Peruspuliukot laatutietoisia

Historiaa

Yleisesti tiedossa oleva asia on se, että nimitys puliukko/pultsari juontavat juurensa pulituurilakasta, jota päihdeongelmaiset sekoittivat suolan kanssa. Liekkiviina taas oli lyhyen aikaa markkinoilla (1967-72) ja sen valmistus lopetettiin ilmeisesti liian suuren väärinkäytön takia. Tilalle tuli voimakkaammin denaturoitu Sinol. Hokmannin tipat olivat eetteriä, ja ne olivat erityisen suosittuja Lapissa (koska alkoholimyymälöitä ei ollut). Korvikkeiden käyttö väheni vuoden 1969 keskiolutlain myötä (tosin keskiolut ei suhteellisen kalleudensa vuoksi saanut puliukkopiireissä suosiota) sekä v. 1971 tapahtuneen viinakortista luopumisen seurauksena. Korvikkeiden käyttöä on - erityisesti pk-seudulla - vähentänyt Virosta tapahtuvan alkoholin salakauppa esim. Kampin metroasemalla. Korvikeaineiden väärinkäyttö herätti 60-luvulla laajaa yhteiskunnallista mielenkiintoa (Marraskuun liike, Liekkihotelli jne.). Pk-seudulla korvikealkoholistit olivat huomattavan usein maalta (erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomesta) tulleita työläismiehiä. Nykyisin maassamme arvioidaan olevan n. 6.000-8.000 korvikkeita enemmän tai vähemmän säännöllisesti käyttävää alkoholistia.

Nykypäivää

Tapaamani peruspuliukot ovat mielestäni järjestään mukavaa ja laajan tiedon tason omaavaa porukkaa. Samaa ei voi sanoa kaikista uuden sukupolven edustajista sillä heidän joukossaan on myös sekakäyttäjiä ja rikollista ainesta. Peruspuliukot ovat hyvinkin laatu- ja hintatietoisia. Esim. Aperitan pärjääminen sokkotesteissä on tunnettu asia, monilla on (ajalta ennen alkoholiongelmia) viskituntemusta, useimmilla on ulkomaan kokemusta eri juomalaaduista (vars. Viro ja Pohjoismaat), hyvin usein he varoissaan (rahapäivä, naisystävältä saatu avustus) juovat Koskenkorvaa. Peruspuliukkopiireissä on/on ollut köyhien lisäksi myös vakavaraisia varhaiseläkeläisiä - ja poikkeuksellisesti myös todella lahjakkaita/varakkaita henkilöitä kuten kitaravirtuooseja (esim. Jukka Tolonen), taiteilijoita (esim. kirjailija Martti Merenmaa), entisiä johtajia (esim. Kuopion ja Kajaanin entiset kaupunginjohtajat) sekä vakavaraisia yrittäjiä mm. rakennusalalta.

Lasolarska kirjoitti:

Historiaa

Yleisesti tiedossa oleva asia on se, että nimitys puliukko/pultsari juontavat juurensa pulituurilakasta, jota päihdeongelmaiset sekoittivat suolan kanssa. Liekkiviina taas oli lyhyen aikaa markkinoilla (1967-72) ja sen valmistus lopetettiin ilmeisesti liian suuren väärinkäytön takia. Tilalle tuli voimakkaammin denaturoitu Sinol. Hokmannin tipat olivat eetteriä, ja ne olivat erityisen suosittuja Lapissa (koska alkoholimyymälöitä ei ollut). Korvikkeiden käyttö väheni vuoden 1969 keskiolutlain myötä (tosin keskiolut ei suhteellisen kalleudensa vuoksi saanut puliukkopiireissä suosiota) sekä v. 1971 tapahtuneen viinakortista luopumisen seurauksena. Korvikkeiden käyttöä on - erityisesti pk-seudulla - vähentänyt Virosta tapahtuvan alkoholin salakauppa esim. Kampin metroasemalla. Korvikeaineiden väärinkäyttö herätti 60-luvulla laajaa yhteiskunnallista mielenkiintoa (Marraskuun liike, Liekkihotelli jne.). Pk-seudulla korvikealkoholistit olivat huomattavan usein maalta (erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomesta) tulleita työläismiehiä. Nykyisin maassamme arvioidaan olevan n. 6.000-8.000 korvikkeita enemmän tai vähemmän säännöllisesti käyttävää alkoholistia.

Nykypäivää

Tapaamani peruspuliukot ovat mielestäni järjestään mukavaa ja laajan tiedon tason omaavaa porukkaa. Samaa ei voi sanoa kaikista uuden sukupolven edustajista sillä heidän joukossaan on myös sekakäyttäjiä ja rikollista ainesta. Peruspuliukot ovat hyvinkin laatu- ja hintatietoisia. Esim. Aperitan pärjääminen sokkotesteissä on tunnettu asia, monilla on (ajalta ennen alkoholiongelmia) viskituntemusta, useimmilla on ulkomaan kokemusta eri juomalaaduista (vars. Viro ja Pohjoismaat), hyvin usein he varoissaan (rahapäivä, naisystävältä saatu avustus) juovat Koskenkorvaa. Peruspuliukkopiireissä on/on ollut köyhien lisäksi myös vakavaraisia varhaiseläkeläisiä - ja poikkeuksellisesti myös todella lahjakkaita/varakkaita henkilöitä kuten kitaravirtuooseja (esim. Jukka Tolonen), taiteilijoita (esim. kirjailija Martti Merenmaa), entisiä johtajia (esim. Kuopion ja Kajaanin entiset kaupunginjohtajat) sekä vakavaraisia yrittäjiä mm. rakennusalalta.

Lue lisää

Minun käsitteistössäni puliukko on vailla vakinaista asuinpaikkaa, perheetön tai erossa perheestään, luonnollisesti vailla työpaikkaa tai muuta vakinaista tulolähdettä, ehkä pientä eläkettä lukuunottamatta, elämänsä hallinnan totaalisesti menettänyt. Puliukko ja rappioalkoholisti ovat mielestäni synonyymejä.

Tentström-PAV-OPT kirjoitti:

Minun käsitteistössäni puliukko on vailla vakinaista asuinpaikkaa, perheetön tai erossa perheestään, luonnollisesti vailla työpaikkaa tai muuta vakinaista tulolähdettä, ehkä pientä eläkettä lukuunottamatta, elämänsä hallinnan totaalisesti menettänyt. Puliukko ja rappioalkoholisti ovat mielestäni synonyymejä.

Lue lisää

Pohjois-Savo: asunnottomia ei juuri ole - tosin tiedetyille päihdeongelmaisille annetaan usein huonoimmat vuokra-asunnot. Osalla on kohtuullinen eläke jopa n. 1,5 k€/kk - joka ei kuulemma tahdo millään riittää. Asunnottomia majoitetaan väliaikaisesti matkustajakoteihin. Maakunnan ainoa yöpymissuoja sijaitsee Kuopiossa. Puliukolla Pohjois-Savossa voidaan mielestäni ymmärtää parhaiten ulkosalla ja räkälöissä ja kotonaan runsaasti alkoholia ja/tai sen korvikkeita (käytännössä kiljua ja pontikkaa) käyttävää porukkaa. Porukoissa on satunnaisesti mukana myös työelämässä mukana olevia (jotka sitten hyvää hyvyyttään tarjoavat). Kaikkein huonoimmassa asemassa on muutamia kymmeniä - he ajautuvat Bernerin tuotteiden käyttäjiksi ja/tai trokareiden asiakkaiksi. Kuopiolaisten ja siilinjärvelästen peruspuliukkojen ero on se, että Kuopiossa poliisi vie julkisella paikalla juopottelevan välittömästi putkaan (maamme suurimpia putkapidätyslukuja per henkilö) kun taas Siilinjärvellä paikalliset ”rytmiryhmät” juovat Gambinaa/halvimpia kirkkaita surutta missä vain - jopa poliisiaseman edessä (matkaa Kuopioon putkaan 23 km).

Tampere: asunnottomia on jo satoja. Monet reissaavat usein Helsingissä. Tenuongelmaa esiintyy myös Tampereella. Olen tavannut tamperelaisia päihteiden ongelmakäyttäjiä sekä Tampereella että Helsingissä. Nuoria sekakäyttäjiä lukuun ottamatta rentoa porukkaa.

Espoo: asunnottomia sielläkin satoja. Paikalliset sosiaaliviranomaiset ohjaavat Espoon tiedettyjä päihdeongelmaisia muuttamaan Helsinkiin - vaikka virallisesti asia kiistetään. Paikallisiin "rytmiryhmiin" olen tutustunut esim. Läkkitorilla ja Espoon keskuksessa. Ihan mukavia heppuja. Espoossa on myös ns. erakkoalkoholisteja, joita tapaan silloin tällöin Länsi-Helsingissä muiden espoolaislähtöisten päihdeongelmaisten lisäksi. Ne wanhat ajat, jolloin Espoon metsissä asui koijissa asunnottomia alkoholisteja ovat suurelta osin takana päin. Pk-seudun pahasti päihdeongelmaisissa on - toisin kuin Kuopiossa ja Tampereella - myös akateemisen koulutuksen saaneita.

Helsinki: asunnottomia alkoholisteja on jo tuhansia. Wanhan kansan peruspuliukot ovat ihan mukavia heppuja - myös vankilassa olleet. Heitä tapaa esim. Pasilan rautatieasemalla, Paasikiven patsaalla tms. julkisilla paikoilla. Nuoremman polven edustajista adjektiivi mukava ei aina tule ensimmäisenä mieleen. Helsinkiläiseen puliukkoproblematiikkaan en ole omakohtaisesti riittävän syvällisesti perehtynyt, sillä olen asunut pk-seudulla Länsi-Helsingin lisäksi vain Espoossa, Kauniaisissa ja Sipoossa. Näillä alueilla on useitakin ulkona juovia rapajuoppoja, joilla on hyvä eläke ja/tai omistusasunto ja joillakin hyvät on tulot esim. rakennusalalta. (Usein he sitten tarjoavat köyhemmille).

Käsitteistöstäsi:

1. Vailla vakinaista asuinpaikkaa: pitää joskus paikkansa pk-seudulla ja Tampereella. Yleensä ulkona ryyppäävillä kuitenkin on asunto.
2. Perheetön/erossa perheestään. Näinhän se yleensä on. Jotkut ovat olleet useaan kertaan naimisissa. Nuoren polven sosiaalisissa peruspuliukoissa muuten on naisten suhteen Ike Kanervan veroisia pelimiehiä.
3. Vailla työpaikkaa: pk-seudulla useat kadulla ryyppäävät päihdeongelmaiset käyvät töissä. Kuopiossa ja Tampereella harvemmin - tosin on niitäkin (esim. yrittäjiä tai duunareita).
4. Elämän hallinnan totaalinen menettäminen: näitä näkee erittäin harvoin. Omaisuus saattaa olla putkikassissa (Helsinki) tai he ovat joutuneet trokareiden kiristämäksi (Kuopiossa siksi koska ovat näpistelyn vuoksi joutuneet Alkojen myyntikieltoon).

Paikkakunnasta riippumatta on erotettava omaksi ryhmäkseen ns. muutosagenttipuliukot. Heillä on laaja tuttavapiiri, joka useinkin ulottuu Skandinaviaan ja Viroon. Heillä monesti on jotain erityistalenttia - he voivat olla esim. kitaravirtuooseja, tiirikkamiehiä, karatekoja tai tietokilpailumiehiä.

Puliukkoja ei mielestäni voi käsitellä yhtenä ryhmänä vaan puliukkoproblematiikkaa pitäisi käsitellä systemaattisesti jonkun sosiologian ammattitutkijan taholta. (Sosiaaliviranomaisten tiedot ovat puutteellisia, koska puliukoista on tehty harvoja tuoreita laajoja kartoituksia. Mieleen tulevat Anette Malisen selvitys korvikkeiden käyttäjistä ja putka-asiakkaista tehty Poliisiamk:n selvitys). Itse samaistan puliukon käsitteen julkisella paikalla ryyppäävään henkilöön, joka on paljon rappioalkoholistia laajempi käsite.