Tutustuin tulevaan vaimooni erään treffi-ilmoituksen välityksellä. Tuula oli maksullinen nainen ja sellaistahan minä hainkin. Tapailimme säännöllisesti eli minusta tuli hänelle vakituinen asiakas, koska saamani palvelu ylitti odotukseni. Meillä meni niin kivasti, että kustansin yhteisen matkan etelän aurinkoon kahdeksi viikoksi, jonka lopussa esitin kosintani. Tuula ei vastannut heti vaan lupasi harkita ja sanoikin seuraavana päivänä, ettei lopettaisi työtään, mistä todella nautti. Jos hyväksyisin sen ehdon, hän hyväksyisi kosintani.
En ollut enkä ole mustasukkainen luonteeltani. Tiesinhän varsin hyvin, että hänellä oli paljon muitakin asiakkaita lisäkseni. Meidät vihittiin kuukautta myöhemmin, jolloin hän muutti luokseni asumaan ja hoiti naisille perinteisesti kuuluvat hommat paremmin kuin hyvin. Mitä tuli varsinaiseen ammattiin, Tuulalla oli entinen vuokra-asunto käytössään kunnes tein päätöksen ostaa samassa kerroksessa myyntiin laitettu yksiö.
Meillä oli hauskaa, kun kalustimme kämpän sellaiseksi kuin pitikin. Tuulan ei tarvinnut enää ajaa toiselle puolelle kaupunkia vaan siirtyä "työpaikalleen" aamutakkiin kietoutuneena. Kenelläkään siinä kerroksessa asuvalla ei ollut ovisilmää, joten se siirtyminen ei herättänyt huomiota, mutta sen yksiön oveen se silmä laitatettiin lähinnä turvallisuuden takia.
Minua kiihotti katsella, kun hän meikkasi ja pukeutui asikkaan toivomalla tavalla. Seksiasuja Tuulalla olikin runsaasti jo ennestään. Kiihotuin lisää hänen mentyä seinän toiselle puolelle, minne en nähnyt enkä voinut edes kuunnella ääniä, mutta osasin kuvitella mielessäni tarpeeksi. Viikonloppuisinhan olin kotona ja kun Tuula tuli takaisin, minulla seisoi kivikovana. Kiihottavaa katsoa omaa vaimoa, jota oli naitu vain hetkeä aiemmin. Hän sanoikin tästä kaunis hymy punatuilla huulillaan, että oli avioitunut ihanan miehen kanssa.
- Kuule, kulta, osaisitko kyhätä kuuntelulaitteen? Mikki tuonne yksiöön ja tänne varsinainen laite. Saisit kuulla, kun minua pannaan.
Rakensin sen helposti ja istuin kuulokkeet korvillani, kun Tuula tyydytti asiakkaitaan yksiön puolella. Seksi hänen kanssaan sen jälkeen maistui entistä paremmalta ja sen hänkin myönsi. Teki mieli laittaa videokamera yksiöön, mutta se osoittautui hankalaksi ennen kuin onnistuin asiantuntijan antaman neuvon ansiosta. Kun sitten myöhemmin katselimme yhdessä ensimmäistä filmiä, kiihotuimme kumpikin niin paljon, että naimme sohvalla. Kekseliäänä naisena Tuula kertoi minulle eräästä pitkäaikaisesta ja hyvästä asiakkaastaan, jolle oli antanut ilman kumia tietoisena miehen puhtaudesta. Hän sanoi järjestävänsä minulle livenäytöksen meidän omassa kodissa, jos pysyisin piilossa makuuhuoneen vaatekaapissa. Kiihotuin jo pelkästä ajatuksesta ja kätkeydyin sinne kaappiin, jonka ovi oli helposti ja äänettömästi avattavissa.
Minulla alkoi seisoa, kun hän toi miehen makuuhuoneeseen ja aloitti touhun ottamalla ensin suihin. Tuula nieli koko lastin ja sitten he jatkoivat vuoteessa esileikin merkeissä kunnes miehellä kovettui tarpeeksi. Olin laueta omiin housuihini, kun mies työnsi kyrvän vaimooni viimeistä milliä myöten, nai kauan ja laski sisään. Ryntäsin ulos kaapista heidän häivyttyä eteiseen, kiskoin vaatteet päältäni ja kun Tuula miehen poistuttua tuli makuuhuoneeseen, kyrpäni oli kuin rautakanki. Näinhän nyt läheltä, kuinka spermaa valui nailonsukan sisäpinnalle ja se jos mikä oli kiihottavaa katsella. Voisi sanoa, että melkein "raiskasin" Tuulan saman tien.
- Kulta, olen ajatellut pitää pitemmän tauon. Lopetan pillerit, että saat pantua minut paksuksi. Sanoinhan silloin avioliittomme alussa, etten tee lasta. Nyt haluan, koska olet luottamukseni arvoinen ja rakastat minua ammatistani huolimatta.
Voiko kukaan mies saada parempaa vaimoa? Omasta mielestäni tein oikean valinnan. Tuula luopui ammatista synnytyksen jälkeen, mutta ehdotti toisenlaista tapaa, minkä minä hyväksyin empimättä. Aloimme harrastaa parin vaihtoa sekä ryhmäseksiä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
olipa :P
Kylläpä oli taas jonku ukkopolon päiväunelmaa koko juttu.. No varmaan sai aika "kiksit" jutun keksimisestä..itseäni meinas haukotuttaa,mutta sainpas jutun just ja just luettua..HAUKOTUS!
Keksikääs parempaa..ja vähä kiinnostavampaa,pliis..
Kuulostaa uskomattomalta tarinalta! Lucky You jos tuo on totta!
Hei hemmo. Jos toi sun kertomasi on totta niin luulen, että meissä joissakin suomalaisissa on sittenkin sitä kansainvälisyyttä, jota tänne tosiaaankin tarvittaisiin. Lue tositarinat tanskalaisesta.
voi jehna! tuo oli itseasiassa tosi kaunis tarina! itse pystyisin samaan koska en osaa olla mustasukkainen. mustasukkaisuus on mielestäni vmäinen sairaus joka kalvaa valitettavan monen muuten hyvää parisuhdetta! oon onnellinen puolestasi ja iloinen. jos osaisin olisin myös kateellinen. ;)
Olihan Tallinnasakin kerran eräs perheenäiti, joka oli hotellissa ns. siivoamassa, eli naimassa miesten kanssa.Hoiteli miehet maksusta klo 8-16 ja lähti kotiin onnellisena monenlaista munaa saaneena kotiinsa tyytyväisen miehensä luokse. Mies pääsi vielä iltaliukkaille.
Mulla se on tyttöystävä.
Mä haluan läheisyyttä. Hän haluaa miehen sukujuhliin. Mulla on lapset entisestä avioliitosta ja ne riittää.
Ei se pillu naidessa kulu. Jos hän ei pitäisi seurastani ei hän luoksenikaan saapuisi.
Olen tyytyväinen elämääni.
Jk. Hän on kait niin sanottu kalliimman hintaluokan työntekijä. Asiakkaat vain naimisissa olevia.