4 vuotta 10 kuukautta 15 päivää

Shahov

Voisiko tämä paskanjauhanta wincapita oikeudenkäynnin kestosta pikku hiljaa saattaa päätökseen. Wincapita on suomen suurin talousrikos(epäily) ja tutkinnan laajuus ja kesto sen mukainen.

Wincapitan toimintaan on osallistunut noin 10000ihmistä ja wincapitan kautta kulkeutunut noin sata miljoonaa euroa. Esitutkintamateriaalin laajuus, ja se että tutkintaa on jouduttu ulottamaan rajojen ulkopuolelle lisää luonnollisesti tutkinnan kestoa.

Se miksi en perusta paskaakaan herra columbon ja kumppaneiden Rovaniemeltä levittäämään skeidaan,johtuu siitä että halutessaan he olisivat voineet kertoa jo jäsenmaksua kerjätessään, että talousrikosten tutkinta ajat Suomessa ovat keskimääräisesti kestäneet 4 vuotta 10 kuukautta. Pisimmät yli 7 vuotta.

EOK:lle on pelkästään etua pitkistä tutkinta ajoista. Wincapita tulee työllistämään oikeuslaitosta vuosi kausiksi ja totta kait Rovaniemen lahja Euroopan oikeusturvalle tulee imemään jokaisen euron ressukoiden wincapitan kusettamien lompakoista. Tai siis veronmaksajien lompakoista.

Sponsorit ja heidän äänitorvensa Columbo taas hyötyvät jokaisesta ex. capitalaisesta joka jää miettimään voisiko sittenkin heidän puheissaan olla perää. Samaan aikaan oikeusprosessi jatkaa vääjäämätöntä kulkuaan ja kusetettujen mahdollisuudet saada edes jotain takaisin pienenee. Pökäleet hyötyvät jokaisesta tekemättömästä ilmosta,joko ajallisesti tai rahallisesti.

Alla olevasta linkistä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä siitä onko wincapitan tutkinta kestänyt liian pitkään ja onko pökäleiden sumutukselle pohjaa:

http://www.kko.fi/uploads/palif00gnxdu.pdf

9

643

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näitä riittää

      oletko huomannut, että siinä on jotain mätää?

      http://www.finlex.fi/fi/oikeus/eurooppa/feit/suomi.php

      http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/05/suomi_keraa_eitn_langettavia_paatoksia_naapureitaan_tiuhemmin_717367.html

      • Shahov

        Tuo raporttihan( linkki) nimenomaan pyrkii tutkimaan miksi talousrikostutkinnat Suomessa kestää niin pitkään. Kuitenkin tuon tutkimuksen valossa wincapitan tutkintaa on viety Suomen oloissa erittäinkin ripeästi eteenpäin.

        Jos nyt vaan unohtaisitte ne salaliittoteoriat ja keskittyisitte avustamaan viranomaisia tutkinassa.

      • Ryysaa Pessaa
        Shahov kirjoitti:

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/78397-oikeusministerio-haukutaan-lyttyyn-”vahattelya”

        Elä tuo Neuvostoliiton aikaisia tapojasi Suomeen!

      • Shahov
        Ryysaa Pessaa kirjoitti:

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/78397-oikeusministerio-haukutaan-lyttyyn-”vahattelya”

        Elä tuo Neuvostoliiton aikaisia tapojasi Suomeen!

        Toisaalta tuosta perusteellisesta ja aikaa vievästä tutkinnasta on se hyöty että mahdolliset jäkeenpäin tehtävät kantelut saattavat vähentyä.
        Eikös sinunkin mielestä oikeudenkäynnin lopputulema ole tärkein,ei se että homma saadaan hanskattua mahdollisimman nopeasti.

        Aivan varmaa on että tämäkin keissi tulee silti poikimaan kanteluja syystä tai toisesta. Osa varmasti aiheestakin. Silti Wincapitan kokonaisuuden selvittäminen on aikaa vievä prosessi jolla taataan oikeudenmukainen lopputulos kaikkien kannalta(Toivottavasti)

    • Wermut

      >>Alla olevasta linkistä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä siitä onko wincapitan tutkinta kestänyt liian pitkään ja onko pökäleiden sumutukselle pohjaa:

      Kysymys on pääeipäillyn Hannu Kailajärven esitutkinnan ennätyksellisestä kestosta (1v) muutenkin, mutta jos vielä huomioidaan, että kaveri on ollut KRP:n mukaan yhteistyökykyinen kuulusteluissa ja on tunnustanut pyramiidihuijauksen/ponzin, niin kyllä on perkeleen saamattoman törkeää touhua. PISTE!

      Jos taasen puhutaan kaikesta mikä liittyy Wincapitaan "sivuhaarat" yms. niin se kestää kauemmin kuten on myös madoffhuijaus, mikä oli 6kk äijän kiinniotosta, niin oli ukko tuomittu ja paljon laajempi kansainvälinen juttu kuin Wincapita. Siinä oli vähän tekemisen meininkiä, eikä suomalaismaista epämääräistä nuhjaamista.

      Toiseksi ei suomalaisten omiin tutkinta-aikoihin kannata verrata, sillä nehän ovat kansainvälisesti ajateltuna rikollismaisen syvältä! Onneksi me capitalaiset olemme kuitenkin tuoneet tätä mätäpaisetta aktiivisesti esille
      eri forrumeilla ja politiikkojen kanssa keskustellessa on alkanut edes tulla vähän kuhinaa pöntöön ja samantien putsataan EOK:n kanssa tuo vankeinhoito, missä tuntuu olevan kanssa paljon salailua ja suoranaisia ihmisoikeuksien rikkomisia.

      Että pysyhän poju kanavalla!

      • Shahov

        Tutkimusaineiston jutuissa valtakunnallinen keskiarvo esitutkinnan pituudessa on 516 päivää.
        Raportin pisin esitutkinta kesti 2149 päivää,eli lähes 6 vuotta.

        Siitä olisiko käsittelyajoissa muuten parantamista on tietysti hyvä kysymys,mutta wincapita tutkinta etenee pikajunan vauhdilla.

        Nimittäin esitutkintojen keskiarvot on laskettu alkaneeksi rikosilmoituksen tekemisestä esitutkinnan valmistumiseen.

        Siis jälleen, että puhutaanko Wincapitan esitutkinnan valmistumisesta(= jäsenet/hannu/wc) vai puhutaanko
        joidenkin yksittäisten jäsenten tai Hannu Kailajärven esitutkinnan kestosta ja mainittakoon, että osa jäsenten esitutkinnasta on päättynyt ja syyteharkinta alkanut. vielä erilaiset sivuhaarat jne.

        Siis nuo keskiarvot ovat siis talousrikosten (siis koko juttu) esitutkinnan keskiarvoja.Siis tällä vauhdilla etanatkin menevät kuin raketti ohi wincapita tutkinnassa.

        Mainittakoon vielä, että tietojemme mukaan Hannu on ollut 6kk eristettynä yms. 4kk hieman paremmissa tiloissa, mutta rajoitukset päällä, eli sinulle tiedoksi, että kaikki ennätykset hänen suhteensa ovat paukkuneet jo aikoja sitten ja erittäin negatiivisessa mielessä ajatellen viranomaistemme toimintaa.

        Siis pysyhän poju langoilla!

      • Wermut kirjoitti:

        kieltämättä ainekset uuteen kestoennätykseen.
        Onhan sitä poliisilla tuhansia haastateltavia ja syyttäjillä sitä myöden paljon luettavaa.
        Ehditään tässä hyvän aikaa märehtiä asiaa sinne tänne.

      • väinämöinen
        sunlin kirjoitti:

        kieltämättä ainekset uuteen kestoennätykseen.
        Onhan sitä poliisilla tuhansia haastateltavia ja syyttäjillä sitä myöden paljon luettavaa.
        Ehditään tässä hyvän aikaa märehtiä asiaa sinne tänne.

        Uusista kestoennätyksistä wincapitajutussa ja mikäs siinä, mutta on tässä vähän paljon klappia tuon aloittajan kirjoitukseen, kun taasen aletaan asia tarkemmin tutkiskelemaan.;)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe