Testamenttimoite

Kihlakumppanini sisarukset aikovat moittia mieheni tekemää testamenttia, jossa olen ainoa saaja.

Muotoseikat ovat kohdallaan, eikä miehelläni koskaan ollut mielenterveysongelmia. Eli moiteperusteista he eivät voi käyttää muuta kuin sitä, että olen henkilökohtaisilla ominaisuuksillani petollisesti huijannut mieheni tekemään testamentin

Tämäkään ei ikinä läpi mene, koska mieheni tuttavista löytyy kymmeniä todistamaan lähes kaksikymmenvuotisen suhteemme laadusta. Testamentti on tehty kuusi vuotta sitten.

KYSYMYKSENI: Kuinka kauan käsittely käräjä- ja hovioikeudessa saattaa kestää Hgissä? Saako ihan mistä vain löperyydestä valittaa hoviin - vaikka mitään keissiä ei olisikaan?
11420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Käräjäoikeus yleensä noin vuoden (toki riippuu jutusta ja sen monimutkaisuudesta ja siitä, kuinka monta valmisteluistuntoa tarvitaan jne), mutta skaala on reilusta puolesta vuodesta useaan vuoteen. Hovioikeusvaihe riippuu siitä, otetaanko juttu hovissa täystutkintaan vai seulotaanko. Hoviin saa valittaa (vielä toistaiseksi, muutoksia on vireillä) rajoituksetta, mutta hovi voi seuloa osan valituksista pois niin että niitä ei enempää käsitellä. Tosin seulonnalla pois putoaa yleensä vain vähäiset rikosasiat, joissa henkilötodistelu ei ole tarpeen. Jos hovissa pitää järjestää pääkäsittely, niin alle vuosi on tietysti tavoitteena käsittelyajassa.

Äänestä

Kun tekee testamenti moitteen pitää moite olla rakennettu niin että se moite kunnioittaa miehen vanhempien jättämää omaisuutta ( perintö osaa vanhemmilta ) .
ON joitakin osin mahdollista valittaa testamentista joka rikkoisi ns. perittyjen omaisten tahtoa .

Äänestä
  • Ei liity tähän asiaan. Tällaisesta aiheesta ei edes lain mukaan voi moittia testamenttia.

    Äänestä

  • Höpön pöpön.

    Äänestä

  • Höpön pöpön kirjoitti:

    Höpön pöpön.

    Jos testamentti on tehty ja muodolisesti myös oikein.Eli aina kannattaa lakimiehen kanssa tehdä se.
    Vain ainoastaan rintaperilliset ovat oikeutettuja saamaan lakiosan ja ne on ainoastaan vaimo,lapset tai lasten lapset jos lapset kuolleet ei sisaret eikä muut toiseen perintöryhmään kuluvat.

    Äänestä

  • Etkö sinä Marko ole vieläkään saanut todella pahasti kaipaamaasi psykiatrista hoitoa??

    Sinä tiedät lakiasioista vähemmän kuin lätissään rypevä sika tietää aivokirurgiasta.

    Miksi, miksi, MIKSI MIKSIIIIIIIII edelleen kirjoittelet tänne, kun sinulla ei ole yhtään ainoaa kertaa ollut mitään järkevää sanottavaa mihinkään lakiasiaan?

    Tuokin mitä sanoit on täysin perseestä.

    Äänestä

  • Haista nyt jo kirjoitti:

    Etkö sinä Marko ole vieläkään saanut todella pahasti kaipaamaasi psykiatrista hoitoa??

    Sinä tiedät lakiasioista vähemmän kuin lätissään rypevä sika tietää aivokirurgiasta.

    Miksi, miksi, MIKSI MIKSIIIIIIIII edelleen kirjoittelet tänne, kun sinulla ei ole yhtään ainoaa kertaa ollut mitään järkevää sanottavaa mihinkään lakiasiaan?

    Tuokin mitä sanoit on täysin perseestä.

    Kiitos vastauksesta, "urakkasopimusriita". Jälkeesi tosin keskustelu rönsyili ulos asiasta.

    Koko keissi on selvä sikäli, että sitä ei ole.

    Halusin vain tietää, kuinka kauan tuo farssi tulee kestämään.

    Äänestä

  • juristi55 kirjoitti:

    Jos testamentti on tehty ja muodolisesti myös oikein.Eli aina kannattaa lakimiehen kanssa tehdä se.
    Vain ainoastaan rintaperilliset ovat oikeutettuja saamaan lakiosan ja ne on ainoastaan vaimo,lapset tai lasten lapset jos lapset kuolleet ei sisaret eikä muut toiseen perintöryhmään kuluvat.

    vainajan lapset ja heidän (lapsien) lapset.

    Vaimo perii vasta jos lapsia (eikä testamenttia) ei ole.
    Älä sekoita perimistä ja aviopuolisoiden välistä ositusta (toimitetaan niin toisen aviopuolison kuollessa, eli kaikki avioliitot päättyvät joko kuolemaan tai eroon).

    Äänestä

Mulla oli samanlainen juttu . Avokumppanin sukulaiset meinasivat kävellä yli ja talloa. Väittivät avopuolisoani puolihulluksi ja että olisin painostanut häntä testamenttiin. Yhdellä opiskelukaverillanikin oli samanlainen juttu painajaisena. Hesassa ainakin asianajaja Salme Sandström on hyvä ja kokenut, hän puolusti kaveriani. Itse olen Kiteeltä ja mulla oli asianajaja Harri Kontturi Joensuusta.Pärjättiin hyvin ja sukulaiset hävisivät 10-0 ja se makso heille maltaita,kun oli lääkäritodistajia muutama kuultavana.

Äänestä
  • Tehkää hyvät ihmiset keskinäinen testamentti.Kerron esimerkin;kaverin poika meni naimisiin ja kaverilla muijalla oli keskinäinen testamentti,joka rajoitti mm pojan puolison peritöoikeuden vain pojan ja tämän yhteiseen omaisuuteen.Tuli avioero ja pojan puoliso alkoikin vaatia osuutta kaikesta mitä suvulla oli.Kaverin omaisuus oli huomattava.Kaverin ja vaimon keskinäinen testamentti sulki pois lasten puolisot.Lastenlapset saivat aikanaan omansa.Aika rankka juttu oli että ahne ex miniä joutui laitoshoitoon.Ei kestänyt rahanmenetystä.

    Äänestä

  • Megalo. kirjoitti:

    Tehkää hyvät ihmiset keskinäinen testamentti.Kerron esimerkin;kaverin poika meni naimisiin ja kaverilla muijalla oli keskinäinen testamentti,joka rajoitti mm pojan puolison peritöoikeuden vain pojan ja tämän yhteiseen omaisuuteen.Tuli avioero ja pojan puoliso alkoikin vaatia osuutta kaikesta mitä suvulla oli.Kaverin omaisuus oli huomattava.Kaverin ja vaimon keskinäinen testamentti sulki pois lasten puolisot.Lastenlapset saivat aikanaan omansa.Aika rankka juttu oli että ahne ex miniä joutui laitoshoitoon.Ei kestänyt rahanmenetystä.

    "Ei kestänyt rahanmenetystä."

    Mitä rahanmenetystä? EI se, että ei saa rahaa, joka ei hänelle kuuluisikaan, ole rahan menettämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RazorOfOccam kirjoitti:

Kihlakumppanini sisarukset aikovat moittia mieheni tekemää testamenttia, jossa olen ainoa saaja.

Muotoseikat ovat kohdallaan, eikä miehelläni koskaan ollut mielenterveysongelmia. Eli moiteperusteista he eivät voi käyttää muuta kuin sitä, että olen henkilökohtaisilla ominaisuuksillani petollisesti huijannut mieheni tekemään testamentin

Tämäkään ei ikinä läpi mene, koska mieheni tuttavista löytyy kymmeniä todistamaan lähes kaksikymmenvuotisen suhteemme laadusta. Testamentti on tehty kuusi vuotta sitten.

KYSYMYKSENI: Kuinka kauan käsittely käräjä- ja hovioikeudessa saattaa kestää Hgissä? Saako ihan mistä vain löperyydestä valittaa hoviin - vaikka mitään keissiä ei olisikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu