Hääpäivämäärä venyy ja vanuu kuin vanha toffee

Olemme parikymppinen pariskunta, ja olemme olleet kihloissa nyt joulukuun alussa vuoden verran. Viime jouluna puhuttiin, että 2010 kesäkuun alussa olisi häät. (Pienet maistraattijuhlallisuudet, illalla ystävien kanssa ulos syömään jne.) Samaan aikaan on myös meidän 7. vuosipäivämme.

Kuitenkin nyt se selvä kesäkuun alku on muuttunut ensin "joskus kesällä", sen jälkeen "joskus ensivuonna" ja edelleen on minulle vähän epäselvää milloin tämä on tapahtumassa. Kun vuosi vaihtuu, pitäisi alkaa suunnitella sitä, miten häät toteutetaan, keitä kutsutaan todistajiksi jne jne. Olen itse hyvin innoissani, mutta miehen mielestä se päivä on vielä niin kaukana ettei sitä vielä tarvitse huolehtia.

Tahtooko mies kanssani sittenkään naimisiin? Meillä on ollut ongelmamme, mutta tällä hetkellä tuntuu menevän hyvin, elämä on tasaista ja "normaalia", rakkautta tuntuisi molemmin puolin, vaikka enhän tietenkään varmasti toisen tunteita tiedä. Jos yritän kysyä mieheltä asiasta, on vastaus "mikä kiire sulla nyt on" tai "no kyllä me ehditään" jne
3730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

10 vuotta ja sitten naimisiin koska ihminen rupeaa kunnolla omaa tahtoa yli 30 ja kun mennään 20 kymppisenä naimisiin niin 30-35 vitosena erotaan ja ollaan toisella kierroksella. Kaksikyppisenä ollaan vielä niin kakaroita että ei kannata leikkiä kotia koska siinä iässä voi kulman takana olla parempi mies tai nainen ja kannattaa viettä ensin kunn on sinkkuelämää ettei ´35 tule uusi menokausi päälle.

Äänestä
  • oon niin samaa mieltä, jos ootte 7 vuotta olleet yhdessä, ja vasta parikymppisiä, niin ikäväkyllä jossain vaiheessa se menohalu tulee, ja haluaa kokeilla muitakin ihmisiä...
    älkää kiirehtikö missään nimessä! Etenkään jos toinen on edes hiukan epävarma niin pakkia pakkia! Naimisiin ehtii kyllä sitten kun aika on oikeesti sopiva, että molemmat todellakin haluaa jne.

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    oon niin samaa mieltä, jos ootte 7 vuotta olleet yhdessä, ja vasta parikymppisiä, niin ikäväkyllä jossain vaiheessa se menohalu tulee, ja haluaa kokeilla muitakin ihmisiä...
    älkää kiirehtikö missään nimessä! Etenkään jos toinen on edes hiukan epävarma niin pakkia pakkia! Naimisiin ehtii kyllä sitten kun aika on oikeesti sopiva, että molemmat todellakin haluaa jne.

    Ei välttämättä ole kyse mistään niin ihmeellisestä. Miehillä ja naisilla kun ei aina aikakäsitykset mene ihan yksiin, eli mies saattaisi ajatella tämän pienen yksinkertaisen tapahtuman järjestelyjen alkavan n. 2vko ennen tapahtumapäivää ;) koska sehän on ihan pikku juttu vaan, varataan aika ja kutsutaan pari ihmistä todistajaksi... Toki kyse voi olla muustakin, mutta tämäkin on vaihtoehto.

    Mun mielestä sun kannattaisi avoimesti miehesi kanssa keskustella, sano vaikka että oot ajatellute että kesäkuussa ja mikähän päivä olisi sopiva. Tai aloita vaan kertomalla, että sulle on tärkeää alkaa jo suunnitella, että nyt pitäisi päättää päivästä. Kerro miehellesi tunteistasia, avoimuudellehan pitäisi suhteen perustua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häätäti kirjoitti:

Olemme parikymppinen pariskunta, ja olemme olleet kihloissa nyt joulukuun alussa vuoden verran. Viime jouluna puhuttiin, että 2010 kesäkuun alussa olisi häät. (Pienet maistraattijuhlallisuudet, illalla ystävien kanssa ulos syömään jne.) Samaan aikaan on myös meidän 7. vuosipäivämme.

Kuitenkin nyt se selvä kesäkuun alku on muuttunut ensin "joskus kesällä", sen jälkeen "joskus ensivuonna" ja edelleen on minulle vähän epäselvää milloin tämä on tapahtumassa. Kun vuosi vaihtuu, pitäisi alkaa suunnitella sitä, miten häät toteutetaan, keitä kutsutaan todistajiksi jne jne. Olen itse hyvin innoissani, mutta miehen mielestä se päivä on vielä niin kaukana ettei sitä vielä tarvitse huolehtia.

Tahtooko mies kanssani sittenkään naimisiin? Meillä on ollut ongelmamme, mutta tällä hetkellä tuntuu menevän hyvin, elämä on tasaista ja "normaalia", rakkautta tuntuisi molemmin puolin, vaikka enhän tietenkään varmasti toisen tunteita tiedä. Jos yritän kysyä mieheltä asiasta, on vastaus "mikä kiire sulla nyt on" tai "no kyllä me ehditään" jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu