Viestin sisällön ei ole tarkoitus olla mitenkään provokatiivinen.
Tilanne on osapuilleen seuraavanlainen. Tapasin internetissa erään Sortavalassa asuvan naisen. Hän vaikutti mielenkiintoiselta joten haluaisin tehdä häneen tuttavuutta. Yhteistä kieltä ei oikein löydy (korkeasti koulutettu, mutta puhuu huonoa englantia), joten kommunikointi puhelimessa englantia puhuen on vaikeaa. Itse kyllä paljon puhelimessa englantia puhuneena ymmärrän varsin hyvin, mutta hänestä en voi sanoa samaa.
Asun ja opiskelen Joensuussa. Miten pääsisin parhaiten Sortavalaan? En välttämättä haluaisi pyytää häntä Suomeen ja eikä se taida olla ihan yksinkertaista. Olenkin siis päättänyt mennä visiitille hänen luokseen. En osaa venäjää lainkaan (suunnitelmissa on kyllä opiskella muutama kurssi, mutta tähän hetkeen niistä ei apua ole). Vierailun luonteesta johtuen en oikein viitsisi lähteä kaverin kanssa. Onko teillä tarjota hyviä vinkkejä miten pääsen parhaiten Joensuusta Sortavalaan? Olen harkinnut myös oman auton käyttöä, mutta äkkinäiselle voi Venäjällä autoilu olla kyllä haasteellista. Olen nimittäin tottunut ajelemaan pääosin Saksassa ja Suomessa. Myös viisumikysymys askartuttaa... Ensi reissulle varmaan riittää ihan turistiviisumi? Ottaapahan sitten pidempiaikaisen, jos alkaa synkkaamaan...
Muita käytännön vinkkejä yksinään matkaavalle, venäjää taitamattomalle naisen perässä matkustavalle? Aikomuksenani on siis olla Sortavalassa muutama vuorokausi, joten tämä viisumin rekisteröinti tulee kohdallani kysymykseen? Olisiko sellaisia asioita joita ei terveellä järjellä ajateltuna tulisi mieleen? Tietenkin tällaisessa tuntemattoman naisen luokse lähtemisessä on aina omat riskinsä, sillä puukkoa voi tulla kylkeen myös Joensuussakin.
Ja te päänaukoja, älkää edes vaivautuko... Esitin mielestäni asiallisesti liudan kysymyksiä toteamuksia. joihin te kokeneet rajantakana kävijät voinette esittää mielipiteitä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pahoittelen muutamia kirjoitusvirheitä. Onneksi teksti säilyi silti varsin luettavana.
Lähde bussilla seuramatkalle jonkun paikallisen matkatoimiston mukana ja varaa yhden hengen huone!
* matkatoimisto hankkii viisumin
* hotelli hoitaa rekisteröitymisen
* voit antaa ystävällesi osoitteen ja kellonajan, mistä Sinut löytää
Nämä matkat ovat näin talviaikaan yleensä vain yhden yön (la-su) matkoja, mutta ensimmäisellä kerralla sekin on jo paljon!
Turistiviisumi riittää, osta sitten monikerta jos tarvetta ilmenee. Mene viikonloppuna, niin vältyt rekisteröinniltä. Tuo 72 tuntia lasketaan arkipäivistä eli esimerkiksi to-su ei vaadi rekisteröintiä. Jos nainen alkaa todella kiinnostaa sinua, yritä varmistua että myös sinä kiinnostat naista, ei pelkästään muutto Suomeen/kansalaisuus. Venäjän kieltä on hyvä opetella vaikkei romanssi pidemmälle jatkuisikaan, kielitaito avaa monia mahdollisuuksia. Englanti kun ei ole erityisen hyvin osattu kieli Venäjällä.
Suosittelen ryhmämatkaa ensin, jos et ole matkustellut Karjalassa. Tiet ovat kyllä viime vuosina kovasti parantuneet mutta yksin ajavalla kielitaidottomalla on aina vaaroja ja talvi tuo omat haasteensa. Rajalla tosin selviää talvisaikaan nopeammin.. Sortavala on kiva kaupunki ja yleensä ihmiset todella mukavia ja vieraanvaraisia (kun muistaa: niin metsä vastaa kun huudetaan) Upea vesistö ja mahdollisuus käydä Valamossa. Uusi ystävätär neuvoo sitten paikanpäällä juttuja. Onhan siellä sitä idän eksotiikkaa mutta siihen pitää vain asennoitua.
Kiitos vastanneille!
Tuo ryhmämatka kuullostaa hyvältä vaihtoehdolta, sillä siinä tosiaankin vältyn näiltä viisumin hankintaan liittyvistä byrokratioilta. Eikä kielitaidoton, paikallista liikennekulttuuria tuntematon turisti todellakaan kuullosta hyvältä idealta.
Matkatoimiston kautta saanee varmaan myös sen hotellihuoneen varattua, joten sekin kysymysmerkki poistuu tässä vaihtoehdossa. Viikonlopun yli minun olikin tarkoitus olla siellä, jäi tosin tuossa ensimmäisessä viestissä mainitsematta.
Tuosta venäjän kielen opiskelusta voisin sen verran kysyä, että miten paljon sitä pitää opiskella että pystyy edes välttävään kommunikaatioon paikallisten kanssa? Aloitan opiskelut vuoden vaihteessa, joten kovin näkyviä tuloksia on ehkä turha odottaa vielä kevääseen mennessä. Etenkin kun en pysty opiskelemaan päätoimisesti (pääaineen opinnot täytyy hoitaa myös alta pois). Oppimista hidastanee ainakin tuo erilainen typografia (vrt. latinalaiset aakkoset). Vaatinee aikaa, tupakkaa ja hermoja? Alkuun kuitenkin pärjään Sortavalassa vissiin ihan suomen kielellä?
Olisiko palstalaisilla heittää hyviä paikkoja joita voisi käydä katsastelemassa Sortavalassa näin talviaikaan?
Ainakin Matka-Eikka tekee matkoja Sortavalaan, yleensä Piipunpihaan, joka on ihan hyvä hotelli. Kysele vain "ihan räväkkä nainen" siellä puhelimeen vastaa. Eka matka kannattaa tosiaan tehdä ryhmäviisumilla. Oman viisumin voit hankkia sitten, tulee paljon halvemmaksi, vuoden viisumin saa n. 90 - 95 eurolla, pikana 125 euroa (Itä-Suomen Tilausautot). Itselläni on vuoden viisumi (90 euroa) kyllä siellä paljon käy porukkaa Joensuusta omalla autolla ainakin viikonloppuisin. Suomen kielellä kyllä pärjää Sortavalassa. ps. voihan omalla viisumillakin tehdä ryhmämatkoja, ovat n. 40 euroa per matka halvempia......
Ettei ole mikään ongelma ensikertalaisenkaan sortavalaan mennä! Liikenne pelaa hyvin kun muistaa sen mitä me Suomalaiset emme osaa, eli MINÄ MINÄ asenne on unohdettava ja luettava sitä liikennettä!
Toinen asia kokonaan on sitten Pietari tai Petroskoi. Sortavala on niin pieni kylä että sinne uskaltaa kuka tahansa.
Ostat vaan Venäjä-Suomi-Venäjä kirjan niin pärjäät täysin, Karjalassa osaavat hyvin Suomeakin. Ja mitä eivät osaa niin näyttää opuksesta.
Itse menisin vaan rohkeesti omalla autolla ja kaikilla meillä on se eka kerta ollut! Itsekkin kävin ekan kerran täysin yksin ilman kenenkään neuvoja ja hyvin on mennyt, koskaan ei mitään ongelmia ole ollut kun muistaa itse käyttäytyä! Ja Sortavala- Värtsilä välillä liikkuu melkein enempi Suomalaisia kun Venäläisiä, joten yksin siellä ei jää ja Venäjän käyjät neuvoo takuulla toisiaan.
Kirjaimet eivät ole ongelma kielen oppimisessa. Vaikeampaa on lausuminen, sihinät ja suhinat eli äs-kirjaimet sekä kielioppi, niissä sijamuodot ja verbit. Jos olet koulussa lukenut saksaa, on siitä jonkin verran apua kieliopissa. Kokemukseni mukaan venäläisten suhtautuminen suomalaiseen muuttuu heti positiivisempaan suuntaan, kun osaat edes vähän venäjää. Valitettavasti he usein puhuvat niin nopeasti, ettei aina pysy kärryillä. Mielestäni venäjän kieli on yksi kauniinpia kieliä, mutta en usko oppivani puhumaan sitä niin hyvin kuin englantia tai saksaa. Mutta opiskelu kannattaa, sitä kautta oppii myös paljon maan kulttuurista!
Venäjän kielessä on 4 hankalaa kohtaa
- kirjoittaminen
- lukeminen
- puhuminen
- kuullun ymmärtäminen
kunhan nuo oppii niin sitten kielellä pärjää. Suurin kysymys kielen oppimiseen on oma motivaatio - ensimmäinen kysymys on oppia ajattemaan sillä kielellä mitä opiskelee jolloin itselleenkin yrittää mielessä selvittää asioita vajavaisella sanavarastolla, se innostaa opettelemaan lisää.
Onko 5 uuden sanan oppiminen päivässä hankalaa? Ei ole - mutta vuodessa oppii melkein 2000 sanaa. Kysehän on omasta tahdosta.
Ryhmäviisumilla pääset helpoiten Sortavalaan, omalla autollakaan reisu ei ole ongelmallinen mutta enemmän paperihommia (johon on hyvä ottaa joku kokenut eka kerralla mukaan rajanylitykseen).
Naiset on samanlaisia jokapuolella maailmaa - ihania! mätiä omenia tosin löytyy niin täältä kun sieltäkin niin naisten kun miestenkin joukosta.
olla varovainen! tarkoitan venäläisten naisten kanssa, tiedän monta surullista tapausta. niin heissä kuin meissä on huonoja ja hyviä ihmisiä. mitään pahaa en tarkoita, kulttuuri erot ovat suuret ja sukukin on suuri. hyvää matkaa!
Menisit jonkun kyydissä joka on aiemmin käynyt siellä. On niitä kulkijoita kun kyselee.
Ja ota kerralla vuosiviisumi, turistiviisumina, käyt kuitenkin jatkossakin.
mulle kans, jos semmoisen vois saada!