22 11 09 klo 12:07 - 12:20
rakastan kylmiä öitä
palelua huurteisia puita vasten
meren kohinaa kauempaa missä ulappa on vielä avoin
tätä lähes vaiennutta yötä
missä hiljaiset
ja väsymyksen pehmentämät tunteet
avautuvat lämpiminä juonteina elämän karttakirjaan
eikä kaikki sittenkään
ole niin kylmää miltä näyttää
maiseman vain täytyy sattua
että jotain minussa
särkyisi näkemään kivun läpi
hauraan ja hapuilevan tuntemisen kauneus
muokkaan runoa
rakastan kylmiä öitä
takin läpi painuvan tuulen jäistä suudelmaa
palelua huurteisia puita vasten
meren kohinaa kauempaa missä ulappa on vielä avoin
tätä lähes vaiennutta yötä missä hiljaiset
ja väsymyksen pehmentämät
tunteet
puolipäivän aikaan marraskuussa kuluvana vuonna
käteni piirtää paperille
sanoja
tämäkin on eräänlainen illuusio
tämäkin on vain runoa,
ja kuitenkin niin äärimmäisen totta:
meren kohinaa kauempaa missä ulappa on
vielä avoin
tätä lähes vaiennutta yötä
missä hiljaiset ja
väsymyksen pehmentämät tunteet
avautuvat lämpiminä juonteina elämän karttakirjaan
eikä kaikki sittenkään
ole niin kylmää miltä näyttää
maiseman vain täytyy sattua
että jotain minussa
särkyisi näkemään kivun läpi
hauraan ja hapuilevan tuntemisen kauneus
kauneus
niin, sellaista minä rakastan
mutta kirjoittamiseen minulla on omalaatuinen
viharakkaussuhde
sanoihin joilla yritetään kuvata tapahtuma ja tunne,
sanoihin joiden alle todellisuus
missä tapahtuu ja tuntuu, vain hukkuu
näiden sanojeni takana ja alla
minä kaipaan
meren rannalle taas,
kaipaan jäiseen tuuleen takki auki
kaipaan aamuöiseen pimeään missä äänet vaimenevat
kipu on väreilevää hymyilyä
rakastan kylmiä öitä
palelua huurteisia puita vasten
meren kohinaa kauempaa missä ulappa on vielä avoin
tätä lähes vaiennutta yötä
missä hiljaiset
ja väsymyksen pehmentämät tunteet
avautuvat lämpiminä juonteina elämän karttakirjaan
eikä kaikki sittenkään
ole niin kylmää miltä näyttää
maiseman vain täytyy sattua
että jotain minussa
särkyisi näkemään kivun läpi
hauraan ja hapuilevan tuntemisen kauneus
muokkaan runoa
rakastan kylmiä öitä
takin läpi painuvan tuulen jäistä suudelmaa
palelua huurteisia puita vasten
meren kohinaa kauempaa missä ulappa on vielä avoin
tätä lähes vaiennutta yötä missä hiljaiset
ja väsymyksen pehmentämät
tunteet
puolipäivän aikaan marraskuussa kuluvana vuonna
käteni piirtää paperille
sanoja
tämäkin on eräänlainen illuusio
tämäkin on vain runoa,
ja kuitenkin niin äärimmäisen totta:
meren kohinaa kauempaa missä ulappa on
vielä avoin
tätä lähes vaiennutta yötä
missä hiljaiset ja
väsymyksen pehmentämät tunteet
avautuvat lämpiminä juonteina elämän karttakirjaan
eikä kaikki sittenkään
ole niin kylmää miltä näyttää
maiseman vain täytyy sattua
että jotain minussa
särkyisi näkemään kivun läpi
hauraan ja hapuilevan tuntemisen kauneus
kauneus
niin, sellaista minä rakastan
mutta kirjoittamiseen minulla on omalaatuinen
viharakkaussuhde
sanoihin joilla yritetään kuvata tapahtuma ja tunne,
sanoihin joiden alle todellisuus
missä tapahtuu ja tuntuu, vain hukkuu
näiden sanojeni takana ja alla
minä kaipaan
meren rannalle taas,
kaipaan jäiseen tuuleen takki auki
kaipaan aamuöiseen pimeään missä äänet vaimenevat
kipu on väreilevää hymyilyä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.