sain senkin hankinnan aikaiseksi samalla kun hain Tekken kuutosen (makso muuten vaan 45 e, olin tosi yllättynyt. Peli tuntuu oleva yhtä hyvä kuin aiemmatkin, vaikka kakkosen voittanutta ei olekaan. Se juonisysteemi vähän sekotus roolipeliä, räiskintää ja ööh.. tekkeniä :) *kiva*). Kunhan vaan saan pakottavat hommat alta niin alan ennen joulua pelaamaan ff ysiä ja sitten meneekin jokainen joutohetki huomaamatta. Ei taida toimia ps kolmosella. Myyjä totesi silloin kun ostin (siis konsolin), että osa ykkösen peleistä toimii, mutta ei ole vielä mulla tullut toimivaa peliä vastaan. Mut ei se mitn. Kakkonen vaan esiin komeron perältä. Siinä on ainakin kunnollinen langaton ohjain. Kolmosen konsolin mukana tullut ohjain on ihan käsittämättömän huono ja lataus alusta asti kestänyt tosi vähän aikaa.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse pistän Tekken 6:n jäähylle, kun usean viikon olen sitä vääntänyt. ALoitan jonkun Psonen klassisen RPG:n vihdoin, Alundra, SUikoden tai vastaava. Pelaan Tekken 6:n loppuun myöhemmin. Mullahan noita psone pelejä on, kun satuin modpiirillä varustetun psonen ostamaan ja siihen voi kätsysti itse ladata ja polttaa pelit.
Mun ps3 on tähän mennessä pyörittänyt kaikkia muita psone-pelejä paitsi naarmuuntunutta Lucky Luke -peliä. Oli kyllä vuosisadan toiseksi suurin tragedia kun peli ei toiminut : < (kysykää joku mikä se suurin tragedia oli)
Odotan innolla uutta masentumis-mielialalääke-ahdistus-paniikkihäiriöavautumista
Ei enää koira- ja kakkapornoa ilmaiseksi :< No koirapornosta en digannutkaan, mutta kakkaporno oli jotain ihanaa. Varsinkin ne joissa japanilaiset kakkaavat housuihinsa.
Ihanaa,multa tuli kakat housuun.Ja eduskunnan ministeriaitiossa.Pääministeri hieman haisteli,kun kakka haisi.
Olin jo kerennyt pyyhkimään tämän surunäytelmän mielestäni, mutta jälleen ovat haavani avatut. Täytynee käydä raivoisa itsensäkoskettelusessio vaikkapa farting-materiaalin parissa. Uusi parantumisprosessi alkaa pienillä askelilla.