Kaupunkineuvos nyt sitten on ? Onko tää jotain pilaa ?
Olen selaillut sivuja, en vaan löydä mitään. Eli kenet on nimitetty kokkolassa, ja kuka on hankeen takana ?
Kertokaa nyt joku, määkin maksa veroja.
Olen selaillut sivuja, en vaan löydä mitään. Eli kenet on nimitetty kokkolassa, ja kuka on hankeen takana ?
Kertokaa nyt joku, määkin maksa veroja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
myötä pitää titteleitä saada, oikeen Haloskan myöntämänä. Näin valtio palkitsee. Kokkolan kaupunkiin liittyi kuntaliitoksessa Ullava, Kälviä, Lohtaja, siis Keskipohjalaisia kuntia, mutta eipä tuore kaupunkineuvos antanut K-Pliiton äänestystulokselle aluehallinnon suuntautumisessa pohjoiseen mitään arvoa, vaan lähti lobbaamaan Kokkolaa etelän suuntaan hyvien ystäviensä kanssa. Saabeli, Anderssonni ja muut fanaattiset suomenruottalaiset käsittelivät Kokkolan valtuustossa K-Pliiton päättämää suuntautumista. Vaikka Saabeli on toiminut K-Pliiton puheenjohtajana viime vuosituhannella, ei entinen pj kunnioittanut K-Pliiton äänestystulosta aluehallinnon uudistuksesta. Näin kätevästi Kokkola kaupunki kunnanisän johdolla; kaupunkineuvos&frends, haistattivat pitkän paskan Keski-Pohjanmaalle. On meillä oikeen Jeesus kaupukineuvoksena-hah-hah
Neuvoksiksi ne haluaa kaikki AI:n hovin kaverit, siellä on maakuntaneuvos, valtiopäiväneuvos, opetusneuvos, järjestöneuvos ja nyt itse AI uusi kaupunkineuvos moni muu neuvos.
Kalliilla rahallahan sitä saa ostaa neuvoksen titteleitä, jos niitä tarvii heikon itsetunnon pönkäksi. Hyväveli verkosto hankkii taustalla kaikessa rauhassa itse kullekin vuorollaan arvonimiä ja tyhmä kansa maksaa. Veronmaksajan rahaa tässä palaa koko ajan herrojen egojen tueksi.
Eikö tämä jos mikä ole korruptiota: ostan sulle neuvoksen tittelin ja nostan vielä palkkaa jos salaa onnistun, niin sitten oot mulle kiitollisuudenvelassa ja teen tahtomani lehmänkaupat.
Juuri ne Urpilaiset, Saabelit, Andersonit, Kouvot, Paldaniukset sen Kaupunkineuvoksen tittelin Antille anoivatkin. Ei kai Antti muuten Etelän suuntaa ajaisi!