Talvisodassa suomalaiset soturit olivat ihmemiehiä. En ymmärrä mikä on taho, joka haluaa murjoa suomalaisten miesten itsetuntoa. Se kun ei muutenkaan ole kovin vahva.
Nykyistä pullalla syötettyä sukupolvea on verrattu talvisodan aikaisiin ja päädytty siihen, että nykysukupolvi on parempi kuin talvisodan ihmemiehet.
Hölökynkölökyn.
Nykyistä pullalla syötettyä sukupolvea on verrattu talvisodan aikaisiin ja päädytty siihen, että nykysukupolvi on parempi kuin talvisodan ihmemiehet.
Hölökynkölökyn.
Vastaukset 9
Vanhimmat
oli tuo lopputulos, josta kansalaiset tekevät johtopäätksensä!
Rauhansopimuksen mukaan Suomi luovutti Neuvostoliitolle osan Sallaa ja Kuusamoa, Kalastajasaarennon Petsamosta, Suomenlahden ulkosaaret ja lähes koko Karjalan mukaan lukien Viipurin, maan toiseksi suurimman kaupungin, käytännössä vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhan rajalinjaa seuraillen. Suomi joutui myös vuokraamaan Hangon Neuvostoliitolle tukikohdaksi 30 vuodeksi ja rakentamaan Kantalahden ja Sallan välille rautatien. Lisäksi tilanne synnytti merkittävän väestöpoliittisen ongelman, kun kaikkiaan 430 000 suomalaista lähti evakkoon Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta.[55]
Tekoa ei katkossa olisi pitänyt olla, vaan kaikki kuin Karjalan-Kannaksella. Aatu ei kumminkaan pystynyt tekemään mitään Suomessa, vain sodan loppu vaiheessa Viipurin lähellä.
En ole sodassa ollut. Olen syntynyt sen jälkeen, siis tämän viimeisimmän Suomessa käydyn sodan. Silti mielestäni voidaan keskustella avoimesti sodan kaikista puolista, myös siitä,että suomalaiset sotilaat ja sodanjohto tekivät asioita, jotka ovat vähemmän kunnioitettavia. Kuten myös tavalliset kansalaiset. Ei ole salaisuus, että karjalaisia siirtolaisia eivät omat maanmiehet kovin monella paikkakunnilla tukeneet - päinvastoin - vaikka karjalaiset olivat todellisia pakolaisia, maansa, kotinsa ja omaisensa menettäneitä. Venäläisten sotavankien kohtelu oli - sekin todistetusti - monissa paikoin (ellei kaikkialla) sikamaista. Monet tavalliset kansalaiset rikastuivat sodan aikana mustan pörssin kaupoilla ja käyttämällä muiden hädänalaista tilaa hyväkseen kaikin tavoin. Rintamalta paenneina ammuttiin myös syyttömiä ja sairaita.
Talvisodan ihme: suomalaiset sotilaat tekivät todellakin ihmeitä, mutta oli myös niin, että suuri Venäjä ei ollut varustautunut talvisotaan eli talven olosuhteisiin. Venäjällä oli loppuvaiheissa myös Saksan sota ristinään. Meillä oli talveen sopivat varsuteet ja sotilaamme, varsinkin maaseudulta tulleet, olivat sopeutunet talviolosuhteisiin. Kylmä ja pakkanen tiedettiin ja varusteet sitä mukaa. Meillä oli oma onnemme matkassa tai Sallimus. Silti menetykset olivat pienelle maalle valtaisat. Niin olivat Venäjällekin. Tuskin koskaan saamme rehellistä tietoa, paljonko venäläisiä sotilaita ja siviilejä mehentyi näiden sotien tuloksena.
En oikein usko,että suomalaisen sotilaan mainetta tai talvisodan ihmettä tai Suomen itsenäisyyttä pilaa se, että sodan erilaiset puolet tulevat selviksi nuoremmillekin sukupolville. Sota on raakaa ja siinä kaikki osapuolet näyttävät ihmisen raadollisimman puolen. Juuri sen puolen, jonka tahdomme kieltää, mutta kyllä se olemassa on. Ei kannata leikkiä niin hyveellistä, kun me emme kaikilta kanteilta sellaisia kuitenkaan ole. Ihminen on eläinkunnan julmin peto. Tästä kaikesta huolimatta tunnen suurta rakkautta ja kunnoitusta kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat lunastaneet Suomen itsenäiseksi, puolta katsomatta. Unohdamme muuten hyvin usein, että joukoissamme oli mukana myös mm. ruotsalaisia ja virolaisia sekä toki saksalaisia jatkosodan ryminöissä.
Sotasaavutukset ovat tärkeitä ja niille on annettava kunniansa sekä arvostuksensa, mutta miehen mitta kokonaisuutena ei koostu yksinomaan niistä tekijöistä.
Nykyisen sukuni taholta ainakin pidettiin venäläistä sotivankia hyvin. Hänellä oli suru puserossa, kun piti pois lähteä. Kai joutui ammuttavaksi. Täällä sai syödä talon väen kanssa ja tehdä töitä.
Kyllä suomen kansa silloin rukoili paljon Jumalalta apua. Miten mahtaisi nykyään olla rukouksen laita?
Noin kaiken kaikkiaan on hyvä tietää oikea totuus asioista. Julmuudet ei ole mitenkään puolusteltavissa, oli ne kenen tahansa tekemiä.
Minunkin kotonani oli evakkoperhe, ihan sisälle otettiin asumaan vuosikausiksi, leikittiin niiden lasten kanssa ja ystävystyttiin. Meille tulivat sitä ennenkin aina naapureitten lapset urheilemaan, kun isä oli kaittanut ne välineet, pituushyppypaikan hiekkoineen ja ponnistuslautoineen, korkeushyppypaikan jossa oli telineey ja sahanpurupehmustus, juoksuradan ja hyppykivipaikan, sek' talvisin liukumäen, josta lasketeltiin.
Isä oli sijoittamassa evakkoperheitä koululla, ja heitä kohdeltiin ystävinä.
Jossain toisessa talossa oli vanhoja ihmisiä, jotka istuivat ojan penkalla itkemässä. He olivay kaikille vihaisia.
Kaipa he luulivat, ettänämä auttajat olivat vihollisia?
Ilmajoen Tuomikylään. Ryssittelyn oli jokapäiväistä, vaikka Karjalaisia olimme. Isännät kaupan pihalla sanoivat, että sieltähän se meidän pikkuryssä tulee. Onneksi emme sinne jääneet, vaan Pohjois-Karjalaan siirryimme. Siellä vastaanotto oli neutraalimpaa. No, eipä meistä rikollisia tullut. Ehkä rehellisempiä kun länsirannikon kepulit! Nämä kansakunnan loiset!
Äitini perhe osoitettiin pappilaan. En viitsi sanoa, mihin pappilaan, Hämeeseen kuitenkin. He olivat kulkeneet lehmineen pitkän matkan, päästäkseen joukkopaikalta, josta heidän osoitettiin pappilaan.
Ja kuinkas kävikään. Pappilaan saavuttuaan, papin rouva oli terassilla vastassa voivottelemassa, että kun pappila on jo siivottu ja valmistettu juhannusta varten, he eivät voi mitenkään ottaa "pakolaisia" karjalaisia vastaan, vaikka nämä oli virkateitse pappilaan osoitettu.
Papin rouvalle oli tärkeämpää, että tyhjät salit ammottivat juhannushenkeä, saman aikaisesti kodittomiksi jääneet jäivät pellonpientareelle. Äitini, joka oli lapsista vanhin, meni tivamaan ruustinnalta, että kun tänne on osoitettu, emme voi taivasalle jäädä juhannukseksi.
Sitten ruustinna oli osoittanut vanhan saunakamarin, joka oli enää sijaiskäytössä, lähinnä työläisille tilapäissaunana, eikä sitä oltu siivottu juhannukseksi, niin yhden pienen lautahökkelin saivat suojakseen. Ajatelkaa, että pappila - kartano ammotti tyhjyyttään, ja sinne pellon pientareelle lautahökkeliin, saunan eteiseen, ns. saunakamariin muutaman neliön hökkeliin saivat sitten mennä juhannukseksi monihenkinen perhe, ja lehmät sinne taivasalle kytketty liekaan.
Ei puhunut äiti koskaan hämeestä arvostettuun sävyyn. Sävy oli aina ala-arvoien, sellainen kuin oli kohtelukin.
Pohjanmaallakin olivat, mutta kohtelu oli ilkeää. Ryssiksi olivat haukkuneet. Eivät viihtyneet siellä. Pääsivat muualle.
Onneksi sitten uusi sijoituskohde oli Mikkelin maalaiskuntaan, jossa otettiin talonväen sekaan samaan tupaan ja kamareihin asumaan, aivan kuin olisivat talonväkeä. Siitä he ystävystyivät, niin että olivat ystävyksiä niin kauan kuin talonväkeä oli elossa aina tuonne 1990-luvulle saakka, jolloin äitinikin kuoli, samoin viimeiset sen talon asukkaat, vaikkakin olivat jo muuttaneet kotoaan poissa, mutta asuivat Mikkelissä ja äiti kävie heillä kylässä.
Talvisodassa kuoli hyvin paljon venäläisiä, että ihme.
Kansan muistissa on vielä 1918, sillä 40 luvullakin syntyneet ovat saaneet kuulla ketä ovat.
Huonojen aikojen tullessa, kuin tänään voimme nähdä kuinka puheet kulkee, kuka on tervetullut ja kuka ei.
Ainakin Pohjois-Pohjanmaalla evakoita kohdeltiin aivan samanlaisina suomalaisina kuin muuitakin. Minun tietooni ei ole tullut yhtään poikkipuolista sanaa heistä. Naapureina asuivat eikä taatusti kukaan koskaan ryssitellyt eikä muutenkaan moittinut. Miten lienee muualla ollut, mutta näin meillä päin.
rantaruåtsalaiset ei kai ottaneet yhtään evakkoa vastaan? Kertokaa te, jotka paremmin tiedätte!