Naapurilla viereisessä rapussa uusi koira, ei mikään pentu enää. Muutama kuukausi ollut ihan hiljaa, mutta nykyään aina hieman ennen puoli kahdeksaa aamulla alkaa ulvominen ja haukkuminen, joka kestää n. tunnin pari. Tätä on nyt kestänyt muutaman viikon. Tää on niin rasittavaa, kun ei mitenkään viittis mennä valittamaan, kun ihmisten suhtautumisesta ei ikinä tiedä. Kokemusta on, että asiasta kun huomauttaa ystävällisesti, naapuri on alkanut mulkoilemaan, eikä tervehdi jne. typerää.
Voi kun ihmiset olisivat ajattelevaisia ja tekisivät sen eteen töitä, että kaikilla olisi mukavaa asustella samassa talossa. Täytyy toivoa, että tämä naapuri itse tajuaisi asian, koska vaikee uskoa, että koiran omistaja ei tietäisi tai olisi ikinä kuullut koiransa haukkuvan sisällä. Tai olisi kiinnostunut selvittämään, onko koiralla tällaisia taipumuksia. Opettakaa ne koiranne yksinoloon!

Vastaukset 3
Vanhimmat
sitruunapanta. Auttaa oikeasti!
Itsellä oli sellanen tilanne, että koira parkui 8h päivässä lakkaamatta. Kävin asiasta sanomassa mutta mikään ei muuttunut. Vuosi sitä kesti ennen kuin muutin pois.
Voi olla että jos koira on noin nuori ettei omistaja tiedä asiasta.
Ei ole tottunut olemaan yksin ja aamulla kun isäntä/emäntä lähtee niin haukkuu yksinäisyyttä.
Käy kertomassa asiasta ystävällisesti.