Kuusi sankarikoiraa saa palkinnon Kennelliitolta
Kuusi koiraa saa tänä vuonna Suomen Kennelliiton sankarikoira-arvon, ja kahdelle koiralle myönnetään erillinen kunniamaininta.
Suurin osa palkittavista koirista on tavallisia kotikoiria, jotka ovat toiminnallaan auttaneet pelastamaan yhden tai useamman ihmishengen. Lisäksi joukossa on yksi poliisikoira.
Tänä vuonna sankarikoirina palkitaan sekarotuinen Pöhnä, kääpiömäyräkoira Papu, kultainennoutaja Alma, valkoinenpaimenkoira Figo, saksanpaimenkoira Otto ja collie Mio. Erillisen kunniamaininnan saavat collie Jade sekä englanninspringerspanieli Niksu.
Sankarikoirat palkitaan 12. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa Voittaja-näyttelyn yhteydessä.
Papu, Figo ja Mio vainusivat tulipalon jo ennen palovaroittimia. Papu johdatti raivoisalla haukullaan perheen äidin sokkiin joutuneen tyttären luo tulen päästyä kotona irti, ja äiti ja tytär pääsivät ajoissa ulos.
Palokunta pelasti Papun palavasta talosta, ja koira taisteli palon jälkeen hengestään Viikin eläinsairaalan teho-osastolla selviten kuitenkin tilanteesta.
Figon sinnikäs haukunta hälytti koiran omistajan havaitsemaan kodinhoitohuoneessa alkaneen tulipalon, ja omistaja onnistui tukahduttamaan palonalun matolla. Mio puolestaan herätti isäntäväkensä vainutessaan naapurin parvekkeella kytevän tulipalon, ja koiran ansiosta kuuden asunnon luhtitalon vauriot jäivät huomattavasti vähäisemmiksi.
Sekarotuinen Pöhnä-koira hälytti perheen äidin viime tingassa paikalle auttamaan toisessa huoneessa epilepsiakohtauksen saanutta lasta. Kultainennoutaja Alma puolestaan opasti auttajat metsässä sairauskohtauksen saaneen isäntänsä luokse. Apu ei valitettavasti ennättänyt ajoissa paikalle Alman toiminnasta huolimatta.
Poliisikoira Oton panos dementiaa sairastaneen vanhuksen etsinnöissä oli ratkaiseva. Vanhus oli lähtenyt palvelutalosta omille teilleen, ja Otto johdatti poliisipartion vanhuksen luo.
Kunniamaininnan saaneista koirista Jade herätti omistajansa ajoissa videolaitteen savutessa olohuoneessa. Englanninspringerspanieli Niksu puolestaan ansioitui suojelemalla omistajaperheensä kolmevuotiasta tytärtä vieraiden koirien hyökkäykseltä.
Metsästyksen vastustajat palstan koirien
9
352
Vastaukset
ansioituneita susia. Vuosittain kokoonnutaan ja muistellaan mitä kuluvan vuoden aikana tapahtui ja sitten jaetaan palkinnot. Millään susien nimillä tässä ei aleta pelleilemään eikä muutenkaan mitään konkreettisia palkintoja aleta jakeleen. Susi saa arvostusta Luonnon ystävän ajatuksissa.
Mitkähän sudet sitten ovat palkitsemisen arvoisia?
Noh, sankarisusi raatelee vuoden aikana eniten poroja, lampaita jne. Luonnon ystävien liitto ei palkitse ihmisen mielistelijöitä. Luonnon ystävät arvostavat luontoa ja siihen kuuluu olennaisena osana pedot ja petojen kuuluu raadella eikä nuolla.
Oulusta kotoisin oleva muusikko Kauko Röyhkä lauloi jo aikoinaan fiksusti, jotta
"minä tahdon olla koira ja nuuskia (taikka nuolla) pyllyäsi"- anuslyytin
sana paina paskaakaan,jos rietat joutuvat monttuun.Itkeskele sitä sitten naureskelijaystäväsi kanssa.
Kaikenlaisia se maailma päällään kantaakin! - HÖÖH
Jos "loppusanasi-lainauksesi-" on fiksua, niin älysi OOT tainnu kerätä jäteastioiden uurteista, sillä fiksu ihminen ei levittele persejuttujaan julkisilla kanavilla, sillä semmoinen levittely kertoo enemmän, kuin haluaisit toisten koskaan tietävänkään. Mutta tajuan sen hyvin, ettei kannettu vesi kaivossa pysy, joten nuole vaikka yleisen WC- pöntön reunoja,- saat enemmän sitä, mistä haaveilet, koska se on niin fiksua.
HÖÖH kirjoitti:
Jos "loppusanasi-lainauksesi-" on fiksua, niin älysi OOT tainnu kerätä jäteastioiden uurteista, sillä fiksu ihminen ei levittele persejuttujaan julkisilla kanavilla, sillä semmoinen levittely kertoo enemmän, kuin haluaisit toisten koskaan tietävänkään. Mutta tajuan sen hyvin, ettei kannettu vesi kaivossa pysy, joten nuole vaikka yleisen WC- pöntön reunoja,- saat enemmän sitä, mistä haaveilet, koska se on niin fiksua.
tajunnut tuota Röyhkän tetkstiä. Tässä lisää kyseisen kappaleen tekstiä:
"Sinä viet minut kävelylle, talutushihnassa
Nostan kuuliaisesti jalkaa, joka toisella tolpalla
HAU HAU
Olen ihmisen paras ystävä"
Mietippä vähän, mitä Röyhkä haluaa sanoa (jos sinusta on ajattelemaan).- 17+1
Et taida tyhmänä oikein tajuta, kun sudelle alkaa porot ja lampaat maistua, niin se on yhtä kun kuolemantuomio. Siinä saat sitten veisata sankarille, kun se roikkuu "nahkurin orsilla"
Se on hullulta liikaa vaadittu että tajuaisi syy ja seuraus suhteita. No näyttää se aika sitten täällä kuluvan, katkeraa vuodatusta metsästäjille tai mille milloinkin, kun maailma ei ole sellainen missä olisi vain sankarisusia ja niiden pöljiä ystäviä. - palkitaan
mahdollisimman nopeasti ja juhlavasti lyijyisellä rintapieleen kiinnittyvällä merkillä.
- koh-i-noor
palkitaan kirjoitti:
mahdollisimman nopeasti ja juhlavasti lyijyisellä rintapieleen kiinnittyvällä merkillä.
ja minä arvostan sankari sutta,niin korkealle,että lakin teen siittä.onki lämmin ja pehmyt.olisi kannattanut analyytikon käyttää sitä nuorena,ettei olisi paleltunu pää talvi pakkasella kävelessään kouluun .metsästäjä ja metsästäjän lapset ovat tutkimuksen mukaan paljon viisaampia,kuin ituhipit ja heidän lapsensa.syy johtuu siittä metsästäjän lapsella on ollut pään suojana muutakin kuin inka pipo
- naureskelija
koh-i-noor kirjoitti:
ja minä arvostan sankari sutta,niin korkealle,että lakin teen siittä.onki lämmin ja pehmyt.olisi kannattanut analyytikon käyttää sitä nuorena,ettei olisi paleltunu pää talvi pakkasella kävelessään kouluun .metsästäjä ja metsästäjän lapset ovat tutkimuksen mukaan paljon viisaampia,kuin ituhipit ja heidän lapsensa.syy johtuu siittä metsästäjän lapsella on ollut pään suojana muutakin kuin inka pipo
Kyllä te sudenpelkääjät olette sellaisia mammanpoikia, ettei voi kuin naureskella. Puheet ovat kovia, mutta tissi on poskessa, hehheh..
- Luonto puhtaaksi
naureskelija kirjoitti:
Kyllä te sudenpelkääjät olette sellaisia mammanpoikia, ettei voi kuin naureskella. Puheet ovat kovia, mutta tissi on poskessa, hehheh..
Kertookin siitä, että oomme luontoon kuuluvia, ja naisemmekin tykkää, koska naisen tissi on uskomattoman viehättävän näköinen meistä metästäjistä, -toisinkuin teistä persereiän "rotareista",jotka nautitte, kun paska haisee, ja ootte siitä ekstaasissa.
Meitä sellainen yökkäyttää, ja kuvottaa, ja pöyristyttää, ja ällöttää, emmekä halua olla tuhatta km lähempänä semmoisia missään ilimansuunnassa.-Joten juippikaa hiivattiin meidän puhtaasta luonnostamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011621
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581031Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61906
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11790Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t267782Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75727Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61722Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342721