nyt on tullut se aika että rakas gerbiilini pitää lopettaa. minulla tulee sitä valtava ikävä, mutta sillä on vatsassa kasvain, joka alkoi häiritsemään sitä muutama päivä sitten. huomenna varaamme ajan eläinlääkärille. jos lääkäri ehdottaa antibiootteja, kieltäydymme sillä ei niillä paljoa lisäaikaa saa, kuitenkin jossain vaiheessa se luopuminen tulee eteen. gerbiili on 2 ja puoli vuotta ja sen kaveri kuoli kesällä. kysyisin lopettamiseen liittyvää asiaa: onko gerbiiliä pakko pitää kädessä kun se lopetetaan?
lopetus :(
surunaikaa
3278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lemmikistä luopuminen ei ole useimmiten helppoa =< voimia ja jaksamisia. Luulisin että ei ole pakko pitää kädessä lopetuksen aikana, itse kauan sitten kun kissan jouduin lopettamaan pidin sylissä, mutta eläinlääkäri oli sanonut että hän voi sen tehdä ilman että minun tarvitsee edes tulla samaan huoneeseen jos tuntuu liian pahalta, pahalta se tuntui mutta päätin että kun ollaan 11 vuotta yhdessä oltu, niin varmistan että pääsee ikuiseen uneen turvallisesti sylissäni.
Siellä ei ole pakko olla paikalla.
Tietysti on hyvä ystäväsi kannalta - jos se on kädessä tykännyt olla - , että se myös nukkuu kädessäsi.
Osanottoni ! =(
Ketään jyrsijöistäni jonka olen joutunut lopettamaan, en ole pitännyt kädessä eläin lääkäri on viennyt eläimen erillieen huneeseen jossa eläin on ensin nukutettu ja sen jälkeen kai samaa ainetta suurempi määrä annettu piikillä. Lääkäri on sanonut, että jyrsiät yleensä nukutetaan ensin koska piikki on pienen eläimen kokoon verrattuna suuri ja kivuliaampi kuin muille eläimille.
Huomenna valitettavasti on taas tälläinen päivä ja joudun viemään iäkkän ja rakkaan gerbiilini viimeiselle matkalleen sen jalan alettua pettää alta. Ja tälläisissäkin asioissa pitää ajatella eläinten parasta ja niiden hyvin vointia, vaikka päätös mahdollisesta lopetuksesta ja sen ajan kohdasta onkin hyvin raskas ja vaikea.