Suomalainen voittaja! http://www.youtube.com/watch?v=FK1X9iNl-4s
Esa A!
EsaATuleeVoittamaan
28297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kerrassaan hyvä video Esa A:sta. Taustajoukot ovat Esa A. :n voiton kunniaksi tehneet Esa:sta videon.
kyl upea...:))Hyvä Esku!!!
Suomalaiset äänestävät vain suomalaista voittoon. Esa on osaa kritisoida myös itseään. Hyvä esimerkki nuorille. Ottakaa mallia.
Olen usein epäillyt, että onko rehellisiä ihmisiä olemassakaan.
Seurattuani nyt bb-talon elämää, alan uskoa ihmiseen.
Esa on aina tiennyt, koko talossa olonsa ajan, että eroaa muusta porukasta. Eikä hän ole ainakaan alkuaikoina näyttänyt onnelliselta.
Kolme koulukiusaajan kriteerit täyttävää, olisivat todella olleet ilkeitä Esalle, mutta eihän kameroiden edessä voinut. Sami kyllä keljuili, matkiem Esan puhetapaa ja saaden tietenkin "adjutantit" mukaan.
Nyt testataan kansamme arvomaailmaa. Ensi sunnuntaina sankoin joukoin "uurnille"!
Olisi hyvä saada video leviämään ennen finaalia!
http://www.findance.com/uutiset/8294/talta-bb-esa-a-naytti-armeijassa-katso-kuva
BB tiedä kuka voittaa:)
Ja se ei ole Esa. Te voittee kävellää vaikka sunnuntain asti käsillä:)
Tsemppia:) :):) :)
Suomen kanssa saa päättää Viron, Iranin ja Suomen väliltä ja luulen valinnan olevan selvä.
Esa voittaa!
MAHTAVAA ESA!
Tämä alkaa olla jo selvä voitto Esalle!
Esa voittoon! :D
Tekee mieli äänestää Käpsyä kun näkee ton videon
Ja sanoisin, että niin epätoivoista. Ollaan sentään EU-ssa:)
On niin väärin käyttää videossa Leijona-vaakunaa Esan kohdalla. Ei edusta PerusSuomiMiestä. Tuskin edes isänmaallinen. Säälittävä tapaus kerta kaikkiaan.
Menkää mieluummin muualle haukkumaan. Rehti kilpailu on tärkeintä.
Kun katsot videota niin huomaat, että pelkkä suomalaisuus ei ole peruste vaan myös esimerkkinä oleminen ja hyvätapaisuus. Sen lisäksi Esa ei salaa mielipiteitään vaan kertoo ne kaikille perustellen. Joten pelkästä suomalais teeman valitsemisesta ei pitäisi tulla haukkuja. Toisaalta ainahan teidän pitää kaivaa huonot asiat esiin.
Samoilla perusteilla voi Käpsyäkin äänestää. Joten jäljelle jää tuo pelkkä suomalaisuus. Onneksi kaikille ei se tausta ole ratkaisevin tekijä.
Suomi ja Esa voittoon!
Muistakaa nyt ei jätetä mitään sattuman varaan, vaan tehdään erilainen BB-voittaja
Turhia julkkiksia on jo suomi pullollaan...
Esa on niin ykkönen!!!
hoh hoijaa ...tulkaa jo kuoristanne ulos ......valitettavasti nämä kaksi supisuomalaista ei ole ansainneet voittoa.........tämä on viihdeohjelma ja toivottavasti suomen kansa herää ja .....ymmärtää ketkä tässä ohjelmassa ovat voiton sen puolesta ansainneet.....
Rasismiin ei kannata sortua, enkä siis mainosta tätä videota, sen vuoksi, että haluaisin painottaa muiden asukkaiden ulkomaalaistaustaa. Suomalaisuus oli vaan teema tähän videoon ja sen oli tarkoitus herättää keskustelua. Minulla ei ole mitään muita kansalaisuuksia vastaan, mutta olen vahvasti Esan puolella.
Kannatan esaa myös siksi, että mielestäni minun ja Esan ajatusmaailmat kohtaavat sopivassa määrin. Tämä on vain tulkintaa, sillä en tunne Esaa siviilissä.
Ja kirjoitustaito kunniaan!
ton youtube jutun tekijän on pakko olla varmaankin skin head.....ei kukaan muu voi olla tolla lailla isänmallinen......eihän????????? siis sivistyneet ihmiset
http://www.tackfilm.se/en/?id=1259238518012RA52
Ei minkäänlaisia mahiksia voittoon.
gomea soumalaine mies