Virolaiset ovat epärehellisiä ja töykeitä

Valuuttaa kannattaa vaihtaa Tallinnassa vain pankeissa ei muualla. Satamassa ja sen lähialueella vaihtokerroin on surkein. Pankeista saa oikean maksimaalisen ja oikean kertoimen. Kaksi kertaa vaihdoin pankissa ja kaksi kertaa yksityiseellä valuuttapisteellä ja pankista sain juuri sen oikean summan rahaa takaisin. Yksityisillä rahan vaihtajilla on alhaisen kertoimen lisäksi "välitysmaksu" esim. - 80 kroonia tai vaihtokertoin on muuta kuin on luvattu leditaulussa. Euron valuutalla ei kannata maksaa tuotteita kaupoissa vaikka kelpaavat lähes joka myyjälle jolla on vilunki mielessä. Eihän 3-5 euron kusetus rahassa/henkilö ole meille suomalaisille mitään, mutta se jatkuva suomalaisten ja muidenkin turistien kusetus jatkuu vuodesta toiseen. Pikkurahoistahan se isompi rahasumma kerääntyy näille huijareille. Ainoa kiitettävä asia on liikenne missä autoilija antaa jalankulkijalle "tietä" vaikka et ole edes vielä astunut ajoradalle (suomessa näkee kerran vuodessa). Siitä iso kiitos Viron kansalle.
4470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikista helpoimmalla pääsee, kun ei vaihda rahaa ollenkaan vaan maksaa ostokset esim. Visalla tai Visa Electronilla. Virossa ja eritoten Tallinnassa Visat käyvät lähes jokaiseen paikkaan maksuvälineeksi.

Äänestä

No ne rahathan voi vaihtaa jo laivalla ja tosiaan Electron kay melkein joka paikassa paitsi julkisissa kulkuneuvoissa ja torilla. Ja turha vaittaa etta virolaiset ois sen eparehellisenpia kuin me suomalaisetkaan. Ite olen ihan suomalainen ja voin myontaa olevani eparehellinen. Mika ihme siina on etta suomalaisuudesta on joku myytti rehellisena kansana. Yksiloitahan me kaikki ollaan ja mukaan mahtuu monenlaista vipeltajaa.
Sitapaitsi liiallinen rehellisyys on vain tyhmyytta.

Äänestä
  • Gonsiori-kadun vaihtoliikkeessä on pankkia parempi kurssi eikä vaihtopalkkiota. Laivalla on paska kurssi (15). Käyttäkää hakua tältä alueelta niin selviää...

    Äänestä

  • TallinnaMan kirjoitti:

    Gonsiori-kadun vaihtoliikkeessä on pankkia parempi kurssi eikä vaihtopalkkiota. Laivalla on paska kurssi (15). Käyttäkää hakua tältä alueelta niin selviää...

    ainoastaa hyvä. Virun Eurex vasta kun vaihdat yli 200 euria.
    Labriola Gonsiori 4/Viru 1 Kunstiakateemian kellari kans
    smoin Hesassa Fabianinkau 12 Tavex
    Käteinen siis pikkukauppoja, toreja ja markkinoita varten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


70 x on jo liikaa kirjoitti:

Valuuttaa kannattaa vaihtaa Tallinnassa vain pankeissa ei muualla. Satamassa ja sen lähialueella vaihtokerroin on surkein. Pankeista saa oikean maksimaalisen ja oikean kertoimen. Kaksi kertaa vaihdoin pankissa ja kaksi kertaa yksityiseellä valuuttapisteellä ja pankista sain juuri sen oikean summan rahaa takaisin. Yksityisillä rahan vaihtajilla on alhaisen kertoimen lisäksi "välitysmaksu" esim. - 80 kroonia tai vaihtokertoin on muuta kuin on luvattu leditaulussa. Euron valuutalla ei kannata maksaa tuotteita kaupoissa vaikka kelpaavat lähes joka myyjälle jolla on vilunki mielessä. Eihän 3-5 euron kusetus rahassa/henkilö ole meille suomalaisille mitään, mutta se jatkuva suomalaisten ja muidenkin turistien kusetus jatkuu vuodesta toiseen. Pikkurahoistahan se isompi rahasumma kerääntyy näille huijareille. Ainoa kiitettävä asia on liikenne missä autoilija antaa jalankulkijalle "tietä" vaikka et ole edes vielä astunut ajoradalle (suomessa näkee kerran vuodessa). Siitä iso kiitos Viron kansalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu