaa luettu.
Missä on puolustajien kommentit???????
Vai onko todella niin ettei ole kuin pari aktiivista koulun puolustajaa.....
kylä on aktiivinen, joka saralla.....
Pakko oli käydä katsomassa,kun on aika suosittu kuusisataa kertaa luettu.
Missä on puolustajien kommentit???????
Vai onko todella niin ettei ole kuin pari aktiivista koulun puolustajaa.....
kylä on aktiivinen, joka saralla.....
Nytpä kuuluu valtuusto päätöksen tehneen.
Aika aloittaa sitten rakentava kirjoittelu.
Kuulitteko huhuu...
Eipäs nuolaista ennenkuin tipahtaa...
HÖPÄNKÖPÄ.
Päätös on tehty PISTE!
Niin,ihan uteliaisuutta kyselen
oliko päätös kuinka yksimielinen?
no nytkö ne peätöksen mäni tekemmään, pakanan pakana
meillä tämä netti loppu kun Sonera purki linjat, halavatun halavattu (nyt pittää kirkolla käövessä kirjastossa sättäellä)
mokkula ei toemi perukassa, pannahinen
valokoapeli arvelttiin laettoo, jotta valitukset ja ruikutukset männöö valon noppeuvella kaekille ihmisille, pakana
ei keritty (lammasta tae kekripukkia) toemia ajjoessa, halavatun pakana
nyt valitettaan resitentille, tae piispalle...paaville perhana, halavatun pakana
kumma se on jo ei oekkeus löyvy, halavatun pakanan halavattu
valitettaan myö ja lapset opetettaan valittammaan vielä kovemmin
Oikeasti: Lopettakaa aikuiset ihmiset (?). Älkää ainakaan jälkeläisille siirtäkö asennettanne. Mukavampaa sitten koulua käydä uudessa Tipaksen yhteisessä koulussa. Piste.
tässä faktaa kuntotarkastuksesta (niin, puolueellinen ja vääristelevähän se tietenkin on, ja tarkoitushakuinen, mutta kuitenkin tässä referaatti):
"Liikuntasali"
Niin kauan kuin rakennus on puolilämmin, lattiarakenne on näillä tiedoilla teknisesti hiljalleen
lahoava. Jos liikuntasalin jättää kylmilleen, alkaa nopea eri syistä johtuva rapistuminen.
-ei suositella pesutilojen käyttöä kuin tilapäisesti.
Yläpohja on yhtä arvoituksellinen kuin alapohja.
Pintamateriaalit: heikossa kunnossa
LVI: tyydyttävässä kunnossa, mutta tulevaisuuden tarpeet haasteelliset.
Kojeisto ei toimi kunnolla jos lainkaan.
Rakenteiltaan ja pintamateriaaleiltaan huonossa ja osin epäilyttävässä kunnossa oleva rakennus,
josta on pidetty heikosti huolta.
Rakennuksen alta löytää takuulla kosteusvaivoja ja erilaisia itiöitä johtuen mm. sen korjaustavasta
(täytelattiarakenne). Rakennuksesta on turhaa ottaa mikrobinäytteitä jatkossa, pöpöjä kyllä on.
"Koulurakennus"
Rakennus sijaitsee rinteessä, pintavedet pyrkivät pohjoispäätyä päin. Maaperä on päädyssä
”lantolla” ja siinä viihtyy sulamisvedet.
Rossin kissanluukut ovat
auki ja niiden kautta tuntuvat hajut ovat tunkkaisia pohjoispäädyssä.
Pääsisäänkäyntikatoksen peltikatto vuotaa kourun juuruksesta ja kastelee katoksen pilaria
anturoineen, sekä katoksen laatoitusta.
Käyttäjät toivat esille opettajien tilojen hajuongelmat, mutta niitä ei esiintynyt tarkastuksen
yhteydessä ko. tiloissa. Hannu Tervosen mukaan alapohjassa on laaja homevaurio, joka on
kuitenkin hallinnassa koneellisen ilmanvaihdon avulla.
Atk-tilan (pohjoispäädyssä) pohjoisseinän ja lattian liitoksessa on liikettä: painuma oli
tarkasteluhetkellä noin 1,5 cm. Syynä lienevät em. home- ja ehkä lahovaurio tai maaperän sitten
liikkeet, jotka johtuisivat seinän viereisestä parkkipaikasta routaliikkeineen. Saman tilan lavuaarin
alla on vanha ja selkeä vesivauriojälki lattiassa.
Tuuletusikkunoiden käyttö on jatkuvaa, vaikka osaan tiloja on rakennettu
koneellinen ilmanvaihto äskettäin. Ikkunoiden tiiviys on ala-arvoisen huono ja osa ikkunoista ei
ollut edes paikoillaan lukkoasennossaan (ei johtunut tuuletuksesta tarkasteluhetkellä).
Vesi on rautapitoista, kellarin teknisessä tilassa
suodatinlaitteisto. Yläkerran vesijohdot ovat epävarman näköiset. Keittiön vesihana on tiensä
päässä.
Opettajain
huoneen keittiön viemäriliitos heppoinen ja ilman tiivisteitä: käyttäjien mukaan tuoksahteleekin.
yläkerran vähässä käytössä olevien käyttövesien katkaisu olisi aiheellista ennen kuin tapahtuu
vahinkoja
-käyttövesiputkiston uusiminen lähitulevaisuudessa
Rakennuksessa oleva laaja alapohjan homevaurio ei tarkastuksen yhteydessä oireillut: siihen tulee
suhtautua kuitenkin asianmukaisella varovaisuudella ja tarkkailla edelleen. Paras olisi kunnostaa
kaikki olemassa olevat homevauriot joka tapauksessa kuntoon, vaikka koulun kohtalo olisi mikä
tahansa.
sellaista juttua kouluverkkoselvityksessä (löytyy netsistä, jos sellainen toimii), menikö kiva ja terve koulu kiinni? Laittaisitko omat tenavasi tuollaiseen?
Isku se on vastaiskukin :)
On siellä myöskin tälläinen kohta
Yllättävän kohtuu kuntoinen koulurakennus ennakko tietoihin nähden
No olipa lieventävä asianhaara! Yllättävän kohtuukuntoinen...
Salli nauraa: ha ha ha.
Saahan sitä elätellä vaikka sun mitä kuvitelmia, toivoa, olla omansa puolta, mutta rajansa kaikella.
Oletko itse todennut "yllättävän hyväkuntoiseksi"? Itse nuuskinut? Hä?
Pitää olla omakohtaista kokemusta mukana!
se on siinä
Teen itse työkseni tällaisia kuntoarvioita ja olen valitettavasti joutunut myös arvioimaan vastaavanlaisten kyläkoulujen kuntoa jotka ovat lakkautusuhan alla. Mikäli näitä raportteja on käytetty pohjana mikä koulu lakkautetaan on mielestäni tehty alun alkaen väärin ettei ole LVI, RAK ja SÄH- puolella käytetty omia asiantuntijoita (omilla tarkoitan alan ammattilaista, en kunnan omia luottokavereita). RAK-puolen kaveri pitäisi mielestäni lisäksi olla auktorisoitu. Kyseinen ARK-puolen kaveri on varmasti ammattitaitoinen mutta silti.
Yleensä kuntoarvioissa tehdään myös jonkinlainen PTS-suunnitelma ja annetaan kustannusarvioita siitä mitä seuraavilla 10 vuodella pitäisi tehdä jotta toiminta voisi jatkua. Näissä raporteissa sitä ei oltu mainittu mutta on silti saatettu tehdä. Raporttien kieliasu itseäni hämmästyttää. Välillä tuntui ettei arviota oltu tehty tosissaan vaikka varmasti näin ei ole.
En lähde tässä ketään syyllistämään sillä olen joutunut itsekkin napin alle tällaisia kuntoarvioita tehdessäni varsinkin kun kyse on lakkautusuhan alla olevista kouluista. Rakennepuolen osalta hyväksyn kuntoarvion vaikkakin se on todella pintapuolinen ja jättää ulkopuoliselle paljon kysymyksiä. LVI- ja SÄH- puolen osalta en kuntoarviota hyväksyisi mutta sillä ei taida olla enään mitään merkitystä.
Se mitä yritän sanoa on se etteä tällaiset arviot kannattaisi teettää oikeasti kunnolla koska niistä näyttää syntyvän paljon keskustelua.
Koska itse en todellakaan pidä näistä kunnan luottokavereista, sillä näitten puuhastelu yhdessä kunnan virkamiesten kanssa voi saada todella pahaa jälkeä aikaan kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta katsottuna.
Joopa joo. Sitten viimeisenä lausahduksena käytetään vanhaa, legendaarista, palokunnan käyttämää "Väärin sammutettu!" -laushdusta.
Molemmat koulut ja niiden kunnon sekä toiminnan tuntevana voin teille vakuuttaa, hyvät lukijat, että tehty ratkaisu on aivan oikea (varsinkin lasten kannalta).
Koulun kannattajat voisivatkin nyt keskittyä talkooporukan keräämiseen vaikkapa seuraavia toimia varten: Tekevä porukka korjaa akuuteimmat (homeongelma) korjaustoimenpiteet ja muodostavat koulusta vaikkapa matkailuyrityksen. Leirikouluja jne. voitaisiin ihan hyvin noissa tiloissa korjausten jälkeen pitää.
Lunastakaa p***a kunnalta ja laittakaa hihat heilumaan. Vaihtelua kekripukin väsäämiseen!
MUTTA: koulun tulee olla kunnossa, jotta bisnes pyörii.
Oppilailla on kyllä parempi huominen luvassa, siitä ei kannata huolehtia.
Niin, tokihan kouluihin ja niiden toimintaan sekä ajankohtaisiin tapahtumiin voi tutustua myös täällä niin ihanassa netissä.
Siitäpä vain vertailuun koulut ja toiminta kotisivujen perusteella... :)
http://www.sotkamo.fi/index_tipasojankoulu.asp?pid=49
http://www.sotkamo.fi/index_pohjoistipaksenkoulu.asp?pid=49
kyllähän jos vertaa: toisessa tapahtumat 2008 vuodelta ja ei mitään muuta
toisessa kuvia ja juttuja vaikka kuinka paljon. liekö opetus yhtä ajankohtaista kummassakin. aikamoiset erot on sivuissa
No tietenkään nettisivuista ei välttämättä voi päätellä opetuksesta, mutta kieltämättä kyllä p-tipaksen koulu antaa itsestään satanolla paremman kuvan. Ihme ettei tipaksen koulu ole yhtään panostanut kotisivuihin vaikka muuten on kuulostanut niin virkeä koulu olevan. Tainneet sitä mielikuvaa vain nämä muutamat lehtikirjoittelijat olleet tekemässä. Kuhanpahan koulukkaille on kunnon opetus tarjolla ja kunnon koulussa se kait tuo lie pääasia. Taksit suihkii kyllä muutaman kilometrin pitempiäkin matkoja. Lykkyä pyttyyn tipakselle.
se kiva pimmeellä etsiskellä emäntää,mikä rako se vetää jos kovinkin tuulista on,sitten on oikella jäljillä ku lämpiää sormenpäät raossa ja voipi koetella tunteella hikipäässä...;)
Nytkö loppui Tipakselta sivistys!? Tuleeko enää näistä nykynuorista samanlaisia sukunsa edustajia kuin esi-isänsä ovat olleet??? nyyh... Heiluuko enää nyrkki Sotkamon ja lähikuntien toreilla?! Paukkuuko pyssyt?! nyyh nyyh... Pääseekö kukaan Tipakselainen enää Sukevan tai Pelson "yli-opistoihin"?? Mihin katoaa pontikan keittoperinne??? Nämä ovat kultturiarvoja joita kukaan ei ole vielä puolustanut.
Mainitsemasi (todella arvokkaat) taidot eivät varsinaisesti kuulu nykykoulujen opetussuunnitelmiin. Niitä tulee kuitenkin vaalia pirteissä iltaisin päreitä poltellessa ja siirtää tuo arvokas kulttuuriperintö taas seuraavalle sukupolvelle, kuin aina on tehty. Kyllä tipakselaiselle tulevaisuus on turvattu siinä kuin menneillekin sukupolville. Yrittänyttä ei laiteta tipaksellakaan. Jos ei koulussa kiinnosta viitata, niin aina on tekemätöntä ulkotyötä tarjolla!
kyllähän kummassakin koulussa on "saatettu" johtajaopettaja ulos,
Pohjoistipakselaiset saivat kyllä siinäkin muutaman vuoden etumatkan.
No ei kyllä pidä paikkaansa-
Hyvä johtajahan siellä täytyypi olla kun lastani sinne kerhoon vein niin kehasivat että
viime vuonna luokkaretkenkin tekivät Ouluun oikei yö kunnissa olivat olleet...
Ja eikös siellä ole paljon toimintaa iltaisin lapsille, kerhoja jos minkälaisii.
Ja vieläpä muistelen että
Jokaiseen kouluun voi mennä tunteja seuraamaa,siellähän ne tasot selviää.