-mun mielipiteet, mielenkiinnon kohteet ja asenteet eri asioihin muuttaa päivittäin
-mua väsyttää AINA. jos ei fyysisesti niin henkisesti.
-tunnen itteni kauheen tylsäks tyypiks, koulussa en jaksa nauraa muiden jutuille enkä jaksa itte jutella paljoo juuri ylempänä mainutun syyn vuoksi.
-mulla ei oo sosiaalista elämää paljo mitään. En käy kavereilla, koska ne on antanu mulle käsityksen, että ne ei haluu olla mun kans vapaa-ajalla. En ole myöskään harrastanut mitään vuosikausiin.
-joten dataan vaan kotona.
-koulussa numerot laskee ku lehmän häntä, enkä jaksa keskittyä.
-käytän kaiken aikani haaveilemiseen ja suunnittelemiseen. Käytännön puoli onkin sit aika heikkoo.
-välillä mulla on semmosia 'masennuskausia'. kestää yleensä n. kuukauden kerrallaan. Tosin viime talvena kesti 5kk. saa nähdä meenkö ihan angsteihin tänäkin tavena. (niitä kausia on kyllä lisäksi muihinkin vuodenaikoihin).
-oon sitä tyyppiä, etten kerro asioistani muille. En hyvistä enkä varsinkaan huonoista. Perheessäkään kukaan ei siis tiedä mun tilannetta.
-Peittelen myös oikeat tunteeni. Joskus saatan näytellä ilosta, nauraa mukana muide jutuille jne. vaikka oisin sillä hetkellä kaikkee muuta.
On käynyt kyllä monesti mielessä, että minulla oikeasti olisi masennus. samoja oireita kuitenkin on. mutta jotenkin tuntuu ettei minulla olisi oikeutta olla masentunut tai jotain, kun ei minulle ole sattunut mitään pahaa ikinä. Joten vaikee ajatella masennusta vakavasti. tulee sellanen "moi mulla on masennus ilman kunnollista syytä". Enkä nyt AINA, 24/7 oo allapäin tietenkään. Toki on hyviäkin hetkiä, mutta ne on vaan hetkiä. Perusolo on semmonen typääntynyt, väsynyt, tyhjä..
Kiitos jos jaksoit lukea ja enemmän kiitos jos joku jaksaa tähän turhaan purkaukseen jotain kommentoida.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko kokeillut soittaa niihin apupuhelimeen?Nuorten puhelin ja mitä niitä nyt on...tässä osoite: http://www.mll.fi/tukea_ja_apua/lasten_ja_nuorten_puhelin_ja_net/ . Itse olen _erittäin_ epäsosiaalinen, kavereja tuskin nimeksikään,mutta olen silti enimmäkseen melko iloinen. Ehkä johtuu erakon harrastuksistani,kuten lukemisesta. Etkö voisi keksiä jotain kivaa ajanvietettä? Tai voisiko sinulla ehkä olla anemia? Oireet sopisivat siihenkin. Tsemppiä sinulle(:
kiitos linkistä :)
En usko olevan anemiaa, fyysinen väsymykseni varmastikin johtuu unettomuudesta/unenpuutteesta. Sillä en nykyään saa unta moneen tuntiin kun menen nukkumaan. ajatukset pyörii päässä. ja aamulla on vain pakko herätä aikaisin.
Kivaa ajanvietettä on vaikeaa keksiä yksin. kaikesta löydän aina jotain vikaa. lukeminen on tylsää, piirtelyyn menee hermot, elokuvia ei jaksa katsella, pelit ei innosta oikein koskaan, lemmikkejä en omista.. äh.
yleensä menen läheiseen metsään yksinäni valetelemaan ja miettimään asioita. mutta sitäkään voi kauhean mukavaksi kutsua. mutta turhaa kai täällä valitan.
Olet tuleva kouluampuja...
(tää oli sit läppä, eikä tartte ottaa vakavasti)
No aika vitun huono läppä olikin. SINÄ se oot. KRP lähti juuri sun perääs.
Masennukseen ei tarvita kunnollista syytä.
Ei sitä tiedä mistä se tulee.
Voi olla että vanhemmillas oli samanlaisii fiiliksii ku he oli nuorii.
Sä voit aina puhuu vanhemmilles.
Puhuminen auttaa.
Jos etä yöllä saa unta niin älä avaa nettiä.
Ota mielummin joku kirja.
Varmasti talosta löytyy Raamatusta kuvitettuun tietosanakirjaan.
Voit aina kysellä tutuiltas jos vaikka tekisitte jotain yhdessä.
Tai uusiakin voi löytää.
Seurakunnatkin järjestää paljon nuorteniltoi ja erilaista ohjelmaa.
hooh toi ois voinu olla mun kirjoittamaa tekstiä, kaikki jutut täsmää. jotenki on ollu semmonen tyhjä ja aikaansaamaton koko tää syksy, aika menee vaan kotona jumitukseen paitsi sillon kun pääsee jonnekin juomaan. kavereiden kans en oo viettäny vapaa-aikaa selvinpäin kuukausiin...ja vaikka mulla olis ihan hitosti aikaa opiskella kun ei oo mtn harrastuksiaakaan ollu pitkiin aikoihin, niin ei, mua ei vaan kiinnosta tehdä läksyjä tai lukea kokeisiin kunnolla.
minäkin vaan haaveilen asioista ilman realistista kuvaa, mä elän käytännössä mun omassa haavemaailmassa. asioistani en perheelleni halua jutella enkä yleensäkään puhu niiden kanssa paljon, lähinnä vaan ärsyttää jos ne yrittää jtn kysellä.
periaatteessa mä olen ihan vitun kyllästyny olemaan kotona ja joskus mä melkein toivon että pääsis vaikka kouluun, mut sit kun sinne menee niin haluaa taas kotiin jne. koko ajan sellanen ristiriitainen ja outo olo kun ei tiedä mitä haluaisi, eikä edes tiedä kuka oikeastaan on.
about kuukausi sitten mun mieliala oli matalimmillaan, tuntui ettei oikeesti jaksa enää ja sillon mä hakeuduin jonku psykologin luokse mutta en mä sille osannu kunnolla selittää mikä mulla on koska periaatteessa kaikki oli ihan hyvin mun elämässä, joten ihan sama vaikka mä en sille psykologille olis mennytkään.
nyt mulla on suht ok olo, vaikka välillä tulee todella ahdistavia kohtia jolloin ajatettelen mun elämääni ja kuinka tyhjää se oikeestaan on ja kaikkee mikä mussa on vikana, mut jotenkin siitä pääsee jo yli nopeammin. sen on jo tavallaan hyväksynyt että mun elämäni on nyt tällästä, ehkä se joskus vielä paranee, omasta itsestähän se kuitenkin on kiinni.
koita sä jaksaa, et ole kuitenkaan ainoa joka tuntee samoin. :)
Ei, älä todellakaan ajattele ettei sulla olisi oikeutta olla masentunut. Jos sä epäilet masennusta, kannattaa käydä lääkärillä tai jotain.
Mulle ei ole tapahtunut mitään erityisen kamalaa, ja mäkin usein ajattelen, että mä olen huono ihminen kun olen masentunut. Olin kerran jotenkin ihmeellisesti melko iloinen, hymyilin ja nauroin aidosti, ja sitten kaveri sanoo mulle, että miksi mä muka olen masentunut, kun ei hänkään vaikka toinen vanhemmista kuoli, että mitä pahaa mulle muka on tapahtunut. Hieman meni ilta pilalle.