Mistä osaa erottaa kateellisen, katkeran, narsistisen/luonnehäiriön, tai sen PAS-oireisen toisistaan? Entä se psykopaatti?
Miten sitä koskaan voi saada tietää?
Suhteemme aikana puolisoni oli erittäin... erikoinen ja vaikea. Mutta kuten sanotaan, rakkaus on sokea.
Vasta uuden kumppanin myötä olen ymmärtänyt että eksässäni oli oikeasti jotain sairasta mutten vain tiennyt mitä. Olen kohta elänyt uuden kumppanini kanssa saman verran kun aikoinaan entisen kanssa. Luonteita ja tapoja nyt on erilaisia, mutta toisen arvostamisessa, kunnioituksessa sekä kohtelussa on ollut liian isoja eroja. Lisäksi eksällä moraalin puute kummastuttaa. Se, miten toisille ihmisille voi tehdä mitä vaan, tai yleensäkin tehdä mitä vain häpeilemättä/katumatta. Ja ne raivokohtaukset... aina kun ei menty hänen tahtonsa mukaisesti niin räjähti. Ja kun näitä asioita, raivoa, pahantekoa ja väheksyntää tapahtuu edelleenkin. Uuden kumppanimme kanssa olemme pohtineet missä on vika. Vanhempi tyttäreni käyttäytyy joiltain osin jo kuten äitinsä. Tämä tyttö on 11v. Lasten äidinäiti on myös vailla moraalia ja tehnyt sairaita juttuja. Mummo myös pitää itseään lasten toisena vanhempana äidin lisäksi. Niin, sitten on vielä 9 vuotias poika ja 6v tyttö. Tapaan lapsiani joka toinen viikonloppu. Riitelemme yllätys yllätys, huoltajuudesta.
Miten sitä koskaan voi saada tietää?
Suhteemme aikana puolisoni oli erittäin... erikoinen ja vaikea. Mutta kuten sanotaan, rakkaus on sokea.
Vasta uuden kumppanin myötä olen ymmärtänyt että eksässäni oli oikeasti jotain sairasta mutten vain tiennyt mitä. Olen kohta elänyt uuden kumppanini kanssa saman verran kun aikoinaan entisen kanssa. Luonteita ja tapoja nyt on erilaisia, mutta toisen arvostamisessa, kunnioituksessa sekä kohtelussa on ollut liian isoja eroja. Lisäksi eksällä moraalin puute kummastuttaa. Se, miten toisille ihmisille voi tehdä mitä vaan, tai yleensäkin tehdä mitä vain häpeilemättä/katumatta. Ja ne raivokohtaukset... aina kun ei menty hänen tahtonsa mukaisesti niin räjähti. Ja kun näitä asioita, raivoa, pahantekoa ja väheksyntää tapahtuu edelleenkin. Uuden kumppanimme kanssa olemme pohtineet missä on vika. Vanhempi tyttäreni käyttäytyy joiltain osin jo kuten äitinsä. Tämä tyttö on 11v. Lasten äidinäiti on myös vailla moraalia ja tehnyt sairaita juttuja. Mummo myös pitää itseään lasten toisena vanhempana äidin lisäksi. Niin, sitten on vielä 9 vuotias poika ja 6v tyttö. Tapaan lapsiani joka toinen viikonloppu. Riitelemme yllätys yllätys, huoltajuudesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kävelytyylistä ja katsonnasta sen näkee ja jos juttuja kuuntelee niin siitä kuulee kuinka paha etis on ollu ainakin jos sillä on uusi ystävätär ja vakkahan on kantensa valinnut,,,ja tietty yllätys yllätys riidellään tapaamisista
Googlettamalla tällaisia juttuja:
Kateuden, mustasukkaisuuden ja ahneuden välillä on syytä tehdä ero. Kateus on vihainen tunne siitä, että toinen henkilö omistaa ja nauttii jostakin haluttavasta - kateellinen mielijohde merkitsee halua ottaa se pois tai pilata se. Lisäksi kateus ilmenee suhteessa vain yhteen henkilöön. Mustasukkaisuus pohjautuu kateuteen, mutta siihen sisältyy suhde vähintään kahteen ihmiseen; se koskee pääasiallisesti rakkautta, jonka subjekti kokee itselleen kuuluvaksi ja hänen kilpailijansa häneltä pois viemäksi tai tällaisen viemisen vaarassa olevaksi. Ahneus on kiihkeää, kyltymätöntä halua, joka ylittää omat tarpeet ja toisen kyvyn ja halun antaa.
Katkera ihminen kokee olonsa ja katkeruuden aiheuttaman käytöksensä oikeudekseen. Katkeruudesta tulee näin suloinen tila, joka ruokkii kostoa ja vihaa omasta tilanteesta. Katkera ihminen on oman vihansa vanki. Katkera ihminen pitää katkeruudellaan oikeutta yllä, vaikka oikeastaan satuttaa vain itseään.
Narsismi: Nämä seikat - empatian puute, kylmäkiskoisuus, ylenkatse, erityisoikeuksien vaatiminen, ahdas huumorintaju, epäoikeudenmukainen kohtelu ja vainoharhaisuus - tekevät narsistista sosiaalisesti sopeutumattoman. Narsisti kykenee herättämään ympäristössään, satunnaisissa tuttavuuksissaan, ja jopa psykoterapeutissaan valtavan vahvaa, ahnasta ja raivoisaa vihaa ja inhoa. Omaksi järkytyksekseen, kiukukseen ja tyrmistyksekseen hän herättää muissa poikkeuksetta hillitöntä aggressiota.
Hänet koetaan usein parhaimmillaankin epäsosiaaliseksi ja usein yhteiskunnanvastaiseksi. Tämä on ehkä kaikkein varmin narsistin paljastava merkki. Hänen läheisyydessään olevat kokevat olonsa huonoksi ilman selvää syytä. Olipa narsisti miten hurmaava, älykäs, ajatuksia herättävä, seurallinen, mukava ja sosiaalinen hyvänsä - hän ei onnistu varmistamaan muiden sympatiaa, sympatiaa johon hän ei koskaan ole valmis, halukas tai kyvykäs vastaamaan.
Hänestä tulee häikäilemätön, eikä hän koskaan piittaa siitä, miten hän käyttää ympäristöään. Hän ei välitä tekojensa seurauksista, ei siitä tuskasta ja tuhosta, jota hän kylvää muihin, eikä edes niistä sosiaalisista rangaistuksista ja tuomitsemisista, joita hänen täytyy usein kestää.
Tuskin puhuisi sinusta mairittelevasti. Varsinkaan jos joutuu tukeutumaan äitiinsä toisena vanhempana, kun ei isään siis voi tukeutua.
Eiköhän vanhempi tyttäresikin ole jo nähnyt "isän taitosi" koskapa on mielipiteensä muodostanut. (eikä sinua miellyttänyt?) Lapset eivät ole tyhmiä. Huomaavat kyllä eron.
Omassa moraalissasi on paljon toivomisen varaa, jos vanhin tyttäresi on 11 v, ja olet siis ollut yhtäkauan nyt uuden naisesi kanssa kuin exsäsikin?, eli siis kuinkahan kauan???? Lapsivuoteelleko olet vaimosi jättänyt? Ainakin ihan pienten lasten kanssa yksin. Häpeisit. Lapsistasi et ole välittänyt kyllä piirun vertaa, kun et kerta ole isänä ollut heille. Joka toinen viikonloppu on sama kuin tyhjän kanssa.
Ettet ois aloittajan eksmuija??
Olis oikeastikin kiva kuulla sen eksän versio. Tuota jäin itsekin miettimään, että äijä on ollut uuden kanssa jo yhtä kauan kun sen eksän... ja nuorin muksu tais olla 6?
"...olen kohta, (huom. KOHTA!!!!) elänyt....
Onko teillä joillakin ihmisillä lukihäiriötä? Ja mitä sitten loppujen lopuksi jos olisivatkin eronneet lapsi vauvaikäisenä? Onko kaikki aina miehen, ISÄN syytä jos asiat menee pieleen??
Minä itse tiedän ainakin monta isää, jotka hoitavat isän velvollisuudet, että oikeudet hyvin, mutta silti joillekin naisille ei kelpaa mikään. Näen siis sivusta kokoajan kuinka isiä kohdellaan huonosti. Näin ainakin näen miten itse en ainakaan tule kohtelemaan miestäni eli lapseni isää. Olen myös miettinyt että jos jokin menisi pieleen ja eroaisimme (olemme itseasiassa yhdessä tästä puhuneet) emme kieltäisi lapseltamme toista vanhempaa, emmekä tekisi kiusaa toiselle, Ainakaan lapsen avulla. Tottakai näitä huonosti kohtelevia löytyy myös miehistä. Minunkin lähipiiristäni..
Se, miten jotkut ihmiset sairastuvat, tai ovat olleet kipeitä mieleltään jo ennemminkin, pitäisi sellainen saada jotenkin hoitoon. Oli se mies tai nainen. Isä tai äiti. En voi ymmärtää miten jonkun elämäntehtävä voikin olla vain saada toiset poljettua maahan. Onko mikään ihme että maailma on täynnä hirviöitä kun heitä ei saada joko ajoissa hoitoon, tai vastuuseen teoistaan...???
Valitettavasti en osaa vastata alkuperäiseen kysymykseen. Joitakin eroavaisuuksia tuossa jo mainittiinkin:)
Minustakin tulisi hullu psykopaatti-narsisti-erottaja-PASkalähi jos exäni (uuden naisensa kanssa) yrittäisi viedä minulta huoltajuuden ensin jätettyään minut ja vauvaikäisen ja sisarukset.
Häpeä ihminen. Todennäköisesti ex-anoppisi on ollut lasten äidin tukena ja on edelleen, koska sinusta ei siihen ole ollut. Paljonko vietit aikaa perheesi kanssa ennen eroa? Oliko ex-anoppisi jo silloin exäsi tukena? Tiedän vastauksen, älä selittele.
Joku laskutoimituksessa ei stemmmaa. "Olen kohta elänyt...jne." Jos nuorimmaisesi on 6v. ja esikoisesi 11v. olette olleet exäsi kanssa yhdessä n.kuusi vuotta. Nuorimmaisesi on kuusi vuotias, joten olet jättänyt vastasynnyttäneen äidin ja lapset oman onnensa nojaan ja kehtaat vielä arvostella exääsi! Oletko sinä edes mies!?!
Kerrotko, miten 11v. tyttäresi häiriökäyttäytyy, ja mistä olet entien huolissasi?
"Mistä osaa erottaa kateellisen, katkeran, narsistisen/luonnehäiriön, tai sen PAS-oireisen toisistaan? Entä se psykopaatti? Miten sitä koskaan voi saada tietää?"
V: Mene tutkimuksiin, siellä selviää.