Mikä ja kuka on Aso? Huvittaa puheet Ason kasvamisesta talossa, sillä minusta hän on kuin kaksivuotias, eli kehitystä ei ole tapahtunut koko elämänsä aikana. Asolta ei löydä mitään muuta omaa kuin vittumainen hihitys ja joka toinen sana joka on kirosana. Aso matkii jatkuvasati toisten puheita ja "vitsejä". Tänään on mitä vastemilisintä apinointia ilmennyt Ninon matkimisina. Koko viikonhan hän on hokenut mini sitä mini tätä niinkuin sitä ei olisi jo tarpeeksi eräiden taholta kuultu. Tänään on sitten ollu tapeetilla njiiiii sitä njii tätä. Milloin se apinoi Samia milloin Tonia ja väliin leikkii reilua ja rehtiä matkien Kätliniä. Minä en sen kasvusta ole tehnyt mitään havaintoja. Otti herneitä nenään jälleen kulmakarvakeskustelusta ja suurimmat palot se tunki sieraimiinsa kun Kätlin "kehtasi" sanoa Samia miehekkäämmäksi kuin hän. Kaikkein eniten ottaa päähän toi rietas nauru ja jatkuva kiroileminen. Myöskin tietynlainen tekohurskastelu on niin syvältä että! Milloin kerää sääliä köyhyydellään milloin avokätisyydellään. Kaipa se jakaisi voittorahat turun kapakoissa "kavereille" sillä niitähän se jatkuvasti tuntuu olevan paitsi ja niitähän siunaantuisi runsaasti rahojen myötä. Todella surkea tyyppi.
Tyhjäpää Aso
nzdfhbz
20126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Totta:)
mietteeni tästä kebab-miehestä.
Katsoin vähän ennen kello viittä 24/7, kuinka Kätlin jankutti, että Aso oli suuttunut. "Kyllä sä suutuit", "Nyt olet suuttunut", "varmasti olet suuttunut". Tuota loputtomiin.
Aivan samalla tavalla kuin Tonille viime viikolla. Kätlin tahtoi saada Ason hermostumaan, onnistumatta siinä kuitenkaan.
Joopa joo. Käpsy ei todellakaan halunnut suututtaa Asoa, siksi kysyi suuttuiko hän, kun Aso näytti suuttuneelta. Ja Käpsy kysyi tätä ehkä 2 kertaa, ja lopuksi pyysi anteeksi jos Aso todella tästä naurettavasta asiasta suuttui. Aso ei viitsinyt myöntää suuttuneensa, mutta alkoi heti läyhätä Käpsystä kun Käpsy siirtyi pk-huoneeseen. Asolle on niin arka aihe tämä miehekkyys.
on luonteeltaan kiusaaja, joka ei ymmärrä lopettaa jauhamista, ennen kuin "minulle" sopii. Ihan sama suuttuiko Aso vai ei, mutta ei ole Kätlinin asia kaivella sitä.
Ja varsinkaan kun Kätlin ei tahdo puhua mistään omista negatiivisista asioistaan. Antaisi sitten toistenkin olla rauhassa.
Mikä ihmeen velvollisuus Asolla muka olisi tilittää tunteitaan Kätlinille.
Fakta on että Aso suuttui Aso alkoi kimeällä äänellä huutaa mikä todisti että hän oli suuttunut. Samoin hän kyseenalaisti koko ajan Kätlinin sanat vaikka Kätlin sanoi VAIN ja ainoastaan oman mielipiteensä. Aso ei hyväksynyt Kätlinin näkemystä vaan ulisi että Kätlin ON VÄÄRÄSSÄ!!! Miten Kätlin oli muka väärässä kun sanoi kysyttäessä vain oman mielipiteensä, että Sami ja Antti ovat miehekkäämpiä kuin Aso.
nelikko pistettäisi myös kertomaan, minkälainen on kunkin ihannenainen. Olisi hauska kuulla bi-seksuaali (vai taitaa olla pelkkä lesbo) Kätlinin kuin muidenkin naismaku. :DDDDDDDDDDDDDD
No, koska sinua nyt kiinnostaa tietysti ainoastaan Kätlinin naismaku niin kerronpa sinulle että jos olet poikamainen tyttö, niin sinulla saattaa olla mahdollisuuksia mutta jos olet yhtä naisellinen ja viehättävä kuin Kätlin itse niin voit hakea seuraa vaikkapa sen isopäisen kiinalaisen kyljestä.
Miehekkyys ei ole mikään absoluuttinen käsite, jokaisella on oma mielipide mitä on miehekkyys, eikä ketään ole sen enempää oikeassa tai väärässä. Tätä ei Aso käsitä. Asosta Kätlinin käsitys miehekkyydestä on väärä. Miten se voi olla väärä, luuleeko Aso että hänen oma käsitys miehekkyydestä on se ainut ja oikea käsitys?!
hyvä tehtävä kertoa ihannenaisestaan. Jos minulta naisena kysyisi, kenet tahdon, niin Aso on vetävin tosta nelikosta.
Hyi hitto! En pitkällä kepilläkään koskisi tollaseen mamuun. Ällöttävää toi sen makaroni-tanssikin. Ulkonäkö on ällöttävä ja käyttäytyminen idioottimaista. Jutut ovat niin syvältä ettei pohjaa löydy. läpimätä äijä ja olisi kolmen koplasta saanut ekana lähteä ulos. Tonikin oli paremman näköinen kuin tuo takaleuka. Hyi!
olekaan ulkonäöstä, vaan siitä, kenellä on sydän paikallaan. Vain pinnalliset ihmiset tuijottavat ulkonäköasioita.
Osaatko lukea, Ason käyttäytyminen ja puheet ovat myös idioottimaisia, ketään pelkästä ulkonäöstä puhunutkaan
ai jaa, käsitän että jos joku on vetävä niin silloin on ulkoisesta olemuksesta kyse. Aso on puhdasta feikkiä! Täysi kusipää joka on juuri sellainen millaisia ootte varmasti "noiden" miesten olevan. Naisen pitäisi kulkea pitkä kaapu päällä huivi päässä ja jos uskaltaa vieraalle puhua niin lättyyn tulee. Kyllä näitä juttuja tiedetään, kun näihin Feikki-Heikkeihin on suomalaiset naiset sortuneet ja lopputulos on että lapset kaapataan ja nainen eristetään kaikesta. Aso on täysi perseitänuoleva FEIKKI, jos kuka. Täytyy ihmetellä että johonkin uppoaa tuollaisen tyhjään "sharmi"! Farbod oli viehättävä mies mutta tämä on kirpputoritavaraa näillä markkinoilla. Hyi saataaaa.....
-eläinrääkkääjä
-sovinisti
-valhehtelija
-tyhmä ku saapas
-ruma ku petolinnun perse
-luulee olevansa aina oikeesa
-neiti
-samin rakastajatar
-ei muuta
Ja seksuaalinen häirikkö.
- itkijä-eukko
- matkija-apina
- itserakas
- kaappihomo
- epäsiisti paskiainen
- kulmakarvanyppijä-missi
- säälittävä näyttelijä
- irstas sovinisti
- sovinisti paskiainen
- perseennuolija
- tyhjäpää
- tynnyrissä kasvanut
- luulee maapalloa pannukakuksi.
- luulee kuuta planeetaksi
- kaikkien persläpien äiti!
Ason hermoja repivät laulut:
- JEE, NUSSIITTIIN. AINAKIN, OLEN GAY, OLEN GAY, OLEN GAY, TÄMÄ KÄY!!!
- LAUANTAI-ILTANA SAMI JA MÄ
. SINÄ VAIN, JOKA RAKKAUTEIN SAIT KERRAN SYTTYMÄÄN.
Se mulkku ei osaa mitään muuta kun yrittää laulaa jotain laulua minkä on kerran kuullut tai sitten matkia muita kuten taas "mini ole kännissä njiiiii" Vittu mikä paviaani! Pitäis saatana ton typerän turpansa ees kiinni.
hah haa! Aso sanoi että käy suihkussa bokserit jalassa koska pikkuveli oli pyytänyt ettei hän nolaisi perhettä?
Asolla on tosi häijyn näköinen katse. Katsoo kulmien alta kuin olisi vihainen. Halveksii varmasti muita ihmisiä.