Joku on sanonut: "Kokemuksestaanhan se pappikin saarnaa", ja tämä pätee hyvuin monissa asioissa. Myös omalla kohdallani.
Eli syyskuussa 1983 makasin sellaisessa petissä, josta ilman nuoruudessani hankkimaa hypnoosiasiantuntemusta, en olisi jaksanut edes yrittää ylös. Varsinkin kun lääketieteelliset realiteetit olivat, mitä olivat: "Medullan vamma Tetra blegia". Eli tulisin lopun ikääni makaamaan jossain hoitolaitoksen sängyssä hoitajien autettavana.
Mutta. Tässä tilanteessa tiesin, että minulla on "takataskussani" jotain sellaista, mitä koululääketieteellä ei ole, ja niinpä annoin lääketieteellisille realiteeteille piut paut ja otin kuntoutumisen ohjat omiin käsiini. Tulos oli mm. se, että vastoin kaikkia lääketieteellisiä realiteetteja kävelin yhtenä kesänä samaa metsäpolkua edes takaisin kaikkiaan 50 km. ja tämän jälkeen pyörätuolini vietiin varastoon, jossa oli kaikkiaan 8 vuotta ja Lapin keskussairaalan henkilökunnan mukaan tapaukseni on lääketieteellinen sensaatio ja väkevä todiste hypnoosin mahdollisuuksista elämän voittamisessa. Samoin Lapin keskussairaalassa moni on minulle sanonut, että minun pitäisi kirjoittaa näiltä alueilta mahdollisimman paljon ja opettaa näitä taitoja ihmisille.
Nyt jos ajatellaan toista vaihtoehtoa. Eli sängyn orjuuteen jäämistä:
Vuonna 1983 yksi päivä hoitolaitoksessa olisi maksanut yhteiskunnalle 1200 mk. ja tämän jälkeen noussut moneet kertaan. Eli kuluneiden 26 vuoden aikana olen säästänyt hypnoosiasiantuntemuksellani yhteiskunnan varoja noin 2,5 milj. euroa. Samoin minulla olisi oikeus yhteen kuntoutuslaitosjaksoon vuodessa. Mutta tätä oikeuttani olen hyödyntänyt viimeksi v. 1986. Eli tälläkin olen säästänyt yhteiskunnan varoja yli 100.000 euroa.
Asian juju tässä on nyt siinä, että mikäli jokaisella suomalaisella olisi sama pätevyys ottaa henkilökohtainen vastuu omasta elämästään, terveydestään ja kuntoutumisestaan, yhteiskunnan terveydenhoitokustannukset puolittuisivat kerralla ja kuntien taloudet olisivat kokonaan toisella mallilla. Valtion ei tarvitsisi ottaa yhtään uutta velkaa ja entisetkin voitaisiin maksaa kokonaan pois muutamassa vuodessa.
Että näin.
Hypnoosi ja kansakunnan menestys
poika.tuntureilta
1
281
Vastaukset
- Kukkeli kuu
lueskella juttujasi . Samaa ei voi sanoa muista, jotka ovat kuin hyeenat haaskalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1109789Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694782Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.63251Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92461Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 471506
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.541471Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591424Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651341