Tarzan, jota ei ole!

Omistuksesta päätellen sain ennen kouluikää kirjan nimeltä Tarzan ja valkoinen nainen. Se on taattua Edgar Rice Burrouhgsia, mutta sitä ei tavata hänen teosluetteloissaan. Yhdestä luettelosta selvitin, että kirja on myöhemmin yhdistetty toiseen. Saman niminen elokuvakin kuuluu olevan olemassa, mutta en ole halunnut edes tutustua siihen.

Jalo Tarzanimme on yhyttänyt viidakosta valkoisen naisen ja haavoittuneen upseerin, muistaakseni lentäjän. Euroopassa käydään sotaa, joka väreilee tänne asti; englantilaisherra Tarzan suhtautuu viileän kohteliaasti saksalaiseen naiseen nimeltä Bertha Kirchner. He joutuvat kummalliseen korkeiden muurien ympäröimään kaupunkiin, jossa leijonat kävelevät kaduilla, asukkaat ovat mielipuolia ja papukaijat lentelevät kuin kaiken näkevinä virkamiehinä pitämässä yllä ordnungia. Aika ajoin mielipuolet sotilaat saavat raivokohtauksia ja huitovat silmittömästi sapeleillaan. Herra Tarzan välttyy joutumasta leijonilla vahvennetun partion vangiksi, ja tunkeutuu kaupunkiin vapauttamaan seuralaisensa, joista yksi on sentään britti.

Kiitos, herra Edgar! Olen käynyt tässä kaupungissa monta kertaa, ja nauttinut joka kerrasta. Tummaharjainen Numa on pelottava, ja sen karjunta on jylisevä. Kaupungin leijonat eivät yksitellen mahda sille mitään, mutta nehän ovat laumaeläimiä, ja täyttävät tehtävänsä raivokkaiden matalaotsaisten miesten metsästyskoirina. Lopussa päästään ampumaan huolellisesti tähdättyjä vähiä laukauksia lentäjän pitkäpiippuisella revolverilla.