"Suomi on pudonnut palveluyhteiskuntana Mongolian tasolle"
Näin otsikoi tänään Hesari näyttävästi.
Miten tähän on tultu, kun vain muutamia vuosia sitten täällä hehkutettiin, että olemme tietoyhteiskunta kehityksen kärjessä maailmassa?
Se oli vain harhaa.
Siihen kehitykseen vaikutti teknillisten vempaimien levinneisyys, siis tietsikoiden yleistyminen.
Mutta sitten kun oli pelit ja vehkeet, niin sisällön tuotanto hajautui niin, että kaikki kynnelle kykenevät tahot (valtion eri hallinnonalat ja kunnat) väsäsivät omia ns. palvelusivujaan, joita sivumennen sanottuna ei ehditä edes päivittää kunnolla.
Koko palveluyhteiskunta nimeltään Suomi on pirstaloitunut niin, että kansalainen joutuu edelleenkin käymään monella saitilla (eli luukulla) etsiessään vastauksia kysymyksiinsä.
Kuka on vastuussa tästä surkeasta kehityksestä?
Matti Vanhasen hallitukset ovat olleet vallassa nyt jo yli kuusi vuotta eli juuri sen ajan, kun Suomessa tietoyhteiskunnan kehitys on pysähtynyt paikoilleen.
Moni tärkeä työ hallituksessa on peittynyt pääministerin lautakasan alle.
Näin otsikoi tänään Hesari näyttävästi.
Miten tähän on tultu, kun vain muutamia vuosia sitten täällä hehkutettiin, että olemme tietoyhteiskunta kehityksen kärjessä maailmassa?
Se oli vain harhaa.
Siihen kehitykseen vaikutti teknillisten vempaimien levinneisyys, siis tietsikoiden yleistyminen.
Mutta sitten kun oli pelit ja vehkeet, niin sisällön tuotanto hajautui niin, että kaikki kynnelle kykenevät tahot (valtion eri hallinnonalat ja kunnat) väsäsivät omia ns. palvelusivujaan, joita sivumennen sanottuna ei ehditä edes päivittää kunnolla.
Koko palveluyhteiskunta nimeltään Suomi on pirstaloitunut niin, että kansalainen joutuu edelleenkin käymään monella saitilla (eli luukulla) etsiessään vastauksia kysymyksiinsä.
Kuka on vastuussa tästä surkeasta kehityksestä?
Matti Vanhasen hallitukset ovat olleet vallassa nyt jo yli kuusi vuotta eli juuri sen ajan, kun Suomessa tietoyhteiskunnan kehitys on pysähtynyt paikoilleen.
Moni tärkeä työ hallituksessa on peittynyt pääministerin lautakasan alle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä nyt yrität huijausta!
Ei totta vie pääministeri ole tekniikasta vastuussa, kyllä ne on olleet aivan eri taholla.
Kuvittele eduskuntaankin on tilattu ne äänestyslaitteet muualta, ei ne ole Lipposen sormissa muovautuneet.
Olisihan se autuasta olla Mongolian tasolla, siellä ei ole vielä edes radioita kuultavissa kaikkialla.
Uppoaa kehen uppoaa, en niele tuota kokonaisena, aivan huuhaata olet keksinyt.
Luulisin tekniikan olevan paljon enemmän kuin tietsikka.
illalla pähkäiltyäkin uhdessä suositussa kinkissä minäkin. Suomi on putoamassa tietoyhteiskunnan kelkasta. Vai kuinka sen nyt sanoisi.
Eihän sitä tarvitse edes hesarista lukee ,näin on tapahtumassa.
Googlekin sai Suomalaisen johtajan ,ei ole töitä tarjottu Suomessa . Takapajulana pysyy jos ei joku herää ja pian.
Täälä vaan yks,mummu jota kiinnostaa vanha kotomaani ja sääliks käy.
Kyllä Johdossa olevat Poliitikot "voivat" vaikuttaa jos on Hoksnokkaa tarpeeksi hoitaa Suomen asioita,myös käyttämään mahdollisuutta nykyaikaisilla laitteilla.
Tarkoita kansan eduksi ja helpottamaan pyrokratiaa.
Suomessa kai ollaan jo kaikki tekniikan ihmeet saavutettu ,näin sitä ainakin luulen, kun seuraan sitä touhua,alkeellista on,nykyaikana ,luukulta luukulle juoksutetaan ihmisiä.
ajattelin että vaikka sairaala oli pohjois-suomessa, niin on olisi sairaaloiden välisiä yhteyksiä, mutta ei. Lääkäri sanoi pois lähtiessäni että jos tämän asian, Rytmihäiriön, takia joudut siellä etelässä menemään sairaalaan niin sano siellä että sinut on tällätavoin Raahen sairaalassa hoidettu.
Ajattelin mitä virkaa nuilla tietokoneilla on, kuvittelin ihan liikaa että sinne voi laittaa tietoja minustakin.
Ei ole yhteyksiä sairaaloiden välillä edes samassa kaupungissa, joska joka paikassa on omat erilaiset ohjelmat. Ohjelmistofirmat tienaavat näin paremmin, ja ohjelmia muutellaan lisäksi koko ajan.
Pakkohan tuohon on muutos tulla, mutta rahallahan siitä taas selviää.
Omassa terveyskeskuksessani saan laboratorioajan netissä varattua, en muuta.
kuusi vuotta sitten jo silloin ihmetytti että miksi täällä kuvitellaan olevan niin edistyneitä vaikka en pystynyt hoitamaan hommiani tietokoneella niin kuin olin tottunut Keski-Euroopassa.
Koko Suomen media oli ainakin siihen aikaan kehumassa systeemiä joka mielestäni oli takapajuinen.
Miksi kehitys pysähtyi 10 vuotta sitten, olisi mielenkiintoista tietää?
Suomen kuvalehti kirjoittaa:
"Suomi on viime vuosina jäänyt kauas tietoyhteiskuntien kärjestä. Asialle täytyy tehdä jotakin, mutta mitä? Raportti Nykyaikaa etsimässä on EVAn vastaus tähän kysymykseen.
Aika harvoin kirjainfo kerää niin monia suomalaisen yhteiskunnan julkkiksia ja voimahahmoja kuin Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tämänpäiväinen Suomen digitaalista tulevaisuutta käsittelevän raportin julkistamistilaisuus Helsingin pörssitalon suuressa salissa – vanhassa pörssisalissa.
Paikalla olivat esimerkiksi Matti Vanhanen, Suvi Lindén, Jorma Ollila, Risto Siilasmaa, Pekka Ala-Pietilä, Sari Baldauf, Matti Lehti. Siis pääministeri, liikenne- ja viestintäministeri, kolme Nokia-taustaista johtajaa, F-Securen perustaja ja pääomistaja ja Tiedon entinen konsernijohtaja ja hallituksen ex-puheenjohtaja."
Viime aikoina esillä on ollut myös valtion halu ottaa tietoverkkojen perustoiminnot omistukseensa kriisiaikojen varalta. Eihän ole kuin muutama vuosi, kun oleellinen osa ruotsalaisille myytiin, nytkö ollaan ostamassa takaisin , taatusti kalliimmalla kuin myytiin.
Syyttävä sormi osoittaa hallitukseen. Raportissa ollaan huolissaan myös maan E-demokratiasta ja globalisaation haasteista. Väestön ikääntyminen tietysti taas esiin nostetaan pahimpana mörkönä , tuottavuutta pitää parantaa. Paljon hehkutetaan, miten asioita voidaan hoidella tietoliikenteen avulla ja vähentää ilmastoa rasittavaa matkustusta, mutta korkein poliittinen johto näyttää tässä huonoa esimerkkiä.
Kun käy virastoissa tai pankeissa, virkailijat istuvat tiiviisti koneidensa äärellä, asiakas tuntee itsensä häiritsijäksi. Kirjaston kirjojen varaaminen ja laina-aikojen pidennys käy kyllä verkossa, reseptin uusiminen ei. Kalastuslupaa pitää kunnantalolla jonottaa, VR:n ja Kansallisoopperan lippujen tilaus sujuu kitkatta. Sairaaloissa ja lääkärin vastaanotolla korkeasti koulutettujen hoitoalan ammattilaisten ajasta kuluu turhan paljon tietokoneen ääressä, mutta takaako se tiedonkulun esim. terveyskeskuksen ja sairaalan välillä, lisääkö se potilasturvallisuutta.
Viranomaisten keskinäisen tiedonkulun katkoihin on osasyynä salassapitovelvollisuus. Tämä tuli esiin esim. koulusurmissa, sosiaali-, koulu-, ja terveyspuolen tietokatkoksina.
Meillä on upeita kirjastotaloja, joissa kirjojenkin kustannuksella hankitaan tietokoneita . Jo alakouluissa niitten käyttöä opetellaan, nuoriso viettää paljon aikaa netissä, me vanhatkin täällä näpyttelemme, IT-alan ammattilaisia koulutetaan ylenmäärin. Mistä ne tulpat syntyvät ?
...lienevät nyttemmin vallanneet tämän alan.
voivat ollakkin näitä poliittisesti sopivia, mutta ei ammatillisesti päteviä.
Miksi systeemit pitää aina muuttaa, juuri kun yhden oppii, lanseerataan uusi. Hyvin kauppamiehet ovat köyhien kuntien rahoja rokottamassa tälläkin.