Simo Hämäläisen hauskat
Uusia juttuja Simo Hämäläiseltä
Simo Hämäläinen on taitava kertoja
Simo Hämäläinen: Toden näköisyyksiä, Gummerus 2009
Vuonna 1947 syntynyt Simo Hämäläinen on paljon muutakin kuin menestyskirjailija, toiminut mm. Joensuun yliopiston suomen kielen lehtorina ja koulutukseltaan filosofian lisensiaatti.
Kertomuskokoelman aiheet ovat todentuntuisia, vaikkakin, mielikuvituksen lentoa on oletettavasti mukana. Niinpä Hämäläinen kertoo läpeensä kiltin ja optimistisen naisihmisen tarinan, miehenpuolta etsiskelevän naisen elämänkohtaloita, viisaan ja iäkkään lääkärin tutustumisen astrologiaan, kun tilanne sitä vaatii,
naisen saaman oudon kirjeen tuottaman hässäkän, lakimies Puupposen oudon asiakkaan jutun, kuntaan
tulevan uuden asukkaan kohtalot, joita hän selvittää
kunnantoimistossa, tarinan vakuutushuijarista, jne jne…
Lueskelin Hämäläisen juttuja pari- kolme aina iltalukemisena, kunnes tuli takakansi vastaan. Hämäläinen kertoo kivasti, ei kuitenkaan niin äkkiväärästi ja juonikkaasti kuin esim. Huovinen, mutta
omintakeisen jäntevästi. Mielestäni tarinoiden aiheet
on seulottu kirjaan huolella ja kokonaisuudesta tulee kunnolla tehdyn tuntu.
Kätkäläisen tekijän toinen persoona on tämä jutuniskijän todellisuus ja hyvin hän viihtyy vaikkapa
kostealla reissulla Budapestiin, josta viimeinen juttu kertoo.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Janne Ahosta on pidetty Kimi Räikkösen lailla jäämiehenä, jolta ei hymy ole herkässä. Hänen persoonaansa ei ole kuitenkaan liitetty tarinoita, joista
juorulehdet olisivat saaneet materiaalia. Siksipä tätä
kirjaa lukiessa joskus hätkähtää, esim. silloin, kun kirjan tekijä lainaa Mika Kojonkosken lausuntoa siitä, että Ahosen paheet olivat juominen ja tupakoiminen vähän
huonoissa tilanteissa. Totuus lienee kuitenkin, että Ahonen on ollut tinkimätön treeniohjelmien toteuttaja ja
heittänyt viihteelle vain harvoin. Jos tällainen sattuu isojen kisojen aikaan, on anteeksipyynnön paikka, ja tämänkin muodollisuuden Ahonen hoiti rehdisti.
Kirja on joskus tummaväritteistä kerrontaa siitä, miten mäkimiehen taipaleella on joskus montunpohjia, jos
menestyksen loistetta. Ahonenkin on ehtinyt tehdä suutuspäissään lopettamisuhkailuja useamman kerran.
Mutta niinpä vain kuningaskotka nähdään taas ”remmissä” vuoden 2010 lumilla.
Pekka Holopainen on tarkkavainuinen kertoja, ja myös perusrehellinen elämänkerturi, joka ei jätä myöskään
kohteensa heikkouksia ja huonoja päiviä tilittämättä.
Kirjaa lukee kuin jännitystarinaa, joka on ollut tiivistä
yrittämistä jo Jannen lapsuusvuosista lähtien.