Demokratia huojuu

Keskustassa huhuillaan, josko vaihdettaisiin puheenjohtajaa ensi kesänä.
Jos vaihdettaisiin, niin tuosta uudesta puheenjohtajasta tulee kai automaattisesti pääministeri.
Pääministeri on Suomen vaikutusvaltaisin johtaja sisäasioissa ja EU:ssa.

Monellakos prosentilla äänioikeutetuista silloin siirretään kansanvalta demokraattisesti valitulta henkilöltä toiselle?

Hyvä Suomi, demokratian hautausmaa.

15

317

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valta siirtyy demokratiassa suositummalle ja siis vahvistuu.

      Matti Vanhanen ei ole koskaan ollut puolueessaan mikään suurin suosikki. Kun suosituin, Anneli Jäätteenmäki, joutui valehtelun vuoksi eroamaan, piti löytää sopiva tilalle ja hän oli Matti Vanhanen.

      Toimissaan on MV ollut odotettua parempi ja varmaan lisännytkin suosiotaan. Kompastelut yksityiselämässään ovat haitanneet, mutta niistä selviäminen on osoittanut vahvuutta persoonana. Suomen Pomona toimiminen on vaativaa ja hirmurskasta, ei siinä joka tyttö tai poika pärjää.

      Paula Lehtomäki on tomera nainen, kielitaitoinen ja osaavakin. Jos kesän puoluekokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja, toteutuu siinäkin demokratia. Pääministeriys ei muutu ennen seuraavia Eduskuntavaaleja ja näillä näkyvin on tuleva Pääministeri kokoomuslainen.

      • Pätevyys on eri asia, kuin demokratia.

        Ei ole demokratiaa, jos muutama keskustalainen = Keskustan puoluekokous, vaihtaa koko Suomen ykköshenkilön toiseen.
        Demokratiaa olisi, jos pääministrin vaihtuessa koko hallitus kaatuisi ja sitten käytäisiin uudet demokraattiset vaalit, joilla valittaisiin uudet päättäjät.

      • Jopel kirjoitti:

        Pätevyys on eri asia, kuin demokratia.

        Ei ole demokratiaa, jos muutama keskustalainen = Keskustan puoluekokous, vaihtaa koko Suomen ykköshenkilön toiseen.
        Demokratiaa olisi, jos pääministrin vaihtuessa koko hallitus kaatuisi ja sitten käytäisiin uudet demokraattiset vaalit, joilla valittaisiin uudet päättäjät.

        On erotettava toisistaan puoluepolitiikka ja valtakunnanpolitiikka. Puoluekokous valitsee vain puheenjohtajat ja sihteerit. Olisi epädemokraattista ja tyystin väärin jos Pääministerikin vaihdettaisiin.

        Yksikään puolue ei onneksi noin voi tehdä.

        Kirjoitat: Demokratiaa olisi, jos Pääministerin vaihtuessa koko hallitus kaatuisi ja sitten käytäisiin uudet demokraattiset vaalit, joilla valittaisiin uudet päättäjät.

        Pääministeri ei vaihdu normaaleissa puoluekokouksissa, oli puolue mikä tahansa, ei pidäkään vaihtua. Hallituksen kaataa vain hallitus itse eikä silloinkaan pääministeri välttämättä vaihdu.

        Pitäisi muuttaa erustuslakiakin jotta sinun demokratiasi voisi toteutua.

      • Ruuneperi kirjoitti:

        Missä hallituspuolueessa puolueen johtaja ei ole arvovaltaisin ministeri?
        Kyllä se vain on niin, että jos puolueen johtaja vaihtuu kesken hallituskauden, niin kyllä entisen johtajan salkku on löysässä.
        Niin kävi viimeksi Vihreissäkin.
        Ja niin käy myös Keskustassakin, sen aika tulee näyttämään, jos valta siellä vaihtuu.
        Ja sillälaillahan Vanhanenkin pääsi ministeriksi, kun Jäätteenmäki joutui eroamaan.

      • sairastui
        Jopel kirjoitti:

        ei siintä mittää hallitukse eroo tuulllunna.

      • sairastui kirjoitti:

        ei siintä mittää hallitukse eroo tuulllunna.

        Lunttasin googlesta. Eduskuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi maaliskuussa. Vimeisimmät ek-vaalit oli 2007. Nyt enää toista vuotta uusiin vaaleihin.

        Eikös Suomessa ole sellainen käytäntö, että vaalit voittaneesta puolueesta valitaan pääministeri? Viime vaalit voittanut kokoomus sai hallitusneuvotteluissa niin paljon 'vahvoja' ministerinpaikkoja,
        että keskusta sai pääministerin paikan 'lohdutukseksi'.

        Ihan selvää vaalityötä tehdään puolueissa jo ministeritasoillakin. Liekö aina niin ollut, että hallituspuolueissa aletaan kärhämöidä toisen puolueen kannanotoista jne.

        Puoluekokous valitsee puoluejohtajansa- ja sihteerinsä. Puolueenjohtajat ovat kai yleensä seuraavien vaalien presidenttiehdokkaita?

    • tätä mieltä+

      Kyllä Keskustan tavoitteisiin kuuluu nyt työllisyyden kohentaminen ensisijassa, lainarahalla vaikka .

      Pääministerin vaihdos ei muuta kuin heikentäisi tilannetta.

      • ja osoittaa

        katsovansa isommasta perspektiivistä asioita kuin pelkän Demarin lukija Jopel,

        joka on aivopesty niin, ettei mitään politiikasta ymmärrä.

        Kaikkien puolueiden lehdet arvioitaviksi, muuten tulee yksipiippuiseksi.

      • Kokeneen ja asioihin perehtyneen pääministerin vaihtaminen kokemattomaan vain puolueen sisäisten ongelmien takia ei tässä taloustilanteessa olisi varmaan kovin järkevää.

        Sen lainarahan suuntaamisen pohdiskelu menisi siten tuonne politiikan puolelle, joten antaa olla.

      • meinaa
        Jopel kirjoitti:

        Kokeneen ja asioihin perehtyneen pääministerin vaihtaminen kokemattomaan vain puolueen sisäisten ongelmien takia ei tässä taloustilanteessa olisi varmaan kovin järkevää.

        Sen lainarahan suuntaamisen pohdiskelu menisi siten tuonne politiikan puolelle, joten antaa olla.

        kotottaa suurituloisimpien veroja. Maajussithan ei niitä maksa, omaan laariin tulee taas ääniä.

      • sivukurkkaaja
        meinaa kirjoitti:

        kotottaa suurituloisimpien veroja. Maajussithan ei niitä maksa, omaan laariin tulee taas ääniä.

        Voi se suurin puolue jäädä ulos hallituksesta. Jos hallitusneuvotteluissa syntyy tilanne, että löytyy kokoonpano, joka saa eduskunnan enemmistön tuen, se riittää ja ratkaisee.

      • meinaa kirjoitti:

        kotottaa suurituloisimpien veroja. Maajussithan ei niitä maksa, omaan laariin tulee taas ääniä.

        Maalta teollisuuskeskuksiin muuttaneena kuulin ay-osastolaisten tuttua sanailua maajussin helposta elämästä. Sato tai kato, aina ne vetää valtiolta vahvat vuositulot.
        Silloin markka-aikana tiloja Suomessa oli paljon. Nyt EU-suomessa maatalouden alasajo on ollut rajua. Tilakoot ovat kasvaneet, viljelijästä on tullut maatalousyrittäjä.

        "Maajussihan ei maksa veroa"! Mm lannoitteet ja koneiden hinnat ovat nousseet pilviin UKK:n ajoista. Muista erään viljelijä Pesosen pohjanmaalta.
        Hänen tilansa koko on 500 ha. Hän meni nälkälakkoon vastalauseena EU liittymiselle! Niillä tiedoilla, jotka minulla on - Björn Wahlroos on Suomen suurin EU-maatalatoustuen saaja.

      • sivukurkkaaja kirjoitti:

        Voi se suurin puolue jäädä ulos hallituksesta. Jos hallitusneuvotteluissa syntyy tilanne, että löytyy kokoonpano, joka saa eduskunnan enemmistön tuen, se riittää ja ratkaisee.

        Kyllähän se niin on, että jos kepu kesällä vaihtaa puheenjohtajaa, niin Vanhanen joutuu väistymään pääministerin paikalta. Vanhasen johtama kepu on hävinnyt kaikissa käydyissä vaaleissa, Matin uskottavuus ei kestä enää seuraavaa kepun tappiota.

        Puoluekokous on suurin päättäjä puolueen linjoista, johtajista, myös pääministerin vaihdoksista kesken eduskuntakaudenkin.
        Ei pääministerin vaihdos tarkoita uusia vaaleja.

        Kepu oli suurin puolue edellisissä vaaleissa, siksi Matti on pääministeri.

      • Rokua
        LateVaan kirjoitti:

        Keskustan alamäki on ollut Vanhasen johdossa livakkaa liukumäkeä alaspäin. Sen kenttä on hallituspuolueista eniten käymistilassa.
        On mielenkiintoista katsoa ensikesän puoluekokouksen satoa. Oma peukaloni on ollut jo pitempään alaspäin Matin kohdalla.

      • hohhoi..............
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Maalta teollisuuskeskuksiin muuttaneena kuulin ay-osastolaisten tuttua sanailua maajussin helposta elämästä. Sato tai kato, aina ne vetää valtiolta vahvat vuositulot.
        Silloin markka-aikana tiloja Suomessa oli paljon. Nyt EU-suomessa maatalouden alasajo on ollut rajua. Tilakoot ovat kasvaneet, viljelijästä on tullut maatalousyrittäjä.

        "Maajussihan ei maksa veroa"! Mm lannoitteet ja koneiden hinnat ovat nousseet pilviin UKK:n ajoista. Muista erään viljelijä Pesosen pohjanmaalta.
        Hänen tilansa koko on 500 ha. Hän meni nälkälakkoon vastalauseena EU liittymiselle! Niillä tiedoilla, jotka minulla on - Björn Wahlroos on Suomen suurin EU-maatalatoustuen saaja.

        Brittein saarilla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      42
      1313
    2. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1259
    3. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      271
      894
    4. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      858
    5. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      77
      843
    6. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      42
      834
    7. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      227
      796
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      111
      749
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      61
      695
    10. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      10
      637
    Aihe