Mahdoton loma?

minje

Ollaan päätetty lähteä mieheni ja meidän 2,5 vuotiaan pojan kanssa tammikuun puolen välin paikkeilla reissuun. Ongelmana on se ettei meidän budjetilla ja kohteeseen liittyvillä vaatimuksilla tunnu löytyvän mitään sopivaa kohdetta.. tai ehkä voisi löytyäkin jos joku ystävällisesti osaisi meitä vinkata :)

Eli siis: Rahaa on käytettävissä max. 1500 euroa ja tähän pitäisi saada sisällytettyä kaikki (lennot, majoitus, ruoat). Matkan pituus voisi olla viikosta kahteen viikkoa. Haluaisimme päästä karkuun kylmyyttä ja pimeyttä ja haaveena olisikin joku lämmin kohde jossa olisi rantaa ja aurinkoa, mutta ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA pelkkiä muita turisteja. Olisi hienoa jos voisimme tutustua myös paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin. Kaunis luonto ja pikkuiset paikalliset (kahvi)kuppilat olisivat juuri sitä mitä kaivattaisiin - tosin mihinkään pitkiin patikointireissuihin ei ole rahkeita; täytyy ottaa huomioon tuo pienen lapsen kanssa liikkuminen.

Kanarialle ei haluttaisi lähteä ja myös Turkki, Egypti, Tunisia ja Marokko ovat poissa laskuista (en millään jaksaisi yli-innokkaita kaupustelijoita ja vaalean tukkani aiheuttamia reaktioita). Onko siis mitään muita mahdollisia kohteita? Ajatus siis oli ottaa joku tosi nopea halpa äkkilähtö tai sitten itse varata lennot ja halpa majoitus. Emme ole hotellin suhteen mitenkään hirmu tarkkoja, kunhan tulee vettä ja rotat eivät juoksentele jaloissa ;) Ollaan melko kokeneita reissaajia (myös lapsen kanssa) ja kaiken ei todellakaan tarvitse olla valmiiksi tarjoiltua, pieni seikkailu on aina mukavaa.

Osaisiko joku siis auttaa ja ehdottaa jotakin? Hinku reissuun olisi kova! :) Kiitos jo etukäteen!

3

512

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asennettakehiin

      tosiaan olla aika mahdoton tuolla budjetilla, ei millään pahalla. Nuo mainitsemasi kohteet voisivat juurikin
      olla mahdollisia, mutta nehän eivät tulleet kyseeseen.
      Tuo vaalean tukan aiheuttama raektio pisti vähän naurattamaan, heh heh. Minä olen reissannut vaaleana
      nuorena naisena pitkin ja poikin, mutta eipä ole minua nuo yli-innokkaat kaupustelijat pahemmin häirinneet. Mutta sehän on asennoitumiskysymys.

    • halpamatkaaja

      Eli tammikuun puolivälissä noin, jos ei tarkkaa milloin lähtö -2viikkoa niin netti auki jos äkkilähtöjä tarjolla niin odota rauhassa kunnes hinnat viikon matkalle 200-300€ henkilöltä (toden näköisesti 250€ toteutuu) mutta kyllä se tonne kanarialle melkein suuntautuu sinne kun on eniten tarjontaa tolla pudjetilla.
      Eihän tuolla kanarialla paljon muuta oo kuin turisteja, mutta jos suosittelen jotain niin suunnaksi teneriffa ja siellä puerto de la gruts, ja hotelliksi Lavaggi joka on vaatimaton mutta keskeisellä paikalla. On lasten kanssa helppoa kulkea on kahvilaa,ravintolaa, putiikkia, eläinpuistoa ja jokunen pieni rantakin, ei ton ikänen jaksa koko päivää ilman lepoa joten hotellilla helppo käydä päikkäreillä ja muutenkin kaupungin tunnelma ihan eri kuin esim amerikaksesa tai inglesissä .Ilmathan saattaa olla vaihtelevia mutta on sitä saanut "palella" tuolla eteläpuolella saartakin.
      Eli et halunnu kanarialle mutta kuitenkin vaihtoehto jos toi on tosiaan koko pudjetti .
      Jos haluat oikeesti lämpöseen niin ei kyllä riitä ees lentoihin.

    • cine2

      Eipähän tuolla 1500 eurolla pitkälle pötkitä, vieläpä kolme henkeä !
      Suratkaa äkkilähtöjä, niistä voi löytyä sopivia kohteita. Jos minä saisin päättää lähtisin Kauko-Itään, Intia tai Thaimaa. Ne ovat halpoja kohteita ja sieltä löytyy monen tasoisia hotelleja. Matkan hinta voi olla kovakin, mutta perillä ei paljoa rahaa kulu. Yksi vaihtoehto olisi, että tilaatte lennot erikseen ja hotellin
      perillä, kyllä sieltäkin niitä saa. Ei niitä matkoja aina tarvitse valmiina ostaa. Matkatoimistot nylkee aika
      paljon niistä.
      Toivotaan, että löydätte sopivan matkan ja nautitte siitä. Hyvää matkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      52
      2397
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      703
      1576
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      117
      1288
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      132
      1095
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      983
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      71
      943
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      17
      794
    8. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      118
      753
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      704
    10. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      23
      668
    Aihe