Mikä (ja miksi) on oikea tapa toimia, jos vanhempi koira menee ja ottaa nuoremmalta lelun, luun pois ja jatkaa sillä leikkimistä tai järsimistä itse (ei ruokaluita vaan ajanvieteluita)? Koirilla on hyvät välit muuten, mutta joskus tapahtuu näin, ikäeroa kaksi vuotta. Vanhempi on vähän mustasukkainen, jos esim leikin liian kauan pienemmän kanssa, vanhempi tulee haastamaan minua leikkiin itsensä kanssa (ei aina, mutta aika usein).
Kaksi urosta,
mustasukkaisuuttako?
3198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos vanhempi antaa ottaa luun suuttumatta, älä puutu asiaan. Ehkäpä nuoremmasta tulee pomo ja vanhempi sallii sen. Jos vanhempi suuttuu asiasta, on parasta antaa koirille luut eri huoneissa, että välit pysyvät hyvinä vastedeskin.
kumpikaan, tilanteessa ei ole minkäänlaista rähinää.
tuskin kannattaa reagoida tuohon luuhommaan mitenkään. Korkeintaan annat pennulle uuden luun. Kun pentu kasvaa ja alkaa itsenäistyä niin voi tulla rähinöintiä juniorin taholta. Silloin kannattaa muistaa että sinä olet laumanjohtaja ja määräät marssijärjestyksen.
Tuohon leikkimishommaan ei kanssa kantsi varmaan muuta kuin keskeytät leikin pennun kanssa hetkeksi ja huomioit isompaa. Tai pyrit keksimään jonkin tavan ottaa molemmat mukaan...
Eli tällä hetkellä sulla ei ole oikein minkäänlaista ongelmaa mistä ei ihan maalaisjärjellä selviäisi =D