Hei. Minulla on ongelma, eikä kukaan osaa auttaa. Ehkä ketään ei edes kiinnosta. Sekavaa vuodatusta luvassa. Olen parin kuukauden päästä 19 ja olen lukion kakkosella (kävin lukion ekan vuoden 2 kertaa eri kouluissa, koska ekassa koulussa en oppinut mitään, enkä voinut sinne jäädä koulukiusaamisen vuoksi). Isäni on hylännyt, eikä maksa elatustani kuten hänen kuuluisi (äidin tilille tulee joskus mitätön summa rahaa). Lukio ei kiinnosta minua, mutta äiti pakottaa käymään sitä, koska muuten isä ei maksa edes sitä pientä summaa. Äiti on työtön ja masentunut, ei siis jaksa/osaa auttaa minua. Isän tulot estää opintutuen saamisen, ja lisäksi olen iltalukiossa, mikä myös sen estää.
En alunperinkään halunnut lukioon, vaan kunnianhimoinen isä tahtoi sitä, ja nyt häntä ei edes kiinnosta. Sanoi silloin, että "koska vanhemmatkin on akateemisia, täytyy lastenkin olla". Niin, hän itse on akateeminen, mutta äitini on aina ollut kotiäitinä. Kuinka joku voi 2000-luvulla ajatella noin? No ihan sama ei sillä ole väliä. Tahtoisin lopettaa lukion ja saada töitä, ihan mitä vain. Siivoojaksi ajattelin ruveta, mutta siihen tarvitaankin ajokortti ja auto, mitä minulla ei ole. Mäkkäri näyttäisi nyt ainoalta vaihtoehdolta.
Olen kuitenkin kasvanut pullossa ja minusta on tullut niin ujo, etten uskalla edes kaupassa yksin käydä. Pari päivää sitten oli pakko ostaa itse koulukirjat. Tuli järkyttävän huono olo ja pari kertaa matkalla kauppaan luulin saavani sydärin kun rintaan koski. Selvisin kuitenkin. Lääkkeitä en ota, vaikka tiedän tämän olevan suuri ongelma. No, tiedän myös pääseväni siitä eroon jos saisin töitä, mutta miten saisin jos en kykene edes haastatteluun? Kerran olen töitä tehnyt. 16-vuotiaana jaoin mainoksia koko kesän ja sain 90e. Lasten hyväksikäyttöä, sanon minä. Viime kesänä hain netin kautta töitä, mutta en saanut. Tällainen jos mikä saa tuntemaan itsensä hyödyttömäksi. Ihme etten ole vielä masentunut.
Järkyttävä ujous on yksi syy lukion lopettamiseen, sillä en pysty tekemään niitä esitelmiä. Ääni lähtee, tärisen, punastun ja hikoilen, ja nyt uusin oire on pahoinvointi. Luulin päässeeni näistä tilanteista kun vaihdoin iltalukioon, mutta nyt on taas esitelmiä luvassa. Kirjoitukset on kahden vuoden päästä, mutta en usko edes pääseväni niistä läpi. Kaikissa aineissa alkaa olla vaikeuksia. Ennen en osannut matikkaa lainkaan, mutta nyt se tuntuu helpoimmalta. Pelkkää kaavojen ulkoaopettelua, eihän se vaikeaa ole. En vain osaa tehdä kunnon esseetä, jossa pitäisi selittää jotain itsestäänselvyyttä monen sivun verran ja käyttää hienoja lainasanoja. Jokaisessa aineessani on aina lukenut "hieman suppea", "tästä voisit kertoa enemmän", tms. Tunnen itseni tyhmäksi, vaikka tiedän olevani älykäs ainakin itseäni kiinnostavissa asioissa.
Olen kolme kertaa käynyt ammatinvalintapsykologilla, mutta lopetin siellä käynnin kun hän ei saanut sanottua, mitä minun kannattaisi tehdä. Tein selväksi, että haluan lopettaa lukion ja hän halusi minun jatkavan opiskelua, mikä on tietysti selvää tällä hetkellä kun kesätöistäkin on pulaa. Minun piti tehdä jotain typeriä miellekarttoja toiveammateistani, mutta kaikki ne vaativat pitkää opiskelua ja yo-papereita. Kuka pikkupoika nyt ei haluaisi olla isona astronautti, mutta oikeasti isona rupeaa putkimieheksi? Paitsi että minä olen tyttö, 18-vuotias pikkutyttö. Ja nyt minusta tehdään aikuinen, ja silti isän tulot vaikuttaa siihen, etten saa sitä h*lvetin tukea!
Tulevaisuudeltani toivon vain, että saan asua yksin kohtuuhintaisessa asunnossa ja saan tehdä työtä, jolla pystyn elättämään itseni. Minulle kelpaa mikä tahansa työ, paitsi lähihoitajaksi tai teurastajaksi en rupea. Rikkaaksi en toivo tulevani, kunnia, maine, kateelliset naapurit, etelänmatkat, luottokortti ei kiinnosta.
Mitä siis voin tässä tilanteessa tehdä? Oletetaan nyt, että lopetan lukion, jonka jälkeen teen mitä? Haen töitä? Jos haen opiskelemaan, mihin edes pääsisin pelkällä peruskoulun todistuksella? Amikseen tämän ikäisenä? Sinne haluaisin, mutta äiti ei taida päästää. No minähän olen täysi-ikäinen ja teoriassa saan päättää itse ...käytäntö vain on toinen asia. Tämä on nyt viimeinen paikka josta apua voin hakea, koska tuo psykologikaan ei neuvoa antanut.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Isäsi ei tarvitse enää maksaa elatusmaksujasi, koska olet aikuinen. Luulisi äitisi tietävän sen, ja olevan iloinen edes pienestä summasta rahaa.
Ja opiskeluista: hae amikseen. Itse kävin lukion, jonka jälkeen en ole päässyt mihinkään opiskelemaan. Haen nyt 20-vuotiaana amikseen. Kaverinikin lopetti lukion viimeisenä vuotena, ja meni amikseen. Sinne vain sekaan, ei se ole pelottavaa :) Siellä saat hyväksiluettua myös lukio-opintosi, joten päivistäsi tulee helppoja.
Heippa. Joo, kuulostaa kyllä siltä, että olet hyvin ahdentunut tilanteestasi ja jotain tarttis tehdä. Maksaako isäsi siis "koulutusvastuu" nimikkeellä elatustukea? Jos isäsi ei hyväksy sitä ettet halua olla lukiossa, ehkä on parempi sanoa ettei tarvitse maksaa enään mitään. Varsinkin jos rahaa on muutenkin tullut ripotellen.
Löysin tällaisen.
"Vanhempien elatusvastuu loppuu kun lapsi täyttää 18-vuotta tai kykenee itse elättämään itsensä (kesä/loma-ajan työtä ei lasketa). Koulutusvastuu kuitenkin jatkuu ellei lapsi kykene vielä itse vastaamaan koulutuksestaan. Mikäli lapsi opiskelee täytettyään 18, voi hän vielä saada etävanhemmaltaan koulutusavustusta. Sitä maksetaan usein meneillään oleva oppilaitos loppuun. Koulutusavustussopimus laaditaan samoin kuin elatussopimuskin sosiaalitoimessa ja kiistatapauksissa tuomioistuimessa. Koulutusavustuksesta ks. Korkeimman oikeuden päätös KKO: 1996/5. "
Eli sua siis kiinnostaa nyt työnteko, eikä laisinkaan koulu, ymmärsinkö oikein? Jos puolestaan kouluelämä, olisi tietysti hyvä tietää että millainen ala. Se auttaisi myös oman kolutusalan löytymistä. On totta, että ilman lukiota tietyt opinahjot sekä työnkuvat saattavat olla tällä hetkellä ulottumattomissa, muttei lukio sentään ole ainoa oikea tie. Kyllähän yliopistoon ja amk:honkin voi päästä ilman lukiontodistusta.
Suosittelen käymään Kelassa, kysymässä miten voisit saada opintotukia, jos siis jatkat koulussa. Joko lukiossa tai jossain muualla. Työnhaku on näinä päivinä vaikeaa, itse kullekkin, mutta älä lannistu. Laita vaan hakemuksia, eiköhän joku natsaa. Tietysti iltalukiolaisena sinulla olisi mahdollista tehdä päivisin töitä, mutta en tiedä onko siinä mitään järkeä, jos lukio ei inspiroi.
Myös työkkärissä sun kannattaisi käydä. Heillähän on esimerkiksi työharjoitteluita ym. josta saa jonnin verran liksaa, tai sitten päivärahaa. Siivousfirmat ym. kannattaa myös käydä läpi, he etsivät usein työvoimaa. Myös amis kuulostaa tosi hyvältä, ja älä huoli siitä iästä. Siellä on vaikka minkä ikäisiä.
Nuo alkavat(?) paniikkikohtaukset ovat hiukan huolestuttavia. Voi olla, että ne menevät ohi, kun saat lisää itsevarmuutta ym. mutta jos ne muuttuvat hyvin rajoittaviksi, hae apua. Terveydenhoitajat (niin koulussa kuin terveyskeskuksissa) auttavat. Myös betasalpaajat saattavat auttaa rauhoittumisessa. Itse opiskelen amk:ssa ja mun yksi koulukaveri käyttää niitä aina kun tarvitsee tehdä esitelmä tms. Nykyisin vain arvostetaan ja harjoitetaan aika paljon esitelmiä luokan edessä, joten eipä niistä tunnu (ainakaan joillain aloilla) pääsevän eroon.
Olet vielä nuori, ja elämä on edessä. Älä liikaa mieti tulevaisuutta, sen eteen ehdit tehdä vielä paljon hommia ja unelmat ehtivät vaihtua moneen kertaan. Olenhan minäkin miltei 30 vuotias, enkä tiedä mitä haluaisin tehdä kun kasvan "isoksi".
Tsemppiä hurjasti!
Isäsi tulot eivät vaikuta sinun opintotukeesi millään tavalla, jos asut virallisesti äitisi kanssa.
Sosiaalitoimistoon voit mennä joko itse tai äitisi kanssa keskustelemaan tilanteesta ja vaihtoehdoista.
Tämä ei varsinaisesti auta ongelmaasi, mutta minusta osaat ainakin kirjoittaa sujuvasti!
Itse, menemättä yksityiskohtiin, olen huomannut että ongelmista kirjoittaminen esim. päiväkirjaan tai blogiin on todella terapeuttista. Jatka sinäkin kirjoittamista!
Rohkeutta ja voimaa syksyyn.
Paljon stemppiä sinulle kun olet jo noinkin pitkälle jaksanut! Itse en ole päivääkään lukiota käynyt, mutta amiksen lopettanut kerran kesken, 1,5 vuotta kävin, hain talouskouluun ja talouskoulun jälkeen pääsin jälleen amikseen. Ja kaikkiin noihin pelkällä peruskoulun tokarilla! Amiksessakin katsovat vaan hyvällä noita lukiossa suorittamiasi kursseja, hyväksi lukuja niistä saa :) jos amikseen haluat, kannattaa miettiä semmoinen ala, mikä itseä kiinnostaa. Lähihoitajan alaa en suosittele, kauhea on -.- mutta nykyään muutenkin jollain perushommalla saa työtä, ihan vaikka kokkina tai siivoojana. Jos kotona on paha olla, voit aina hakeutua toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, olet kuitenkin aikuinen ihminen ja mikäs sinua enää estää?