Hyvä nimimerkki ”Köyhä äippä”

satu50

Mainitsit minut useammassa kuin yhdessä samantyyppisessä postauksessa, enkä oikein tiennyt mihin niistä olisi ollut paras vastata, joten päätin ottaa vastaukseni ihan omaksi erilliseksi ketjuksi. Toivottavasti se sopii sinulle.

Olet aivan oikeassa siinä että perheeni suhteellinen elintaso on tässä elämänvaiheessa vähintäänkin kohtuullinen. Emme kuulu ”rikkaisiin”, mutta itsekin (hyvin erilaisiakin aikoja eläneenä) koen, ettei meiltä myöskään puutu mitään oleellista materiaalisesti. Tuo määritelmä ”epärikkaudesta” pohjaa siihen kun vertaan esimerkiksi elintarvikemenojamme henkeä kohtaan suomalaisten keskimääräisiin elintarvikemenoihin. http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=200920625 .
Tuon laskun mukaan kulutamme suunnilleen keskivertohenkilön verran syöjää kohden eli emme elä eri todellisuudessa mitä ”yleensä/äidit/perheet nykyään elävät”.

Moisilla keskiverroilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, silloin kun jonkun omat käytettävissä olevat tulot jäävät selkeästi sen alle. Olen itsekin elänyt sellaisen vaiheen 90-luvulla (Edellinen lama kohteli perheemme taloutta varsin kovakouraisesti ja meiltä meni kymmenisen vuotta siihen että pääsimme uudelleen jaloillemme) ja muistan hyvin , miten paljon aikaa ja ennen kaikkea voimia jatkuva pihistely vei. Olimme (luullakseni?) sinua onnekkaammassa asemassa silloinkin, koska asumme maaseudulla, missä on mahdollisuus käyttää hyväksi runsaasti luonnon antimia , niin itse viljeltyjä/kasvatettuja kuin Tapion tarjoamiakin ja niillä helpottaa painetta kauppalaskua kohtaan.

Meillä oli myös kummallakin, niin minulla kuin puolisollani, tiettyjä sellaisia taitoja, joilla pystyimme ajan sallimisssa rajoissa hankkimaan ”ylimääräisiä” tuloja esim. ostamalla halvalla vanhoja huonekaluja ja myymällä ne kunnostuksen jälkeen eteenpäin, kirjoittamalla viihdettä, ompelemalla vaatteita, maalaamalla tauluja ja kortteja myyntiin jne. Ihmisillä on erilaisia taitoja ja kaikkien erikoiskyvyt eivät valitettavasti ole yhtä helposti muutettavissa lisätuloiksi.

Minun tekisi kovin mieleni kysellä elämänne puitteista ja yrittää avittaa sinua tarjoamalla ulkopuolisen näkökantaa tiukkaan taloudelliseen tilanteeseenne. Olin kuitenkin ymmärtävinäni kirjoituksistasi, että koet minut persoonana ”ärsyttävänä” ja sen myötä neuvot ja ehdotukset voisivat hyvinkin tuntua loukkaukselle. Jätän siis rakentavat ehdotukset muille ja tyydyn kommentoimaan enää yhteen esille ottamaasi asiaan.

Nimittäin noihin juhliin ja muuhun ”turhuuteen”. Minä todella tiedän, miten vaikea on mobilisoida itsensä etsimään juhlaa arjesta silloin kun kaikki energia tuntuu valuvan pelkästään pinnalla pysymiseen. Kuten sanottua , olen elänyt sellaista elämää istekin. Minulle kuitenkin sellaisinakin aikoina, tai oikeastaan erityisesti sellaisina aikoina, on erityisen tärkeää oman henkisen hyvinvoinnin kannalta katkaista puurtaminen milloin minkinlaisella pienellä ”juhlalla”. Se juhla voi sitten olla paikallisen seurakunnan tarjoama lounas, rekiajelu tai muu vastaava, jonkun ammattiliiton tarjoama lasten rieha, kirjaston satutunti tai kirjailijavierailu, elokuvakerhon ilmainen sunnuntaimatinea tai mikä lie. Kun ei ollut varaa kukkiin, kiikutin metsästä ja pellon reunalta kuivia oksia, havuja ja muuta vastaavaa piristämään kotia. Silloin kun varat eivät antaneet periksi matkustella, teimme pressusta ja vilteistä ”leirin” lähimetsään ja ”lomailimme” siellä. Ja niin edelleen.
En koe tuollaista ”turhuutta” turhaksi vaan hyvinkin tärkeäksi. Joku toinen voi toki passivoitumatta, masentumatta ja katkeroitumatta käyttää vapaahetkensä silkkaan lepäämiseen. Ja jos se hänelle toimii, niin hyvä niin. Itse ”tarvitsen” aktiviteetteja voidakseni hyvin.

Seurakuntien lisäksi Punaisen Ristin paikallisosastot, Lions club ja esimerkiksi Kotilieden kummikerho auttavat mielellään perheitä, jotka ovat tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Myös tuolla ”äitien jutut”-palstan puolella muutamakin nimimerkki ilmoitti halustaan yksityisesti avustaa sellaisia perheitä jotka elävät puutteenalaista elämänvaihetta. Toivon, että jokin niistä tai jokin muu instanssi onnistuu kohtaamaan perheesi ja helpottamaan arkea ainakin joulun ylitse.

Kaikkea hyvää – ja etenkin runsaasti voimia sinulle ja perheellesi toivottaen
satu

1

672

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • millä mällätä

      On hyvä muistaa, että juuri ylenmääräinen väestönkasvu eli suurperheelliset ihmiset aiheuttavat nykytilanteen, jossa pakolaisia riittää ja ihmisiä kuolee aliravitsemuksesta aiheutuvviin sairauksiin.

      2.12.2009 - STT (Päivitetty 2.12.2009 16.38)

      Turvapaikanhakijat joutuvat vastedes tulemaan toimeen nykyistä pienemmällä rahalla, jos maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin (r.) ehdotus menee läpi. Yksin asuva turvapaikanhakija saisi vastedes 292 euroa kuussa. Tämä olisi 84 euroa vähemmän kuin nykyisin. Turvapaikanhakijat ovat tähänkin asti saaneet pienempää tukea kuin muut. Thors on aiemmin arvioinut, että rahallinen tuki vaikuttaa jonkin verran tulijoiden määrään.

      Virallisesti muutosesitys perustuu siihen, että vastaanottokeskusten palvelut ovat laajentuneet. Asukkaat voivat esimerkiksi katsoa televisiota sekä käyttää nettiä ja siivousvälineitä, muistuttaa sisäministeriö. Turvapaikanhakijat maksavat toimeentulotuella esimerkiksi ruokansa ja vaatteensa. Jos vastaanottokeskus tarjoaa kaikki ateriat ilmaiseksi, turvapaikan hakija saa vain 21 prosenttia normaalista toimeentulotuesta.

      Thors esittelee tänään 2.12.2009 ehdotuksensa hallituksen iltakoulussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe