haluaisin apua ongelmaani.
olen aina ajatellut, että aistini on "henkimaailman asioissa" tavallista herkempi. toisin sanoen siis uskon aistivani henkien läsnäoloa.
aistimukseni ovat kuitenkin aina melko negatiivisia ja ahdistavia. pelottaviakin. en ole koskaan varsinaisesti nähnyt henkeä, mutta yleensä vain tiedän, että huoneessa on läsnä jotain muutakin. tuntuu kuin nämä aistimani henget olisivat aina pahoja.
voiko tämä tunne pahasta johtua siitä, että pelkään aistimiani henkiä, vaikka ne olisivatkin hyviä? vai ovatko ne automaattisesti pahoja, kun minulle tulee ahdistuksen ja pelon tunteita?
luulisi, että jos kyseessä olisi hyvä henki, aistimisesta voisi tulla rauhallinen tai neutraali olo.
onko mahdollista "lopettaa" pahojen henkien aistiminen ja alkaa aistia hyviä henkiä?
jos on niin otan mieluusti ohjeita vastaan!
kiitokset jos joku viitsii vastata. aistimukset ovat viimeaikoina voimistuneet ja nykyisin pelkään pimeässä.
henkien aistimisen "säätely"
13
2981
Vastaukset
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Pelko tunkeutuu ihmiseen, jos ihminen pelkojaan ruokkii.
Alitajunta voi muodostaa pelosta, kauhusta sitä kuvaavan muodon ”kauhukuvan”.
Toki ihmisen kehitys käy pimeyteen liityvien pelkojen kautta kohti kasvua, mutta joku tolkku sentään. On hyvä pitää mielessä rakkaudellisia yleviä mielikuvia, oivalluksia ja visioita, ja tälle pitäisi antaa yhä enemmän tilaa toteutua. Uhkakuvat pois mielestä ja muutaman kerran syvään hengitystä niin kyllä se siitä sitten. - yhdistetty lääketied
koskee taikuutta, shamanismia ja itämaisia taitoja on empiirisesti todennut, että yliluonnollisen aistimisella on yhteys skitsofreniaan. Sairastat todennäköisesti skitsofrenian esivaihetta, jota pystytään helposti hoitamaan pienellä annoksella antipsykootteja jotka yleensä saavat oireet pois kuukaudessa, jos oireita ei hoideta, niin ne yleensä pahenevat ja lopulta sairastut skitsofreniaan ja menet psykoosiin, jolloin asiaa on hitaampi parantaa. Suosittelen yksityislääkäriä, soita Vita-terveyspalvelut Mikonkatu Helsinki, tai käy.
- Qadesha
Ensisijaisesti kartoittaisin kaikki mahdolliset ahdistusta aiheuttavat tekijät elämästä. Jos sinulla on jotain kovin stressaavia asioita elämässäsi, sellaisia mitä et ehkä ole tähän mennessä vielä tiedostanutkaan siinä määrin rasittaviksi kuin ne todella ovat, voi tällainen stressi ja ahdistus purkautua joskus hyvinkin erikoisilla tavoilla. Voi tulla selittämättömiä pelkotiloja ja sitten kun mieli yrittää ymmärtää mistä on kyse, mielestä nousee mielikuvia että tunteen syy olisi se ja se: oikeastaan siis mielikuvitus kärkkäästi alkaa ehdotella kaikenlaista ja pelon kierre sen kuin pahenee.
Kun kumminkin Magia-palstalla ollaan, ei pidä tietenkään mitenkään väheksyä mahdollista "ylinormaaliakaan" vaikutusta, jos kaikki mieleen liittyvät rasitustekijät on suljettu pois. Mutta on vielä ahdistuksenkin lisäksi olemassa muitakin kuin ylinormaaleita selityksiä, sellaisia mitä ei välttämättä kukaan tule ajatelleeksi. Näin kerran tv:stä dokumentin jossa kerrottiin erään toimiston työntekijöistä, kuinka he alkoivat kaikki kokea että toimistossa on ahdistava tunnelma ja siellä kummittelee. Selvisi että toimiston läheisyydessä oli tunneli joka ohjasi muistaakseni liikenteen aiheuttaman värähtelyn (tärinän) aaltoina suoraan toimistoon ja siellä se värinä aiheutti ihmisten mielille tepposet. Aivoihin se vaikutti sillä tavalla että ihmisille tuli inhottava läsnäolon tunne, tunne että jokin paha ja näkymätön taho on heidän läheisyydessään. Ohjelmassa puhuttiin tuosta läsnäolon tunteesta muutenkin enemmän, ilmeisesti se liittyy mm. unihalvaustilaan jossa ihminen on oikeasti unessa, mutta sen verran kuitenkin samaan aikaan valveilla että hän säikähtää sitä että ei pystykään liikuttamaan kehoaan. (Unitilassa ilmeisesti tulee jonkinlainen estokäsky aivoista käsin joka rajoittaa normaalistikin kehon liikehdintää.) Olen itse pari kertaa nähnyt painajaisunen joissa keskeistä on ollut että jokin hirviö on tulossa kohti tai on läheisyydessäni, enkä pysty liikkumaan. Tuollaisille painajaisille tyypillistä on että jos avaa silmänsä ja on hereillä, on niin sekaisin päästään että hetken miettii mikä on totta ja mikä ei, niin elävältä uni tuntui.
Ihmismieli ei yleensä pitkää pysyttele yhdessä ja samassa tietoisuudentilassa. Tila vaihtelee pitkin päivää, joissakin puuhissa työntouhussa voi ajautua melkein transsitilaan, varsinkin jos touhu on kovin yksitoikkoista. Tällöin voi periaatteessa olla vähän kuin unen ja valveen rajalla, jossa on taas mahdollista kokea kaikenlaista outoa.
Mutta en silti kaikesta tästä huolimatta mitenkään väheksy kunnollisten meedioiden työtä. Jos vain tietäisi jonkun luotettavan tahon joka näkee ja kokee oikeasti henkiä ja tietää missä milloinkin mennään (ovatko ns. hyvällä vai pahalla asialla), tällaisen ihmisen olisi helppo kertoa sinunkin tapauksestasi mistä siinä on kyse. Itse en meedioita ja selvänäkijöitä tunne. Tämän vuoksi, jos haluat nimenomaan paranormaalilta kannalta tapaustasi katsoa, esittelisin tämän tahon:
http://www.rajatieto.fi/rajatiedon_auttava_puhelin
(vaikken siihen henk.koht. olekaan tutustunut). Mutta kannattaa ehkä kumminkin aloittaa siitä ahdistuksen kartoituksesta. Jos on vähänkään stressiä ja sen sellaista niin kyllä se voi välillä kaikenlaiset tepposet tehdä. Ilman että on sentään mistään skitsofreniasta (huh huh...) kyse.- yhdistetty lääketied
ei paljon ahdistushäiriöiltä kuulostanut, vaan hieman vakavammalta, oiskahan jotenkin sittenkin, vaikka magia palstalla ollaan skitsofrenian esivaihe? Tosin EIHÄN yliluonnolliseen mitään mielenterveysongelmia liity, enintään ahdistusta, ei sentään skitsofreniaa!
- Angels 777
Meedioiden kohdalla ei tarvitse miettiä. He ovat 100 %:n varmuudella pahan palveluksessa.
Jumala ketoo tulevista asioista profeettojensa välityksellä, jotka ovat
Jumalalle kuuliaisia ja ovat saaneet Pyhältä Hengeltä armolahjana profetoinnin lahjan/ tiedon tai viisauden sanat, kielten selittämisen lahjan. Tällainen ihminen on Jumalalle ja seurakunnalle kuuliainen
ja tunnústaa Jeesuksen Kristuksen Herrakseen.
- pelko pois
Siltä varalta ettet olekaan skitsofeeninen (Enkä todellakaan usko että olisit. Taitavat panettelijat pelätä ajatusta näkymättömästä) kokeile tervehtiä läsnäoloja. Itse pelkäsin kovasti kaikkea kunnes jouduin tekemään sovun asuntoni entisen asukin kanssa. Yksinkertaisesti eräänä päivänä kokatessani tunsin jälleen selkäni takana läsnäolon. Koska olin kyllästynyt pelkäämään omassa kodissani aloin ihan oikeasti puhua ääneen (tuntuihan se hölmöltä aluksi). Kerroin kuka olin ja mitä tein asunnossa ja huomautin myös että läsnäolo pelotti minua. Kotikummitukseni oli ilmeisesti ymmärtäväinen sillä en juurikaan sen jälkeen enää pelännyt sitä. Tämän jälkeen luonani on vieraillut kaiken laista kansaa ja suurin osa on ollut loppujen lopuksi vain huomion hakuisia. Pahantahtoisista pääsee eroon ilmoittamalla niille etteivät ole tervetulleita ja tietämällä ettei henkimaailmassa ole mitään mikä voisi vahingoittaa sinua jollet anna sille valtaa siihen.
- aloittttaja
kiitos vastauksista! ....ja nauruista. kovin innokkaasti täällä tunnutaan skitsofreniaa diagnosoitavan.
olen itsekin viimeaikoina huomannut, että tuohon pelkoon ei auta oikeastaan muu kuin se, ettei anna sille valtaa. usein vieläkin tuntuu, että asunnossa olisi läsnä jotain näkymätöntä, mutta niin kauan kun se myös pysyy nkymättömissä, saa minun puolestani hengailla siellä aivan rauhassa.
olen myös huomannut, että huomioimatta jättäminen auttaa joskus. vien tietoisesti ajatukset pois tuosta läsnäolon fiiliksestä esimerkiksi laulamalla tai tekemällä jotain, mihin täytyy keskittää kaikki ajatukset. en halua, että tuntemukseni mitenkään konkretisoituvat ja siksi yritän vain päästä niistä eroon.
- kirjis
Jos lähdetään liikkeelle kokemisesta sinänsä, niinkuin kokeminen tapahtuu ja ilmenee (tarvitsematta edes olettaa subjekti-henkilöä kokemisen edellytykseksi! :)) eli todellistuu, niin jokainen kokemus on itsessään ainutlaatuinen. Ainutlaatuisuus ei tietenkään tarkoita etteikö kokeminen voisi kokijoiden osalta ja näkökulmista olla myös jaettua, yhteistä ja yhteisöllistä. Tällöin kylläkin siirrytään yleensä - muttei ehkä välttämättä - jo yhteisöllisiin tai kulttuurisidonnaisiin kokemusten tulkintoihin.
Länsimaissa tietynlaiset kokemukset on tapana tulkita-diagnisoida skitsofreniaksi ymv. mielisairauksiksi, kun taas samanistisissa kulttuureissa vastaavat tai samankaltaiset kokemukset tulkitaan usein samaanitaudin oireiksi tai lievempinä "vahvaverisyydeksi" kuten saamelaiskulttuureissa kutsuttiin tietynlaista herkkyyttä. Kulttuurirelativistisen etiikan ja maailmankuvien antropologisen jne. tutkimusasenteen pohjalta mikään maailmankuva eli kielellis-kulttuurisesti ehdollistunut tulkintakehys ei ole sinänsä toista oikeampi eikä siis kulttuurisidonnaiset diagnoosit "samaanitauti" ja "skitsofrenia" ole joko-tai -valintoja.
Tämä ei tarkoita, etteikö maailmankuvia ja kulttuuriehdollistumia voisi vertailla ja arvioida eettisesti, jos ja kun omaksutaan jokin eettinen peruskriteeri johon vertailua voidaan suhteuttaa. Jos eettisyyden kulmakiveksi otetaan vaikka sellaiset kohtuuden ja tasapainon periaatteet, jotka mahdollistavat reilut elinmahdollisuudet myös tuleville sukupolville, niin lienee varsin kiistatonta että luonnonkansojen animistiset-holistiset maailmankuvat ovat tässä suhteessa yleensä eettisesti suhtkoht toimivia kun taas länsimaiset maailmankuvat velanottoineen tulevilta sukupolvilta ja jyrkkine rajanvetoineen kulttuurin ja luonnon välille käyttäytyvät itsetuhoisesti, hyvänä analogiana syövän tavoin, joka ahnaassa kasvuvimmassaan tuhoaa isäntäorganismin ja sitä kautta oman elinmahdollisuutensa.
Toisaalta, kun tässä eletään paljolti länsimaiseen valloittajakulttuuriin ehdollistuneena, vaikka jossain suhteissa täkäläisiä samanistisia juuriammekin (uudelleen)muistaen, niin en pidä kovinkaan vastuullisena jaella auliisti "samaanitaudin" diagnooseja sen enempää kuin "skitsofrenian" diagnooseja, sillä perinteiden katkettua ja uussamanistisen hömpän jyllätessä kovin harvassa taitavat nykyään olla sellaiset (itseoppineet) noidat, tietäjät ja sensellaiset, jotka oikeasti kykenevät ottamaan vastuun "samaanitautisen" kouluttamisesta.
Toimiva asenne voisi nykymaailmassa olla avarakatseinen tutustuminen täkäläisen elintavan eri maailmankuva- ja kulttuurikerrostumiin samanistisista juurista luonnontieteen viimeisimpiin kvanttiteorioihin samoin kuin muihin kulttuureihin ja perinteisiin, lyömättä lukkoon mitään omaa tiukkaa tulkintamallia puoleen tai toiseen ja antaen kokemisen ja tuntemisen ja niiden kulloistenkin tulkintojen tapahtua niin kuin tapahtuu. Ns. "kultaisen säännön" mukaan hyvä maailmankuva on sellainen, joka antaa muidenkin maailmankuvien olla. :) - angels 777
Ihan hyvä alkujaottelu on Raamatussa,
eli Jumalan hyvä henkimmaailma = Jumala, Jeesus. Pyhä Henki ja
Jumalalle uskolliset enkelit positiivisella puolella ja vastaavasti saatanan henkimaailma toisella puolella, eli ne enkelit, jotka aikanaan nousivat kapinaan Jumalaa vastaan ja joutuivat sitten pois taivaasta.
Ainoa taho, johon kannattaa ja on Raaamatun mukaan luvallista ottaa yhteyttä,
on Jumala. Hän antaa enkelit suojaksi. Saatanan henkimaailman läsnäolo puolestaan tuo
kylmän, pahan olon. Kukapa sellaista kaipaisi...
Eli Jumalan rakkaus ja suoja on se ainoa oikea ja kaikista paras!- juhizzzzz
Mut aloittajalle: Hei, kannattaishan sitä kokeilla että kävisi vaikka kirkossa esim. sanan ja rukouksen illassa ja testata kokeeko siellä sitten hyvän hengen läsnäoloa. Ei siinä ainakaan mitään menetettävää ole.
- yuiopiuiop
Kuka todistaa, että jumala on se "hyvis". Eihän ole muuta todistetta kuin raamattu, joka on niiden kirjoittama, jotka uskovat jumalaan. Lisäksi en usko jumalaan, koska ei ole tarpeeksi hyvää syytä uskoa. En ole tehnyt tietoista päätöstä olla uskomatta, en vain usko, niin kuin en usko siihen, että edessäni seisoo juuri nyt sininen elefantti. Uskoisitko sinä, jos sanoisin sinulle, että huoneessasi liikkuu täplikäs alieni, mutta et voi nähdä kyseistä oliota?
Tämä on vain minun kantani asiaan, en vaan usko, enkä voi sille mitään, etten usko. Monesti minulle tullaan sanomaan, että "Miksi et usko jumalaan ja jeesukseen? Se olisi niin helppoa, ei sinun tarvitsisi muuta kuin uskoa!" Mutta ei uskominen ole tietoisesti tehtävä päätös.
Sieluihin, auroihin ja telepatiaan kuitenkin uskon, koska olen itse kokenut ne. Voin lukea muiden ajatuksia ja nähdä heidän auransa, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin paha. En usko pahuuteen tai hyvyyteen. Uskon luontoon, ja luonto on kumpaakin, eli perjaatteessa neutraali. Luonto on kaunis ja hedelmällinen, mutta myös julma ja petollinen.
Näin on kuulkaas näreet!
- Qadesha
Lueskelin näitä juttuja uudelleen ja tuli mieleeni eräs (ns. rajatieteellinen) selitys sille minkä vuoksi vaikuttaa kuin ainoastaan pahat henget hilluisivat Maan piirissä ihmisiä kiusaten, kun taas hyviä henkiä ei näy missään. Tämähän voisi johtua siitä että hyvillä hengillä ei ole mitään tarvista pyöriskellä täällä, he ovat elämänsä eläneet ja menneet välitilaan ottamaan hermolepoa edellisimmästä elämästään. Ns. pahat henget, ne jotka pyörivät ihmisten kimpussa, ovat niin sidoksissa raskaaseen fyysisen materiaan että jäävät tänne kummittelemaan nurkkiin koska eivät kykene irtautumaan edellisen elämänsä kiihko- ja tahtotiloista. Heille ei mitään muuta ole olemassa kuin se tunne jonka vallassa he elivät ja kuolivat, tai ne lukuisat himot joiden antoivat riehua itsessään.
Meediot kai klassiseen tyyliin tapaavat jeesiä tuollaisia henkiä kehottamalla heitä menemään valoon ja kohtaamaan siellä jonkun tuttunsa tai jonkin uskonnollisesti tärkeäksi koetun hahmon (Jeesus, Buddha, enkeleitä tms.) Jos henki on niin pöheli ettei suostu menemään minnekään, niin sitten sillä ei ole mitään oikeutta kiusata vielä kehossaan eläviä, jolloin ainoa tapa suhtautua siihen taitaakin sitten olla ignooraus (jos pystyy).
Jokatapauksessa oli perin tympäisevää että tässä ketjussa tarjotaan vain skitsofreniaa ja Jeesusta. Kyllä on vaihtoehdot vähissä jos noista ihmisten pitää repiä selitys omille kokemuksilleen. - ....................
Ei ole olemassa hyviä tai pahoja henkiä, niin kuin ei ole olemassa mustaa tai valkoista magiaa. Magia ja henget on kumpaakin, koska luonto on kumpaakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778