Kerroin pari viikkoa sitten nöffimme kohtutulehduksesta ja kyselin kokemuksia.
Ajattelin vain kertoa, että koiramme leikattiin eilen ja leikkaus meni hyvin.
Antibiooteilla tulehdus pysyi hallinnassa, mutta ei parantunut kokonaan, niinpä päädyimme leikkaukseen.
Nyt sitten syödään kaurapuuroa muutama viikko, sen verran arvokasta hommaa oli, mutta tärkeintä on, että koira on kunnossa.
Kiitos vielä vastanneille!
kohtutulehdus
9
7314
Vastaukset
- Piia
En aiemmin ole lukenut asiastasi - en siis tiedä koirasi ikää tms.
Meillä Landseer-nartulle tuli kohtutulehdus 9-vuotiaana ja päätimme suoraan viedä koiran leikkaukseen. Antibiootit tuntuivat epävarmoilta jo eläinlääkärinkin mielestä. Koiramme piti pärjätä vielä useampi vuosi ja olla virkeänä. Ei siinä mitään, virkeystila pysyi viimeiseen asti, mutta pari vuotta leikkauksen jälkeen tulivat muut oireet. Pissa ei pysyny kahta tuntia sisällä ja koiramme sairastui muutenkin. Eläinlääkäri sanoi, ettei enää kannata pitkittää lemmikkimme kärsimyksiä. Vanha koira ei jaksa enää samalla tavalla kuin nuori.
Toivon todella, että teillä menee paremmin ja koiranne elää vielä pitkään! :)
Oikein hyviä vointeja ja nopeaa parantumista lemmikillenne.
(Itselläni muuten tällä kertaa landseer-uros, joka on vielä pikkuinen...) - Koiruus
Kiva, että leikkaus meni hyvin. Kannattaa ottaa nyt vielä toipilasaikana lenkkeilyt rauhallisesti, ja haava kannattaa pitää puhtaana :)
Toipumisia koirallesi!- MEILLÄKIN!
Meillä 22.8.2004 jo 11 vuotta täyttävä synnyttämätön narttubernimme sai kohtutulehduksen. Lääkärin mukaan lievä, ei vuoda, ultrassa pieniä mustia pisteitä, kohtutulehdusarvot on 24 (normaali olisi 12) urea-arvo on 6,8 ja norm. olisi 10, munuaisarvot ovat 169 ja normaali olisi 115. Kuukauden antibioottikuuri. Ruokahalu olematon, ei mene mahakaan edes alas, maksalaatikko, kinkku, liha, eilen kelpasi maroonilatikko, ja lauantaimakkara. Lääke meni alussa HK:n sinisessä, nyt ei siinäkään, vaan laitan suoraan kurkkuun ja pidän suun kiinni ja hieron kaulasta. Muutoin hyvin virkeä, ollut aina terve. Kuinka kauan jaksaa näin vähillä eväillä potkia ?Olen jos vaikka mitä herkkua ostanut. Olisiko jotain muuta lisäksi ? Kannattaisiko ottaa lisää verikokeita, vaiko vain katsoa ja yrittää tunkea lääkettä. Senkin tahtoo oksentaa, tehopaktiakin on, missäs annat,kun ei kelpaa oikein mikään. Harmittava homma. Kovasti on rouva laihtunut! Hän vanhentui ihan puolessa vuodessa harmaaksi! Kertokaapa joku, mikä neuvoksi?
- Piia
MEILLÄKIN! kirjoitti:

Tuossa tilanteessa suosittelen kohdun poistoa. Meillä oireili aivan samalla tavalla (oli 9-vuotias silloin). Lääkkeet yleensä lievittävät, mutta eivät hävitä vaivaa pois. Pitkän päälle leikkauksella säästää sekä rahaa, että koiraa.
En osaa muuta sanoa. - MUUTEN KYLLÄ; MUTTA...
Piia kirjoitti:
Tuossa tilanteessa suosittelen kohdun poistoa. Meillä oireili aivan samalla tavalla (oli 9-vuotias silloin). Lääkkeet yleensä lievittävät, mutta eivät hävitä vaivaa pois. Pitkän päälle leikkauksella säästää sekä rahaa, että koiraa.
En osaa muuta sanoa.Niinpä kyllä, mutta koira on jo ens kesänä 11 v.
Luulen, että on muutakin vikaa, kun ei syö ja ollut huonosyömäinen jo 3 kk. Kohtutulehdusarvot tosi pienet ja muutkin urea ja munuaisarvot hyvät. Tähän nähden pitäisi penisiliinin tehota ja ruuan maistua. Siksipä epäilen muutakin.
Tänään verikokeisiin ja katsotaan millä tavalla valkosoluarvot ovat koholla.
Voi olla pahassa tapauksessa jopa syöpä. Surullista, lomakin alkaisi. Jos on syöpä, en halua kiusata vanhusta ja pitää lääkkeillä elossa. Nytkin oksensi aamulla penisiliniit pois!
Ei jaksa kauan tuolla syönnillä. Illalla käveli kyllä pikku lenkin ja söikin vähän hengenpitimix. Lonkat, kuulo, näkö, sydän hyvät. Mieli virkeä ja iloinen. On se kamalaa, kun tulee se tienpää..., mutta kyllä sen jo ostaessaan tiesi, että joskus on luovuttava. On surullista katsoa kuihtuvaa ja näivettyvää vanhusta..
Haluan tutkituttaa, ennenkuin lopetuspäätös, vaikka sekin maksaa taas 50 euroa ja rahat muutenkin jo loppu, eikun höylätään tili miinuksille !
KIITOS PALJON VASTAUKSESTASI. - Koiruli
MUUTEN KYLLÄ; MUTTA... kirjoitti:
Niinpä kyllä, mutta koira on jo ens kesänä 11 v.

KIITOS PALJON VASTAUKSESTASI.Ymmärrän kyllä tilanteesi. Älä kuitenkaan heitä hanskoja tiskiin, vaikka koirasi onkin vanha. Oma koirani leikattiin kohtutulehduksen vuoksi 12 vuotiaana. Leikkaus meni hyvin, vaikka rouva toipuikin hitaasti. Nyt koira on virkeämpi kuin pitkään aikaan ennen leikkausta! Säästät leikkauksessa sen hinnan, mitä tuhlaat tutkimuksiin! Koirasi on varmaan ollut jo pidempään huonovointinen tulehduksen vuoksi. Ennemmin ottaisin riskin ja leikkauttaisin, kun odottaisin... Penisilliinit eivät kohtutulosta paranna. Leikkaus on ohi puolessa tunnissa. En myöskään kovin paljoa painoarvoa laskisi arvoille. Koita saada koirasi syömään, ja varsinkin juomaan. Älä luovuta :'(
- pipi
MUUTEN KYLLÄ; MUTTA... kirjoitti:
Niinpä kyllä, mutta koira on jo ens kesänä 11 v.
Luulen, että on muutakin vikaa, kun ei syö ja ollut huonosyömäinen jo 3 kk. Kohtutulehdusarvot tosi pienet ja muutkin urea ja munuaisarvot hyvät. Tähän nähden pitäisi penisiliinin tehota ja ruuan maistua. Siksipä epäilen muutakin.
Tänään verikokeisiin ja katsotaan millä tavalla valkosoluarvot ovat koholla.
Voi olla pahassa tapauksessa jopa syöpä. Surullista, lomakin alkaisi. Jos on syöpä, en halua kiusata vanhusta ja pitää lääkkeillä elossa. Nytkin oksensi aamulla penisiliniit pois!
Ei jaksa kauan tuolla syönnillä. Illalla käveli kyllä pikku lenkin ja söikin vähän hengenpitimix. Lonkat, kuulo, näkö, sydän hyvät. Mieli virkeä ja iloinen. On se kamalaa, kun tulee se tienpää..., mutta kyllä sen jo ostaessaan tiesi, että joskus on luovuttava. On surullista katsoa kuihtuvaa ja näivettyvää vanhusta..
Haluan tutkituttaa, ennenkuin lopetuspäätös, vaikka sekin maksaa taas 50 euroa ja rahat muutenkin jo loppu, eikun höylätään tili miinuksille !
KIITOS PALJON VASTAUKSESTASI.Miten koirasi kävi?
Meilläkin vedettiin tili reilusti miinuksille tuon koiran leikkauksen takia, nyt eletään kaurapuurolla hetken aikaa. Leikkaus maksoi 360€, huhhuh, vaan eipä ollut vaihtoehtoja.
Nyt koira on kunnossa, otin eilen tikit haavasta pois. - NUKKUU NYT
pipi kirjoitti:
Miten koirasi kävi?
Meilläkin vedettiin tili reilusti miinuksille tuon koiran leikkauksen takia, nyt eletään kaurapuurolla hetken aikaa. Leikkaus maksoi 360€, huhhuh, vaan eipä ollut vaihtoehtoja.
Nyt koira on kunnossa, otin eilen tikit haavasta pois.Koirallani ei ollut kohtutulehdusta, mutta ei syönyt, laihtui kovasti yli 10 kg! Normaali paino olisi ollut n. 50 kg, koira painoi 38 kg.
Ei syönyt päiväkausiin. Lääkäri ei löytänyt vikaa, epäili kohtutulehdusta. Syöpää yms. ei pitänyt olla verikokeiden mukaan. Kaipa niitä on uskominen. Nutri-geeliä annettiin viimeiset päivä suoraan suuhun.Stressi, vanhuus ? Eilen nukutettiin pois. Toinen koira on 8 kk vanha urosberni. Onneksi on. Elämäni vaikein päätös. Oli kamalaa katsottavaa se kuihtuminen. Mikään ruoka ei käynyt, tein vaikka mitä herkkua ja ostinkin.
Manta-koira eli reilusti yli bernien keski-iän, 10 v. ja 8 kk !!
Elipä täysin terveenä ja kuoli vanhuuttaan. Jäi hyvät muistot! Onneksi on tuo toinen koiruli. - pipi
NUKKUU NYT kirjoitti:
Koirallani ei ollut kohtutulehdusta, mutta ei syönyt, laihtui kovasti yli 10 kg! Normaali paino olisi ollut n. 50 kg, koira painoi 38 kg.
Ei syönyt päiväkausiin. Lääkäri ei löytänyt vikaa, epäili kohtutulehdusta. Syöpää yms. ei pitänyt olla verikokeiden mukaan. Kaipa niitä on uskominen. Nutri-geeliä annettiin viimeiset päivä suoraan suuhun.Stressi, vanhuus ? Eilen nukutettiin pois. Toinen koira on 8 kk vanha urosberni. Onneksi on. Elämäni vaikein päätös. Oli kamalaa katsottavaa se kuihtuminen. Mikään ruoka ei käynyt, tein vaikka mitä herkkua ja ostinkin.
Manta-koira eli reilusti yli bernien keski-iän, 10 v. ja 8 kk !!
Elipä täysin terveenä ja kuoli vanhuuttaan. Jäi hyvät muistot! Onneksi on tuo toinen koiruli.Otan osaa. No nyt sillä on hyvä olla!
Kyllä se on aina kova paikka, kun joutuu lemmikistään luopumaan. Itselläni oli aikoinaan sekarotuinen koira ja se sairastui syöpään 9-vuotiaana ja heikkeni nopeasti. Kun se viimein nukutettiin, niin kyllä sitä itkettiin monta päivää, jopa appivanhempani itkivät. Vaikka sen jälkeen meillä on ollut 2koiraa, niin sitä parempaa koiraa/ystävää en varmasti koskaan saa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181