Ois hauska tutustua johonkin toiseen bi- tai homoseksuaaliseen lestadiolaisen poikaan, kun olen itse samanlainen. Eli jos tätä palstaa lukee joku kaltaiseni (ja vielä joku korkeintaan 26-vuotias , kun olen itse 22v) Niin vastaa tähän viestiketjuun tai suoraan sähköpostiini [email protected]
Lestadiolaisia Bi-/ Homopojuja
poitsu22hki
372849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
kannattais harkita eroamista niistä lestaadiolaisuuspiireistä, jos meinaat homona elää -- ne on niin ahdasmielisiä, että homona eläminen taitaa olla siellä aika helvetillistä....ihan sun kannalta aattelin...!!
Aivan! Kantsis vähintäänkin löytää armollisempi uskonyhteisö. Valitettavasti lestat eivät pahemmin näe pelastusta oman kuppikuntansa ulkopuolella, mikä tekee monien lestadiolaisten homojen elämästä helvetin. Aina saisi olla tunnustamassa seurakunnan edessä syntinsä, jotka sitten julistetaan "Jeesuksen nimessä ja veressä" anteeks annetuiksi. Aina pitäisi olla lestapomo tätä tekemässä. En ymmärrä, miksi Jumala tarvitsisi moista edusmiestä. Raamatussa on sanottu selvät sanat pelastuksesta, jotka ovat paljon oleellisemmat kuin jotkut yhden herätysliikkeen tavat ja tulkinnat.
Voi jumalauta. Lestadiolainen bi-homopoju!!!!! Ei saatana!!!!!!!!!!!!!!
Heh, lestadiolaisia homopojuja on paljonkin, mäkin tunnen kymmenen muuta....
Vai että oikein kymmenen...
Mitä väliä vaikka ois 11 tai kokonainen tusina. tai sata.
Mikä sulla on tarkotuksena tässä koko jutussa. Haluatko löytää itsellesi ukkelin joka edustais samaa elämänkatsomusta. Toivottavasti et sellasta ikinä tule löytämään. Vaikka onhan niitä kyllä. Mut uskosin asian olevan niin että jos olet homo niin olet sairas taikka sit voi olla niinkin, et sinulle on annettu sellanen koettelemus, ja jos aijot pysyä uskovaisena, näkisin asian niin, ettet voi tosteuttaa homouttasi, sinun täytyy taistella sitä vastaan ja voit myös parantua siitä! Ei myöskään kannata ruveta naisen kanssa olemaan. Aika ilkeää sitä naista kohtaan. Mut onhan niitä sellasia parejakin. Mut siihen tulee mukaan sit myös niin paljon muutakin. Epärehellisyyttä ja valheessa elämistä. Jos oikeasti olet homo(EN VOI YMMÄRTÄÄ; MITEN SELLASTA VOI OLLA OLEMASSAKAAN; NIIN ILJETTÄVÄÄ SE KERRASSAAN ON)niin hae jostain apua, ja puhu asiasta äläkä piiloudu! Vaikka kuinka haluat olla uskovainen, niin asiaa ei ainakaan edista se ettet myönnä heikkouttasi.
ovat niin iljettäviä, että en voi ymmärtää miks kukaan homo haluais olla lesta?
En oo koskaan tavannut niin ilkeitä ja sisäsiittoisia ihmisiä, jotka vielä luulevat olevansa muita parempia. Jeesusta he eivät enää tarvitse, koska heillä on toisensa ja raamattu.
Syntiä voi tehdä niin paljon kun haluaa, kun mutsi voi lukee sitte raamattua ja se synti menee moppen perseeseen.
EN VOI YMMÄRTÄÄ = ILJETTÄVÄÄ
Kuulostaa ainakin aidolta lestaadiolaiselta...
toi on muute varmaa aika inhottava tilanne et on homo ja kuuluu johonki lestaadiolaisii ne ei taatusti ymmärrä
En ole vl-homopoika, olen vl-binainen 24-v. Mulla on aivan mielettömiä syyllisyydentuntoja ollut, kun rakastuin yhden naisen kanssa. Rakastan sitä naista tosissaan ja se mua. Mutten tiedä miten mun täytyis selvitä tästä. En voi antaa kenenkään tietää tästä suhteesta. Mutta ei nainen johon oon rakastunu sekään halua muiden tästä tietävän.
Se ongelma on siinä kun rakastan sitä naista niin älyttömästi ja kuitenkin täytyis katkasta se suhde, koska joku vl voi saada siitä tietää. Sitten ehkä se syylisyydentunto Jumalan edessä on siinä se miks mun täytyis jättää se nainen. Mut kuitenki mä rakastan sitä naista ja haluan sitä. Ei niitä haluja ja tunteita voi itessään loputtomiin paeta. Mutten mä tiedä mitä tehdä.
Siis tilanne on tää, et mä katkasen sen suhteen, mut unelmoin siitä naisesta edelleen. Sitähän tekee mielessään sitä mitä on tehny sen naisen kanssa oikeesti. Tajuutko? Joten kumpi sitten on parempi/pahempi: olla sen naisen kans vai katkasta se suhde ja tehä syntiä mielessään sen naisen kans?
Pystytkö kertoon miten sinä oot tämän asian selvittäny ittesi kans? Ehkä yksityisesti jos mailaan sulle? Miten sää pystyt olemaan ilman sitä omantunnon tuskaa ja syyllisyyden tuntoa?
Niin en mä sulle mitään neuvoja osaa antaa, mutta vois olla mukava mailailla ja vaihtaa ajatuksia... mun osoite [email protected]
Jumalaa ei ole olemassa, joten erotkaa kirkosta ja eläkää ja rakastakaa niitä joista pidätte.
Minä vain olen jo naimisiin ehtinyt... Tuntuu kamalalta haaveilla naisista, kun rakastan miestäni enkä häntä haluaisi millään pettää!
Tiedän tekeväni väärin siinäkin, jos katkasen sen suhteen sen naisen kans. Se on väärin sitä naista kohtaan.. jotenki tuntuu et se on väärin mua itteänikin kohtaa.
Mut sekin on väärin, jos jatkan sitä suhdetta. Väärin on sekin jos katkasen sen suhteen, koska aattelen sitä naista kuitenki koko ajan enkä voi lakata rakastamasta ja kaipaamasta sitä.
Onha kuitenki yhtä väärin olla mielessään sen kans kuin olla oikeesti sen kans?
Sitten ku sattuu se etten olis sen kans, koska mää rakastan sitä oikeesti aivan valtavasti ja tiedän sen rakastavan mua. En oikeesti tiedä mitä mä teen ku tuntuu siltä et oisin vaa jotenki tekopyhä jos katkasen sen suhteen. Älytöntä kirjottaa näin, mut ootko sää tuntenut näin et se tuntuu välillä tekopyhyydeltä, ku kuitenki enemmän kai mää pelkään vl porukoiden saavan tietää tästä suhteesta kuin et pelkäisin Jumalaa.
Tuntuu niiku tulis hulluksi ku ei sellasta rakkautta varmaan koskaan tuu enää kohtaamaan enkä haluis siitä luopua nyt.
Hmm. Itse pelkään eniten parisuhteeni puolesta, ja tietenkin sitä, että menetän uskoni... Se on kuitenkin kaikkein kallisarvoisinta minulle! Minua pelottaa se, että pidän naisista ja kauheasti haluaisin saada - sanon ihan suoraan - rakastajattaren. Kuitenkin mieheni on minulle kaikkein tärkein.
Illalla pohdin, että haluaisin seksiä naisen kanssa, mutta en halua rakastua häneen. Koska jos rakastuisin, avioliittoni kariutuisi todennäköisesti hyvinkin helposti. Seksiin taas en rupeaisi ilman tunnetta... Tämä tekee sen, että todennäköisesti en ikinä "lankea" suhteeseen naisen kanssa muuten kuin fantasioissani... Ja sekin tuntuu vaikealta, koska todellakin tunnen sisälläni, että HALUAN naista!
Pahimmalta tuntuu nyt se, etten uskalla tietenkään kertoa tästä miehelleni. Enkä ystävilleni, en nimittäin osaa edes kuvitella, mitä he ajattelisivat... Joskus ollaan keskusteltu homoseksualismista ystävien kanssa, ja ovathan ne keskustelut menneet aika... No, ei todellakaan asiattomiksi, ei edes suvaitsemattomiksi, mutta sellaisiksi, että lopulta kummallakaan ei ole ollut mitään sanottavaa, kun se on ollut niin itsestään selvää tms...
Pitäisiköhän meidän vaihtaa kuulumisia ihan sähköpostitse? Koska en halua tulla ulos kaapista ;) käyn tekemässä uuden meiliosoitteen ja laitan tänne sitten.
[email protected]
Odotan viestiäsi! :)
Näen kirjoituksistasi kaksi asiaa. Olet ahdistunut ja olet löytänyt rakkauden. En tiedä pahennanko vai parannanko tilannettasi, mutta kirjoitan tämän halustani jotenkin auttaa sinua.
Olen 27v sinkku vl-nainen, ilmeisesti bi. Huomasin jo joskus murrosiässä tuntevani haluja
myös tyttöjä kohtaan. Kokemuksia aiemmin kaksi. Ne olivat suutelukokemuksia ja hyväilemistä
vaatteiden päältä. Toinen nainen oli vl, toinen ei.
Harrastin seksiä miesten kanssa, sekä vl-miesten ja ei-uskovaisten. Ne oli yhden yön juttuja ja pari muutaman kuukauden suhdetta. Tiesin tekeväni syntiä miesten kanssa, mutta rauhotuin kun rukoilin. Samalla jotenkin ajattelin etteiväthän ne miehetkään tunteneet synniksi maata kanssani. Samalla haikailin naista, kun kerakaikkiaan tunsin halua naista kohtaan.
Tapasin Hänet, naiseni, päälle vuosi sitten. Hän ei ole vl (onneksi), on 32v., on avolittossa ja
hänellä lapsia. Ihastuimme ja rakastuimme. Nyt ollaan oltu yhdessä 11 kk. Hänen avomiehensä
tietää suhteestamme, muut ei tiedä. (Luimme yhdessä kirjoituksesi. Hänkin toivoo sinun löytävän rauhan itsesi kanssa ja lukee vielä tämän viestini)
Alussa olin mustasukkainen Hänen miehestään. Sitten rauhotuin kun aloin luottaa siihen rakkauteen jolla Hän minua rakastaa. Ei Hänen rakkautensa ole minua kohtaan vähäisempi kuin avomiestänsä ja lapsiansa kohtaan.
Tuleva ei huoleta. Naiseni toivoo minun löytävän miehen ja saavan lapsia. Itsekin toivon vielä saavani lapsia :) Tiedän suhteemme säilyvän silloinkin. Me todellakin rakastetaan toisiamme ja siksi luotan suhteeseemme.
Pohdit mikä on syntiä ja mikä ei ole syntiä. Nimettömänä kirjoitan nyt suoraan kaunistelematta mitä itse ajattelin silloin vuosi sitten.
Jokainen vl tuttavani ja sukulaiseni harrastaa esiaviollista heteroseksiä. Useimmat pyörivät nettien pornosivuilla. He harrastaa yhden yön seksijuttuja ilman rakkautta ja pelkkää seksiä ilman rakkautta.
Miksi heidän syntinsä olisi pienempi kuin minun aito rakkauteni naisen kanssa? He harrastavat seksiä ilman rakkautta tuntematta synnintuntoa. Minun suhde naiseni kanssa ei ole vain seksiä, vaan se on rakkautta.
Se on jotain niin paljon enemmän kuin seksiä.
En koe synnintuntoa rakkaussuhteestani naiseni kanssa. Koen rakkautta ja iloa. Olen rauhallinen. Naiseni hyväksyy sen että olen uskovainen. Hän pitää sitä minulle hyvänä ja patisteleekin minua menemään seuroihin. Hän ei horjuta uskoani. Hänen vaikutuksensa on ihan päinvastainen. Uskoni on minulle tärkeintä ja hän ymmärtää sen ja vaalii sitä minun kans. Rakastan Häntä niin paljon, etten osaa sanoin kertoa!
Mieti tahdotko lopettaa suhteen naisesi kanssa sen tähden, ettei muut lestikset saa tietää.
Jos niin on, niin silloin teet minustakin väärin sitä naista kohtaan ja itseäsi kohtaan.
Jos tunnet synnintuntoa rakkaudestanne, niin mieti vähän muita lestiksiä ympärilläsi. Ne harrastaa esiaviollista seksiä ja pornoa tuntematta synnintuntoa. Eikö niin? Miksi sinun todellinen rakkautesi olisi väärin ja heidän
sekstailunsa ei? Molemmat voivat olla väärin, mutta ei sinusta pyhimystä tule, kuten ei kenestäkään muustakaan lestiksestä ole tullut. Katso lestis porukkaasi nyt rehellisin silmin! He jatkavat seksuaalisuutensa alueella synnin tekemistä tuntematta synnintuntoa (tai heidän synnintuntonsa sammuu hetkessä ja taas tekevät syntiä). He ovat realisteja. Oletko sinä nyt realisti?
Juttele sen naisen kanssa näistä asioista, jos hän hyväksyy sinun uskosi ja sen että se on sinulle tärkeintä. Se auttaa teitä molempia. Varmaan hänkin jo pelkää menettävänsä sinut vai oletko kertonut hänelle ollenkaan sisäisistä kamppailuistasi?
Anteeksi kun kirjoitin näin suoraan. Tuntuu vaan niin pahalta sinun puolestasi, kun jotenkin olet ajanut itsesi tuohon ahdistukseesi. Tiedän, että sinun on käytävä se lävitse, mutta toivoisin vaan antavani sinulle näillä suorilla lauseillani toisenlaista tarkastelukulmaa. (Ei vl ystävistä ja tutuista tällä tavoin julkikirjoittaminenkaan ihan helppoa ole, vaikka olenkin nimimerkin takana, mutta koen että teen tämän sinun auttamiseksesi)
Yritä nyt ainakin olla rehellinen itsellesi omissa tunteissasi.
Olen aivan samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin. Jos kiinnostaa keskustella, niin mailaa minulle osoitteeseen: [email protected].
Olen sinua vähän vanhempi vl-nainen.
ja valheellista tekstiä monilta osiltaan.
...sitä heittikään sen ensimmäisen kiven?
En ole vl. Olen kai bi-nainen.
Kirjoitat fantasiastasi ja halustasi
rakastajattareen. Ymmärrän halusi ja kaipauksesi.
Kuitenkin sydämestäni toivon, ettet satuttaisi toista ihmistä, jos lähdet halujasi ja fantasioitasi toteuttamaan.
Entä jos rakastajattaresi rakastuisikin sinuun?
Silloin sinä tulet hänet jättämään hyvin kylmästi sanoen hänelle, että et voi enää jatkaa, koska koet sen synniksi ja omatuntosi syyttää sinua.
Sinä saat hänet ensin rakastumaan itseesi
ja sen jälkeen jättäisit hänet uskosi tähden.
Se on äärimmäisen väärin, ja se sattuu tuohon toiseen naiseen. Eikö se ole väärin, vai
onko hänen tunteensa todellakin samantekevää? Onko tärkeintä vain se, että sinä saat toteuttaa
kaipauksiasi ja halujasi?
Pahintahan olisi, jos itsekin rakastuisit häneen. Silloin olisit tuossa ahdistavassa tilanteessa
kuin N24!. Ja selviäisitkö siitä sellaiseen tasapainoon kuin esimerkiksi Mami ja Aurinko?
Toivon sydämestäni, että ajattelet myös toista naista ennen kuin lähdet kaipauksiasi
toteuttamaan. Myös toista on ajateltava, eikä vain omia halujaan ja tunteitaan.
Minusta seksifantasiat ovat täysin yhtä
suuri "synti", kuin niiden toteuttaminen käytännössä. Mutta en ole uskovainen. Tämä vain on tyypillistä suomalaista protestanttista etiikkaa, mitä on tarttunut takin liepeeseen elämän varrelta.
Itse en ymmärrä, miten joku voi "synnittömästi" fantasioida, mutta sitten sanoo synniksi sen toteuttamisen (kun kyseessä on kahden naisen välinen fantasia ja rakkaus). Näen siinä voimakkaan ristiriidan. Jota asiaa N24! kysyikin, kutsuen sitä kaksinaamaisuudeksi.
Mutta, minä en ole vl, enkä voi tietenkään ymmärtää vl-etiikkaa. En voi ottaa kantaa tuohon teidän synti-käsitteeseen.
Minä rakastuin vl-naisen kanssa. Ja hän katkaisi rakkaussuhteemme, syynä hänellä yhtäkkisesti alkanut synnintunto. Mitä voisin sanoa? Tuntuu kuin kaikki sanat olisivat jo loppuneet...
Tiedän hänen naisena, ihmisenä rakastavan minua edelleen. Luulen häneenkin sattuvan paljon kipeästi, vaikkei hän minulle siitä kerrokaan... Ja olisin valmis mitä vain antamaan,
jotta hänen sisimmässään olisi rauhallista ja hyvä olla. Ettei hänellä olisi sisäisiä kamppailuja.
Rakastan häntä niin paljon, että itsekin jo rukoilen Jumalaa auttamaan ja ottamaan minulta pois tämä rakkaus häntä kohtaan, jotta en vain satuttaisi hänen uskoaan mitenkään. Rukoilen Jumalaa antamaan viisautta ymmärtämään, mikä on väärin ja mikä oikein, mikä olisi Jumalan tahto.
Minnuun sattuu, mutta mieluummin sattukoon minnuun kuin häneen. En halua häneen sattuvan minkään.
Se on niin uskomatonta. Että sitä rukoilee tosissaan Jumalaa ottamaan pois tämä rakkaus rakkaintani kohtaan, koska rakkaani haluaa niin käyvän (mutta minä rukoilen hiljaa itkien).
Ja mitä enemmän rukoilen hänen puolestaan,sitä enemmän minun sydämeni täyttyy hellyydestä ja rakkaudesta häntä kohtaan. Minun rakkauteni vain syvenee. Mutta se myös rauhoittuu, on varmaa ja valmis jopa luopumaan hänestä, koska hän kerran niin tahtoo.
En voisi tehdä mitään, mikä häntä satuttaisi. En tahtoisi millään tavoin satuttaa hänen ja Jumalan välistä suhdetta. En edes rakkaudellani.
Ajattele myös toista, jos lähdet fantasioitasi toteuttamaan. Älä ota rakastajatarta, äläkä muullakaan tavoin aloita rakkaussuhdetta naisen kanssa, jos kuitenkin etukäteen tiedät pitäväsi syntinä naisten välistä rakkautta.
Elä mieluummin fantasioissasi naisrakkautta. Sillä todellisessa kahden naisen välisessä suhteessa ei ole enää kyse vain toisen haluista ja tunteista, vaan molempien. Sinun olisi kyettävä kantamaan vastuuta, ei ainoastaan Jumalallesi, vaan myös naisellesi. Sinä olisit vastuussa et ainoastaan itsestäsi, vaan myös teistä.
Ymmärrän täsmälleen, mitä ajat takaa, Avuton. Ja sen vuoksi olenkin pitkälti haudannut ajatuksen ryhtyä suhteeseen... En halua tuottaa tuskaa toiselle ihmiselle enkä itselleni.
Olet muuten ihan oikeassa siinä, että fantasia on yhtä lailla syntiä kuin sen toteuttaminenkin. Silti en voi vain leikata itsestäni pois haluani naiseen. Näen unia, fantasioihin karkaa auttamatta naisia - vähintäänkin kolmanneksi pyöräksi. Sekin on vaikeaa. Olisi parempi jättää koko juttu kokonaan, KUN VAIN VOISIN...
Huomaan, että rakkautesi siihen vl-naiseen, josta kerroit, on aitoa. Toivon, että jonain päivänä pääset yli... Kiitos viestistäsi. Se laajensi tajuntaa, jos niin voi sanoa... :)
Aurinkoista kevättä sinulle!
Älä jätä naistasi, jos kerran rakastat tätä. Tuhoat vain jotakin kaunista. Äläkä lue Raamatun oppeja kirjaimellisesti, kyse on kuitenkin enemmänkin "elämänohjekirjasta" (ei siis ole tarkoitus loukata). Raamatussa on niin paljon epäjohdonmukaisuuksia ja vanhentuneita käsityksiä, että kannattaa lukea sitä kriittisen ajatuksen kera. Olet varmaankin jo lukenut tästä ketjusta sen viestin, missä kohtalotoverisi kartoitti uskisten salaisia puuhia avioliiton yms. ulkopuolella. Ei kukaan elä täysin Raamatun mukaan.
Äläkä varsinkaan kiellä toiselta rakkauttasi, jos tiedät häntä rakastavasi. Syntiähän se valehtelukin on.
Voimia ja lemmentäyteistä kevättä :D
olen heteronainen, vl. Ei sinun rakkautesi voi satuttaa naisystävääsi. Hänellä on omat sisäiset ongelmat identiteettinsä kanssa.
Tämä on vähän rohkeaa, mutta en voi olla kirjoittamatta kun mitä enemmän mietin viestiäsi, tuntuu että pakko yrittää sanoa. Sinä rukoilet, että Jumala ottaisi pois rakkautesi, koska sitä naisystäväsi tahtoo. Eihän kuitenkaan naisystäväsi tahto ole välttämättä Jumalan tahto.
Voisitko ajatella rukoilevasi, että Jumalan tahto tapahtuisi teidän rakkaussuhteessa? Jumalan tahto on niin usein toista kuin ihmisen tahto.
Lähipiirissä yksi homoseksuaali mies, joka on vakaassa uskossa. Vierestä seuranneena tiedän, että Jumalan vastaukset voivat olla ihmeellisiä. Jumalan tahtoa rukoillessa voikin tapahtua jotakin ihan muuta, jos siihen vain on valmis. Jumala kyllä vahvistaa rakkauttanne ja antaa naisystävällesi rauhan elää omana aitona itsenään, sekä auttaa kaikessa häntä ja sinua, jos se on Jumalan tahto.
Joku kirjoitti jossakin näissä viesteissä, että rakkautta ei tule kieltää rakkaaltansa, sillä se on valehtelua ja valehteleminen syntiä.
Jumala kyllä pitää naisystävästäsi huolta ja siunaa rakkautenne, jos rukoilee Jumalan tahtoa.
Aurinkoista kevättä sinulle, Avuton.
Sinulla on kyllä hieno suhtautuminen homosuhteisiin. Mäkin olen rukoillut Jumalalta juuri noin, että tapahtukoon sinun tahtosi. Jumala on antanut minulle tyytyväisyyttä olotilaani, eikä homous tunnu enää ahdistavalta. Minä en osaa nähdä homosuhteita väärinä ja rangaistavina, jos ne perustuvat rakkauteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Ei ole oikein kuitenkaan hyppiä "kukasta kukkaan", sillä se tuo murhetta, ahdistusta, mustasukkaisuutta, haavoja ja viiltoja sydämeen kaikissa ihmissuhteissa.
Raamatusta ja siihen uskomisesta oon eri mieltä sun kans, mut ei keskustella siitä.
Kirjotat:
"Älä jätä naistasi, jos kerran rakastat tätä. Tuhoat vain jotakin kaunista. Äläkä varsinkaan kiellä toiselta rakkauttasi, jos tiedät häntä rakastavasi. Syntiähän se valehtelukin on."
Kiitos sulle. Sää oot niin oikeessa tossa... En mä voi kieltää rakkauttani iteltäni enkä siltä. En vaan voi...
Kiitos ku kirjotit ton.
Et voi tajuta mitä se mulle merkitsee et on muita jotka on saanu nää asiat selviks Jumalan kans ja et voi rakastaa sitä ketä kohtaan rakkaus on syttyny aitona molemminpuolin. Oon miettiny, et sekinhän on syntiä jos elää valheessa sillei ettei ole oma ittensä sellasena ku Jumala on luonu ja tarkottanu...
Olet kaunis. Kirjoituksesi on kaunis. Kiitos. Sinun kaltaisesi antavat taas uskoa siihen että on ihmisiä jotka välittää ja rakastaa oikeasti.
Oot ehkä seurannut tätä keskustelua
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000003327026
Keskustelussa on muutamia järkeviä mielipiteitä niinkuin se aloituskin on. Munsta tuntuu, et kyllä seurakunta on muuttamassa asenteitaan enemmän Jumalan mielenmukaisiksi, niin et jokainen vois olla seurakunnassa oma itsensä, ettei tavitsisi pelätä ja näytellä jotain mitä ei ole.
Kyllä Jumala pitää huolen meistä kun on meidät luonutkin. Rakkaus on suurin lahja mitä sitä voi saada. Syntiähän olisi jos ei sitä vaalisi.
Siunausta sulle.
Sinä ehkä ymmärrät... Olen naimisissa ja pienen lapsen äiti, mutta naiset kiinnostavat myös. Kamppailen asian kanssa, koska en koe kiinnostustani oikeaksi... Olen lestadiolainen. Ja ilmeisesti bi. Kauhean vaikea tilanne.
Sama tilanne (yksi lapsi), mutta ratkaisin sen toisin. Aattelin ja uskon, ettei mun suhde naisen kanssa voi olla syntiä. En osaa selittää... Rakastan miestäni, mut rakastan sitä naistakin (hän ei ole vl). Suhde sen naisen kans ollut nyt päälle 1,5 vuotta. Mieheni ei tiedä siitä suhteesta, eikä kukaan muukaan. Mut ei tää voi olla väärin, koska rakkaus sen naisen ja mun välillä on... Miten sanosin... Se tuntuu olevan oikein.
Taistelin minäkin ensin sisäisesti kauheesti. Pahinta oli kun ei voinu puhua kenellekkään.
Sitten aloin puhua tästä sille naiselle, jonka kans olin. Sitten siskon kans tuli puhetta
yleisellä tasolla homoudesta ja se sanoi, ettei hän ainakaan vois torjua ittestänsä rakkautta
naiseen, jos sellanen hänessä olisi. Hän sanoi, että olis naisen kanssa mieheltään salassa jos rakastaisi naisen kans, vaikka onkin mies ja 8 lasta. Se jotenkin vapautti munt tajuamaan.
Minä rakastan miestäni, mut myös sitä naista. Kaikki vaan meni näin ja mulla on ollut ihan
rauhallinen olo, kun pääsin siitä ekojen kuukausien synnintunto kamppailusta. Ei voi
olla syntiä tässä, vaan tuntuu just päinvastaiselta.
Muttei näitä "vakaumuksia" voi toiseen siirtää. Jokaisen täytyy käydä nämä asiat ittessänsä lävitse. Se on kauhea kamppailu itsessä, mut toivon sinulle, niinkuin muillekin, rehellisyyttä itseäsi kohtaan siihen taisteluusi.
osoite on [email protected]
rakastuin joskus ammoisina nuoruusvuosina vl-naiseen. seurustelin silloin miehen kanssa, kun elämä vei pyytämättä. siihen rakastumiseen liittyi monenlaisia tunteita; äärimmäistä hellyyttä, rakkauden paloa, intohimoa, tuskaa, epävarmuutta, onnea, identiteettikamppailua, läheisten kauhua. rakkaus tähän naiseen oli kuitenkin vahvin kaikista tunteista. pyrin kunnioittamaan hänen uskoaan ja arvostin hänen perhettään. omien kamppailujensa (joihin olin suurin syypää) johdosta hän erosi uskostaan. hänen äitinsä, joka oli saanut jälleen yhden lapsen lisää, sanoi olevansa valmis antamaan vastasyntyneen lapsen kuolemalle, jos vain vanhin tyttäristä säilyttäisi uskonsa.
olimme yhdessä vuosia, mutta elämä vei minut jälleen uuteen suuntaan. olen onnellinen eläessäni nykyisen naisen kanssa, tätä suhdetta on kestänyt nyt 12 vuotta. oma identiteettini on vuosien myötä vahvistunut, mutta edelleen ajattelen rakastuvani ensisijaisesti ihmiseen, en niinkään naiseen.tosin kaksi elämäni rakkautta ovat naisia. voisin elää myös miehen kanssa, mutta kokemuksesta tiedän, että omalla kohdalla eräs tunnealueen syvyys jäisi pois. ja olen myös hullaantunut naisen vartaloon ja yhteisiin intohimon hetkiin...
jostain syystä minun on helppo tuntea lestadiolaisnaisten joukosta l/bi-naiset. yllättävän usein olen saman havainnon edessä. toivon meille kaikille rohkeutta rakastaa, kulttuuritaustasta huolimatta rakkaudella on monet kasvot. ja on syytä muistaa, että elämä on tänään ja tässä. muutaman läheisimmän ystävän menettäneenä huomaan, että niin paljon jäi sanomatta.
Et sinä ollut syypää naisystäväs sisäisiin kamppailuihin, etkä siihen et hän luopui uskostaan. Älä vaan syytä siitä ittees.
Se on ollut hänen sisäinen kamppailunsa, joka ois ollut olemassa ilman suakin. Usko vaan. Hälle olis kuitenkin käynyt niinku kävi, vaikket sinä ois siinä ollutkaan...
Se on ollut hänen ja Jumalan välinen asia.
Nämä asiat täytyy kuitenki itte ratkasta Jumalan kans. Ne ei ole perheen ja suvun kans ratkottavia sisäsiä asioita, vaan ne on itten ja Jumalan välisiä asioita.
Jumalan kans se ratkasu ja rauha on löydettävä, eikä muiden kans. Sit ku se asia on kunnossa, niin kaiki muukin tuntuu jo hyvältä. Mun rakas naisystäväni oli myös mun suurena tukena aiemmassa sisäisessä kamppailussani.
Sinä et ollut siihen syypää, ku hän luopui uskostaan. Ole rauhassa sen asian kans.
Kiitos tarinastasi :)
Olen törmännyt tuohon käsitteeseen "olla ennenkaikkea rehellinen itseään kohtaan" sellaisessa yhteydessä, että haluasin vielä näin pitkän ajan jälkeenkin palata tähän aiheeseen. Oma käsitykseni on, että itselleen rehellisenä oleminen on välttämätön lähtökohta, mutta että se ei suinkaan tarkoita sitä että on oikeus olla ajattelematta muita kuin itseään, tai oikeus olla selittämättä tekojaan muuten kuin "olen vain rehellinen itselleni". Olenko käsittänyt täysin väärin, koska tuollaiseenkin "rehellisyyteen" olen törmännyt?
Kun kyse on ihmissuhteesta, niin kyseessä on aina kahden ihmisen tunteet, "rehellisyys" ei ikinä anna oikeutta loukata toista tai olla välittämättä siitä miltä toisesta tuntuu. Jos ihmissuhteen on joskus aloittanut, se vastuu toisesta on silloin tullut, eikä siitä pääse niin helpolla että sanoo vain "minä olen rehellinen itselleni, eikä minun tarvitse muuta sinulle selittää eikä sinulla ole enää oikeutta odottaakaan minulta mitään selityksiä".
Jos ihmissuhteeseen ryhtyy kevyin perustein tyyliin "teen vain mikä minua huvittaa ja niin kauan kuin minua huvittaa ja lähden sitten eteenpäin, etsimään seuraavaa hupiani jota kutsun rakastumiseksi", niin sittenhän se on ihan eri asia, mutta tuollaisessa ei ole kyse ihmissuhteesta, vaan hyväksikäytöstä. Eikä silloin pidä puhuakaan rehellisyydestä mitään, ei itseään eikä sitä toista osapuolta kohtaan.
En tarkottanut "Olla rehellinen itseään kohtaan" mitään tuollasta julmuutta mistä kirjotat. Tarkotin juuri päinvastasta.
Ei itsellensä ja Jumalalle rehellinen voi käyttäytyä tuollei kun kirjotit. Jos joku on tuollatavoin käyttäytyny niin tokkopa siinä oikeasta rehellisyydestä on kyse. Oliskohan kyseessä itsensä pettäminen? Julmaa käyttäytymistä sitä toista kohtaan myös.
Minun mielestä rehellisyys itseä kohtaan ei ole sitä, et tiedostaa ja toimii omien tunteiden ja toiveiden mukaan (kirjotit et joku siis oli halunnut pois suhteesta ja toteutti julmasti tota omaa haluaan, eikä huomioinu toisen tunteita. Ei se ollu rehellinen itselleen).
Rehellisyys itseä kohtaan vaikuttaa sillai, et sitä alkaa huomioimaan toisen tunteet ja toiveet
ja alkaa ottamaan ne huomioon.
Minun mielestä rehellisyys itteä kohtaan on sitä, et kykenee kohtaan ensin omat tunteensa ja siltä pohjalta toisen tunteet. Siks aito rehellisyys itteä kohtaan johtaa empatian vahvistumiseen ja toisen huomioonottamiseen. Toi mistä kirjotat ei ole empatiakykysen ihmisen käyttäytymistä, eikä se ole ittellensä rehellisen ihmisen
käyttäytymistä. Se vaikuttaa ihan päinvastaselta.
Tarkotan rehellisyydellä itseä kohtaan juuri sitä mitä sinä kirjotat:
"Kun kyse on ihmissuhteesta, niin kyseessä on aina kahden ihmisen tunteet, "rehellisyys" ei ikinä anna oikeutta loukata toista tai olla välittämättä miltä toisesta tuntuu"
Itsellensä ja Jumalalle oikeasti rehellinen on sisäistäny tuon mitä kirjotat. Ikinä ei
itsellensä ja Jumalalle rehellinen voi paeta vastuuta eikä käyttäytyä tuollei, kun sinä
kirjotat jonkun käyttäytyneen. Sellanen ihminen ei ole minun mielestäni rehellinen
itsellensä, ei Jumalalle eikä toiselle ihmiselle.
Munstakin on kyse hyväkskäytöstä tuossa mistä kirjotit: jos alottaa suhteen ja häipyy sitten pois kun itsestä tuntuu siltä ja sanoo vain olevansa rehellinen itselleen eikä selitä muuta.
Ei se ole rehellisyyttä, vaan julmuutta tai jonkinlaista tunnevammaisuutta.. jollakin tavoin empatiakyvyttömän ihmisen "sairasta" elämää... En tunne ihmistä josta kirjotetaan nyt...
Minun kokemuksen mukaan rehellisyys itseä kohtaan kasvattaa ihmisesä empatiaa ja kykyä rakastaa. Toi mistä kirjotit on päinvastasta kuin itselle rehellisen ihmisen käyttäytymistä.
Olen sinun kanssa kaikessa samaa mieltä. Kirjotat hyvin:
"Jos ihmissuhteen on joskus alottanut, se vastuu toisesta on silloin tullut"
Mun mielestä se vastuu on sillonki, kun suhteeseen tulee säröjä tai jos tehdään eroa. Jos joku alottaa suhteen ja päättää sen ykspuolisesti sanomalla olevansa rehellinen itselle eikä selitä eikä kanna vastuuta suhteesta ja toisesta niin sehän on julmuutta tai sairautta tai hyväksikäyttöä, eikä se ihminen ole itselle
rehellinen eikä Jumalalle, vaan itteään pettää ja Jumalaa myös.
Hyväksikäyttöä se on varmasti ainaki sillon jos se alotti toisen suhteen siihen (oon melko varma, et se ihminen vain hyväkskäyttää tai kohtelee yhtä julmasti sitä uuttakin ihmistä johon se sanoo olevansa rakastunu, koska se joko on niin julma tai sit se on tunteiltaan vammautunu kun ei kykene rehellisyyteen ja empatiaan). Tää on minun mielipiteeni.
Avuton kirjotti:
"Sillä todellisessa kahden naisen välisessä suhteesa ei ole enää kyse vain toisen haluista ja
tunteista, vaan molempien. Sinun olisi kyettävä kantamaan vastuuta, ei ainoastaan Jumalallesi, vaan myös naisellesi. Sinä olisit vastuussa et ainoastaan itsestäs, vaan myös teistä".
Minun mielestä toi Avuttoman teksti vaikuttaa itselle rehellisen asenteelta ja varmasti pätee sillonki, kun suhteessa on säröjä tai tehdään eroa.
En oikein osaa muuta kirjottaa. Minä pidin näitä asioita jotenkin itestäänselvinä niin et en selittäny mitenkään tuossa edellisesä kirjotuksessani. Olen pahoillani jos aiheutin pahaa mieltä.
Vastauksesi selvensi "väärinkäsitykseni", jota ei oikeastaan ollut, sillä tarkoitit sitä mitä minäkin käsitin sinun tarkoittavan. Ja ainakaan minä en sinun kirjoituksestasi missään nimessä pahoittanut mieltäni, ihmettelin vain sitä että ajattelenko itse asiasta jotenkin omituisesti, käsitänkö sittenkin väärin mitä rehellisyys tarkoittaa ja mihin sen pitäisi johtaa.
Mutta todellakin, itsestäänselväähän noiden asioiden pitäisi minustakin olla, mitä sinäkin vastauksessasi sanot. Hirvittävän surullista mielestäni ihmiselle, joka ei tätä asiaa todella ymmärrä. Tuntuu että sellainen ihminen joutuu jatkuvasti elämään niin suuressa ristiriidassa, että kuinka niin voi ollakaan. Ja kuinka silloin voi löytää rauhaa Jumalankaan kanssa, kuinka ylipäätään voi olla olematta rehellinen Jumalalle... (Tämä oli surullinen toteamus, ei sinänsä kysymys.)