En osaa päättää

adsfhjm

Hei!

Mitähän minun kuuluisi tehdä tilanteessa, jossa en osaa päättää mitä alaa hakisin? Minulla on pari mahdollisuutta, mutta molemmat vaativat kovaa lukemista, joten molempiin haku ei onnistu.. Kumpaankaan en pysty keskittymään, kun mietin että luen väärää aihetta, ja haluankin toista. Tällainen motivaatio ei riitä, jos haluan sisälle päästä. Liukenen koko ajan lukemisesta, koska ajattelen ettei tämä nyt kuitenkaan ole se mitä haluan..
Alkaa hieman stressaamaan, kun pitäisi päättää näin välivuoden jälkeen piakkoin..
Toisaalta kaikki päätökset ovat minulle vaikeita juuri tuon valinnanvaikeuden takia.. tuntuu kuin en osaisi valita mitään..

4

1286

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ***********

      Hei,

      Jos nyt valitset toisen ajattelemistasi aloista, niin onhan sinulla mahdollisuus myöhemmin hankkia vielä toinen tutkinto. Monet suorittavat useamman kuin yhden tutkinnon. Elämä on valintoja täynnä. Voithan esimerkiksi tehdä valinnan myös sillä perusteella kummalla alalla on paremmat työllisyysmahdollisuudet (esim. taidealoilta on vaikea työllistyä oli taantumaa tai ei). Tai onko toisen alan aineita mahdollisuus sisällyyttää tutkintoon esimerkiksi pitkän sivuaineen muodossa.

    • pääaine vaihtoon

      Heip!

      Tiedän tunteen, muttei hätä ole tämän näköinen. Voit aluksi miettiä aluksi molempien alojen plussat ja miinukset ja ota molemmista kunnolla selvää (juurikin työllisyystilanne, mitä kaikkea kyseisellä tutkinnolla voi tehdä ja voisiko näitä kahta alaa mitenkään yhdistää). Juttele asiasta kavereiden, sisarusten, vanhempien ja tuttujen kanssa. Olisiko jommalla kummalla alalla joku tuttu, jolta voisit kysyä tuoretta totuudenmukaista näkemystä alan tilasta (monesti esim. opinto-oppaat maalailevat kuvat ruususemmiksi). Ja mieti myös sitä, millaiseen työhön sinä itse sovit (jos työ vaatii esim. todella paljon esiintymistä ja sosiaalista kanssakäymistä ja itse on hirvittävän ujo ja epäsosiaalinen, kannattaa harkita kahdesti).

      Lue myös vaikkapa muutama luku molempien alojen pääsykoemateriaalista ja mieti niiden pohjalta, kumpi tuntuu itselle mielekkäämmältä. Jos pääsykoekirjat tökkivät todella pahasti, voisi uskoa myös opiskelun tökkivän, sillä usein pääsykoekirjat ovat alan "perusteoksia", joihin törmää myöhemmin uudestaan.

      Toisaalta aina voi vaihtaa alaa tai opiskelusuuntaa. Jos kaikesta ennakkopohdinnasta huolimatta valitsemasi ala tuntuu väärältä niin sitten vain vaihdat sitä. Ei se niin kuolettavaa ole, sillä harva tietää heti mitä haluaa.

    • niiimeton

      Ainakin sulla on haaveita ja toiveita siis toisin sanoen uskoa tulevaan. Musta ainaki tuntuu ettet oo si tarpeeks punninnu vaihtoehtojas, luota ittees ja siihe kumpi tuntuu paremmalta. Olipa neuvo :D mut nii se vaa menee. Älä anna liikaa ajatusten ja tunteitte velloa, koska jos annat niille liikaa valtaa ne sekottaa sua enemmä.
      Nii ja toi stressi o iha normaalia ku tekee vallintoja, sitä luulee ja aattelee iha liikaa..kaikki uus pelottaa ;)

    • ex-ajopuu

      rahalla ja keskity sitten siihen, mitä lantti näyttää.
      Molemmat vaihtoehdot ovat varmasti yhtä hyviä, mutta et voi toteuttaa niitä samanaikaisesti. Toteuta siis toinen niistä, ja katso myöhemmin, kiinnostaako vielä toinenkin.
      Olisit onnellinen, että sinulla on kaksi mahdollisuutta. Monilla ei tunnu olevan yhtään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      173
      1905
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1350
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      222
      1002
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      897
    5. 57
      842
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      783
    7. 93
      757
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      757
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      677
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      646
    Aihe