Leikkii jotain psykoterapeuttia ja laukoo kilpakumppaneistaan "totuuksia". Asokin kuulemma jätti asiat kesken ennen taloon tuloa, mitähän Esa itse teki kun jätti uuden tyttöystävänsä juuri ennen kun koko suhde ehti kunnolla alkaakaan. Kätlin ei halua puhua pahoista asioista. Mitä sitten? Kuka niistä haluaisi puhua, jos asiat ei itseä edes vaivaa. Ihme että Esalla edes on tyttöystävä, kuka jaksaisi moista kuin toinen samanlainen, muita parempi yli-ihminen, jolla ei ole minkään valtakunnan inhimillisyyttä saati ihmissuhdetaitoja.
ESA ON TEKOPYHÄ
Esalle miinusta
22190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
...ihan kuin mä ite olisin kirjoittanut!
Jos sitä on ollut tähänkään asti.
Aina samanlainen, tylsä ilme, naamassa Esa A:lla.
Yritti tällä tavalla vain nostaa itseään voittoon, kun mollasi muita.
Joo, näytteli oikein psykologia, hän kun osaa elää fiksusti omasta mielestään.
Saman tempun olis tehnyt tyttöystävälleen, jätti ja pakeni BB-taloon. Sanoi sen alkupäivinä.
Kyllä minulla Kätlinin pisteen nousi, vaikka välillä olin jo häneen hieman kyllästynytkin.
Mutta todella fiksusti osasi ottaa Esan haukut.
Ja kertoi ihan rauhallisesti myöhemmin Esalle, ettei hän halua täällä talossa puhua ja muistella ikäviä asioita ja varsinkaan kertoa niistä teille muille.
Todella tasapainoinen ja fiksu tyttö.
Kätlin taas voittoon. Ei mollannut muita, vaikka olisi ollut syytä.
kotineidot, rouvat ja mummo, jotka emme voi mitään sille, että Esan elämä tuntuu pyörivän nyt ihan hänen oman napansa ympärillä, vaikka väittää sen piirteen olevan muilla. Tahmeaa, kuivaa risunpolttoa hänen arvionsa. Hän tarvitsisi täysin itsestään poikkeavan naisen, joka liukastaisi ja sytyttäisi moisen miehen ajatusmaailman elämänliekkiin, silloin judo-otteet sun muut alkaisivat elää myös toisenlaista elämää. Nuoret ovat ihan oikeassa siinä, että Esa on piilottanut tämän puolen itsestään tyystin ja pohdiskelee itseään peilaten sitä muihin. Onneksi ihminen on mukautuvainen, tottakai toivomme Esalle perhettä, vaan, miten Esa voi tuomita Ason, joka lähti "BB:hen pakoon, selvittääkseen itselleen asioita naisystävänsä kanssa," kun hän itsekin, Esa nimittäin sanoi valitevansa BB:n ennemmin kuin naisystävänsä. Onko hän jo toistamiseen marttyyri? Miksi, onko rahalla sittenkin tosi paljon valtaa Esan elämässä? Haluaisin tietää, miten hän asian on naiselleen esittänyt? Naisen olisi ollut syytä antaa Esan kotoa lähtiessä, sellainen rutistus, että Esa muistaisi sitä joka hetki BB:ssä ja katuisi lähtöään taloon. Vai, oliko tämä Esan terapeutin ohje irrottautua kodista, juuri kun sinne on sisään astumassa nainen, tähän en usko, mutta jos noin on, ei taida olla paljon ammattitaitoa ja kokemusta nuorista tällä terapeutilla. Toki virheitä tekevät kaikki. Ason suhteen toivomme korjautuvan sellaiseksi, jota hän itse toivoo, onhan se jo pitkä suhde, joka on jossain vaiheessa mennyt repaleiseksi, mutta senhän voisi parsia kiinni. Siihen Asolla olisi voimavaroja. Näistä kahdesta miehestä perheemme naiset pitävät moninkertaisesti Asosta. Muodolliset, korrektit liitot ja ystävyydet yleensä päättyvät siihen, kun jompi kumpi tekee virheitä. Sitten alkaa se "syvyyspohdiskelu" joka ei johda yhtään mihinkään.
Esa antoi myös myönteistä palautetta, joka ei näy koosteessa. Muut ei uskaltaneet antaa tehtävänannanon mukaista kritiikkiä, koska pelkäsivät joutuvansa epäsuosioon, ja toistelivat hampaattomia latteuksia. Esan havainnot vastasivat omiani: Kätlin on tosi minäkeskeinen, ja on sitä muiden kustannuksella, sekä keskittyy pinnallisiin asioihin. Häneltä ei ole näytetty yhtään kiinnostavaa ajatusta koko kaudelta, mikä voi toki olla tuotannon valinta, mutta energiaa tuntuu kuluvan uskomattoman paljon vaatteisiin ja naaman laittoon.
Toki Kätlin on vasta parikymppinen, ja niinpä kymmenen vuotta vanhempi voi antaa ihan hyviä vinkkejä, jotka kannattaa joskus laittaa korvan taakse. Kyllä Esan jutusta on huomannut rivien välistä, että asioita on tullut vastaan. Teinit ovat vain niin herkkähipiäisiä.
Kirjoitit aloittaja tosi hyvin. Tai olen just samaa mieltä kanssasi Esasta jne.
Itse kyllä olen jo jonkinaikaa toivonut Ason voittavan.
Kätliniä on arvosteltu mm. siitä ettei hän halua puhua huonoista tai pahoista asiasta eli toisin sanoen hän haluaa välttää turhaa synkistelyä ja voivottelua. Hän on siis tyypillinen optimisti, joka haluaa nähdä asiat ja ihmiset myönteisessä valossa. Yleensä myönteiset, vilkkaat ja ulospäinsuuntautuneet ihmiset ajattelevat tai toimivat suorastaan vaistomaisesti niin, että he pyrkivät luomaan hyvän tunnelman ympärilleen.
Väittäisin myös että ns. hyvät seuramiehet ja -naiset eivät ole mitään ongelmien vatvojia, vaan heillä on tiettyä sosiaalista lahjakkuutta, jonka kautta he näkevät miten erilaiset sanomiset ja tekemiset vaikuttavat muihin ihmisiin ja ryhmän hengeen oli sitten kyse vaikkapa työ- tai opiskelupaikasta. Varmaankin extrovertin optimistin toimintatapa voi olla aikamoinen kauhistus sellaiselle ihmistyypille, joka on enemmänkin introvertti pessimisti, jolle maailma on enemmänkin täynnä vaikeuksia ja ongelmia.
sosiaaliset taidot puuttuu Esalta. Ja se kommentti Kätlinille: "minä toivoisin, että kun pääset täältä talosta pois, niin todella mietit oloasi ja elämääsi täällä talossa tms". Joo ihan kiva Esa että neuvot miten toisten pitäisi olla ja elää. Toivottavasti Esa itse miettii, kannattiko se "itsensä etsiminen" todella ja oliko sen löytämisen lopputulos toivottava.
Kätlin ei kritisoi suoraan, vaan silleen muka viattomasti ja hymyssä suin ottaa esille toisten heikkoja kohtia ikään kuin ohimennen ja muistuttaa jostain mokasta "hauskana juttuna" heleästi nauraen, että toinen olisi huonossa valossa eikä itse saa ikävän ihmisen leimaa, kun eihän hän jutuillaan mitään pahaa tahdo.
Omassa elämässäkin tuollaiset ihmiset käyttävät poikkeuksetta hyödykseen ulkonäköään, koska ihmisluontoon kuuluu, että söpöjä tyttöjä pidetään automaattisesti hyväntahtoisina.
Se Esan kommentti oli ihan paras: "hmmMMMm! Minäkö taktikoisin!" Juu et varmaan! :D
ei oo minkäälaista tilannetajua eikä tunneälyy. ei uskos että mensaan päässy
On olemassa älykkyyttä ja viisautta. Esa voi olla älykäs, mutta viisas ei ikinä. Toivottavasti nämä Esabändärit avaavat vielä silmänsä ennen kuin on liian myöhäistä ja meillä on maailmankaikkeuden tylsin BB-voittaja. Sitäpä on sitten kiva Seiskasta lukea. Tuskimpa vaan.
kerran luin Viktor Franklinin "Ihmisyyden rajalla" pienen kirjasen. Usein, kun alan liikaa miettiä elämäni ongelmakohtia, otan kirjahyllystäni käteeni tämän pikkukirjasen ja luen sen kannesta kanteen. Vaikka se kertoo keskitysleirin oloista, se antaa valoisan olon, sellaisen, että ihminen tulee toimeen vaikeuksissa jopa hengenhädässä, kun hänellä on elämässään toivo. Jos et ole lukenut, hanki itsellesi ja lue se! Toisilta ihmisiltä saamme voimia elämään, kunhan rohkenemme antautua elämälle.
Nyt on mummojen aika mennä kumoon.
Esa ei katsonut tarpeelliseksi sanoa mitään myönteistä Kätlinistä ,kun piti kertoa hyvistä ja huonoista
puolista. Muille asukkaille esa jonkun myöteisen sanan sanoi.
Miten ihmeessä hän luulee tuntevansa toisen ajatukset? Hänellekö pitäisi avautua negatiivisista asioista tv:ssä kaiken kansan kuullen ja mikä hän on tietämään meneekö Kätlin naimisiin vai ei.Esaltako tulevaan avioliittoon pitää saada ensin lupa.Tyhmä äijä.Parasta oli Kätlinin vastaus se on vain sinun mielipide minusta ,olisi ihmeessä saanut lisätä ettei mitenkään oikea.
Aso sai Esalta myös tylyn arvion ja kaiketi Esan olisi pitänyt tietää Ason nais-suhteesta mutta kun mies ei kerro niin sekös esaa liputti.
ketkä täällä puhuu negatiivista Esasta,on itseasiassa vaa vankistamassa mua siitä,että äänet menee multa Esa A:lle.Lisää vaa lokaa boys and girls..te ootte putkinäkösiä ja arvostelette ihmistä kuoren perusteella.
Kuoren? Täällähän puhutaan Esa analyyseista joita hän teki toisista kilpailijoista, ei hänen ulkonäöstään. Mutta anna toki plussia, omat plussani menevät Asolle.
Esa puhui totta ja oon sen kaa samaa mieltä.
on ja tämähän oli BB:n antama tehtävä. Asosta puhui ihan oikein,Aso oli lopettanut suhteensa 2 vkoa ennen taloon tulemista eikä ollu jääny selvittää asioita vaan paennut taloon. Esa itse on seurestellut kevästä asti ja varmasti sopineet tyttäystävänsä kanssa taloon menosta ja muutenkin Esa sanoi asiat kuten tehtävään kuului. Aso esim hylättiin ekalla kerralla et joutu uusimaan koko tehtävän.
Miten niin "piti kertoa hyvistä ja huonoista puolista?" Piti vain perustella miksi muut eivät ansaitse voittoa....
eikä halua yhtyä toisten ilonpitoon, katselee vaan toisia aliarvioiden epämääräinen virne naamalla. Miks yleensä piti laittaa tollanen tyyppi sinne,ainoastaa siksikö,että oli mensan puheenjohtaja tai jotain. Ninokin olis saannu jatkaa ennemmin Esan paikalla. Olis se ollu paljon viihdyttävämpi tai vaikka Marko.
Hyvää..... :)