Koulunkäynti ei kiinnostanut ja syynä siihen se että mua kiusattiin. "Jouduin" normaaliluokasta erityisluokalle jossa sain olla aivan rauhassa siihen asti kunnes meillä vaihtui opettaja ja oppilaat. En tullut kovin hyvin toimeen näiden uusien oppilaiden kanssa mutta he eivät varsinaisesti kiusanneet minua vaan opettaja itse!
Joka kerta kun tulin kouluun, niin tuo opettaja haukkui ja uhkaili. En viihtynyt koulussa vaan lähdin sieltä pois ja muut oppilaat yrittivät saada minut pysymään koulussa tuosta ilkeästä opettajasta huolimatta. Vaikken tullutkaan niin hyvin juttuun näiden muiden oppilaiden kanssa, he yrittivät kuitenkin pitää puoliani.
Opettajan käytös minua kohtaan vaan paheni päivä päivältä. Kukaan aikuinen ei uskonut kun kerroin tästä ja niinpä en enää mennyt lainkaan kouluun.
Minut laitettiin perhekotiin ja koulua kävin erityisluokalla. Sain olla sielläkin ihan rauhassa siihen asti kunnes vuosi vaihtui. Muut oppilaat alkoivat kiusaamaan kun luokan vahimmat olivat päättäneet peruskoulunsa. Minua haukuttiin, syljettiin päälle, lukittiin vessaan, tönittiin, potkittiin, lyötiin.
Olin luokan ainoa tyttö ja en ollut edes tottunut siihen että pojat käyttäytyvät tyttöjä kohtaan väkivaltaisesti.
En kestänyt sitä ja lähdin kesken koulupäivän itkien "kotiin" ja kerroin koulukiusaamisesta perhekodin väelle. He soittivat kouluun ja pitivät palaverin kiusaamisestani. Mikään ei muuttunut koululla vaan sama homma jatkui. Kerroin taas tästä perhekodilla ja he vain tokaisivat ettei haukku haavaa tee.
Eipä tuo paljoa lohduttanut kun kiusaaminen koostui paljon muustakin kuin haukuista.
No kävipä taas kerran niin että jouduin lähtemään koulusta itkien "kotiin". Ja perhekodissa käskivät minut huoneeseeni miettimään loppupäiväksi. En saanut tehdä siis muuta kuin käydä vessassa ja syömässä. Minua rangaistiin siitä etten pystynyt olemaan koulussa kiusaamisen takia. Tahdoin vain kuolla pois. En kestänyt enää ja niinpä sorruin tekemään jotakin hyvin kauheaa koska en pystynyt karkaamaankaan koska huonettani vahdittiin. Ei ollut narua mihin voisi hirttäytyä. Ei muovipussia johon olisi voinut tukehduttaa itsensä. Ei lääkkeitä joilla olisi saanut henkensä pois tai mitään muutakaan josta ei koitusi muille vaaraa.
Vain sytkäri jolla saisi kaiken palamaan pois...
En mitenkään puolustele tekoani, mutten vain kestänyt enää. En kestänyt kärsiä rangaistustani, en kestänyt odottamaan seuraavaa päivää jolloin olisin taas joutunut tönityksi, lyödyksi, syljetyksi, potkituksi jne...
Kukaan ei tullut lohduttamaan kun jouduin miettimään tekosiani yksin huoneessani. Ainoat asiat joita mietin oli vain ne että miksi minun pitää kärsiä toistamiseen muiden tekosista, miksi minua rangaistaan, mikä mussa on vikana ja parempi kuolla pois kuin jäädä kokemaan kaikki paska toistamiseen.
Sytytin siis huoneeni palamaan ja olen kiitollinen siitä ettei kenellekkään sattunut mitään. En ole ylpeä teostani, mutta pääsin parempaan paikkaan, vaikka se paikka ei ollutkaan mullan alla.
Viimeinkin pääsin paikkaan jossa minusta huolehdittiin oikeasti ja paikkaan jossa sain käydä kouluni loppuun ilman kiusaamista.
Nämä perhekodin väki vaan katsoivat minua kierosti ja totesivat että täytyy olla tosi paha olo että tuollaista sortuu tekemään. Tottahan se olikin. Minulla oli tosi paha olo.
Joka kerta kun tulin kouluun, niin tuo opettaja haukkui ja uhkaili. En viihtynyt koulussa vaan lähdin sieltä pois ja muut oppilaat yrittivät saada minut pysymään koulussa tuosta ilkeästä opettajasta huolimatta. Vaikken tullutkaan niin hyvin juttuun näiden muiden oppilaiden kanssa, he yrittivät kuitenkin pitää puoliani.
Opettajan käytös minua kohtaan vaan paheni päivä päivältä. Kukaan aikuinen ei uskonut kun kerroin tästä ja niinpä en enää mennyt lainkaan kouluun.
Minut laitettiin perhekotiin ja koulua kävin erityisluokalla. Sain olla sielläkin ihan rauhassa siihen asti kunnes vuosi vaihtui. Muut oppilaat alkoivat kiusaamaan kun luokan vahimmat olivat päättäneet peruskoulunsa. Minua haukuttiin, syljettiin päälle, lukittiin vessaan, tönittiin, potkittiin, lyötiin.
Olin luokan ainoa tyttö ja en ollut edes tottunut siihen että pojat käyttäytyvät tyttöjä kohtaan väkivaltaisesti.
En kestänyt sitä ja lähdin kesken koulupäivän itkien "kotiin" ja kerroin koulukiusaamisesta perhekodin väelle. He soittivat kouluun ja pitivät palaverin kiusaamisestani. Mikään ei muuttunut koululla vaan sama homma jatkui. Kerroin taas tästä perhekodilla ja he vain tokaisivat ettei haukku haavaa tee.
Eipä tuo paljoa lohduttanut kun kiusaaminen koostui paljon muustakin kuin haukuista.
No kävipä taas kerran niin että jouduin lähtemään koulusta itkien "kotiin". Ja perhekodissa käskivät minut huoneeseeni miettimään loppupäiväksi. En saanut tehdä siis muuta kuin käydä vessassa ja syömässä. Minua rangaistiin siitä etten pystynyt olemaan koulussa kiusaamisen takia. Tahdoin vain kuolla pois. En kestänyt enää ja niinpä sorruin tekemään jotakin hyvin kauheaa koska en pystynyt karkaamaankaan koska huonettani vahdittiin. Ei ollut narua mihin voisi hirttäytyä. Ei muovipussia johon olisi voinut tukehduttaa itsensä. Ei lääkkeitä joilla olisi saanut henkensä pois tai mitään muutakaan josta ei koitusi muille vaaraa.
Vain sytkäri jolla saisi kaiken palamaan pois...
En mitenkään puolustele tekoani, mutten vain kestänyt enää. En kestänyt kärsiä rangaistustani, en kestänyt odottamaan seuraavaa päivää jolloin olisin taas joutunut tönityksi, lyödyksi, syljetyksi, potkituksi jne...
Kukaan ei tullut lohduttamaan kun jouduin miettimään tekosiani yksin huoneessani. Ainoat asiat joita mietin oli vain ne että miksi minun pitää kärsiä toistamiseen muiden tekosista, miksi minua rangaistaan, mikä mussa on vikana ja parempi kuolla pois kuin jäädä kokemaan kaikki paska toistamiseen.
Sytytin siis huoneeni palamaan ja olen kiitollinen siitä ettei kenellekkään sattunut mitään. En ole ylpeä teostani, mutta pääsin parempaan paikkaan, vaikka se paikka ei ollutkaan mullan alla.
Viimeinkin pääsin paikkaan jossa minusta huolehdittiin oikeasti ja paikkaan jossa sain käydä kouluni loppuun ilman kiusaamista.
Nämä perhekodin väki vaan katsoivat minua kierosti ja totesivat että täytyy olla tosi paha olo että tuollaista sortuu tekemään. Tottahan se olikin. Minulla oli tosi paha olo.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin kokemasi...minulla oli hiukan vastaava tapaus...ja hiukan pahempikin vielä..meinaan koulun pojat raiskasivat minut kun olin 11v..ei auttanut vaikka opettajille puhuin tai koulukuraattorille,koulunjohtajalle..terveydenhoitajalle...kukaan ei uskonnut ja sitä jatkui tuon 5vuotta.. minulla ei varmaan ehjää luuta jäännyt kehoon tuona aikana kun pojat hakkasivat,sylkivät,haukkuivat,ym. lähes joka koulupäivinä...kerroin toki vanhemmillenikin.. mutta koulutaho eivät haluneet edes vanhempianikaan uskoa... minulla ei ollut mahdollisuutta päästä lääkäriin..heti tään raiskaus tapauksen jälkeen....koska terveydenhoitaja tai hoitajat eivät uskoneet kertomaani...olin todellakin yksin koko asian kanssa...kärsin vielä tänäpäivänäkin niistä kokemuksista joita silloin koin...näen jopa painajaisia niiltä ajoilta... sain ns.ikuiset arvet elämääni..
Onneksi tilanteesi on nyt parempi.
Miten sun vanhemmat, saitko vanhemmillesi puhuttua asioista jotka suo piinasi? Ja otettiinko sut huostaan pelkkien kouluongelmien takia?
Kaikkea hyvää sulle jatkoon!
"kauniita juttuja", mutta mikä on lopullinen asioiden totuus ja mistä nuo asiat johtuvat alunperin? Kotoa, mitä siellä tapahtuikaan, silloin, joskus?? Vai laitoksista alkaen jos siellä olit ja mistä iästä alkaen vai sijarikodissa?
Pahat asiat kun mieleen pahkautuu jo pienestä pitäen ja ryöstäytyy sitten aikanaan lapsen maailman ylle, voi ne syytteet joutua niin monen mielenilmaisun takia ulos jossain ajassa ja paikka ei varmaan silloin anna oikeaa osoitetta, lapselle, joka on aikanaan kärsinyt mitä vain elämässään!
Niistä olisi hyvä tietää saadakseen selvityksen noin todella pahaanoloosi? Mikä sen aiheutti, miksi ja milloin, ja mistä alkaen koit tuota ja missä sait ton ajatuksen, kytikö se jo kauan mielessäsi ja just miksi? MIKSI?
Koettua!
http://vesikaste.blogspot.com/
Aivan samaa kokee moni lapsi koulussa tänäkin päivänä ja kaikki kostautuu kiusaamisen kohteelle.
Tosi ikävää, että vanhemmillasi ei ollut rohkeutta/kykyä nähdä tilannetta kannaltasi oikein, jos yleensä kerroit heille kiusaajaopettajan käytöksestä. Sen tiedän, että vielä nykyisinkin on vanhempia, jotka ovat kyllä moisessa tilanteessa aika neuvottomia, alistutaan vain viranomaisten mielivaltaan, vaikka se kuinkak vahingoittaisi omaa lasta.
Mutta tosi asia on sekin, että vanhempien on hyvin, hyvin vaikea, lähes mahdoton saada tuollaisessa tilanteessa lapselleen oikeutta. Ja kirjoituksesi on loistava esimerkki siitä olemattomasta henkisestä tuesta, jota sijoitetulle lapselle annetaan. Sanotaan, että tyhjää saa pyytämättäkin, mutta tuossa tilanteessa veronmaksajat maksavat vielä tyhjästä suuria summia sijoituspaikalle.
Sijoituksen pitäisi parantaa lapsen olosuhteita, eikä kohdallasi tosiaan käynyt niin, eikä monen muunkaan kohdalla. On jopa tilanteita, joissa lapsen olosuhteet huononevat huomattavasti sijoituksen jälkeen.
Suomi on surullisten huostaanottojen maa, tähän on tultu kun muiden hallinnonalojen puutteita ja ongelmia paikataan huostaanotoilla. Järjetöntä!
Ei huostaanotto voi ratkaista mitään muita ongelmia kuin JUURI NE, mihin se on alkujaan tarkoitettukin eli pelastamaan lapsi huonoista oloista parempiin. Tämä on unohtunut monilta poliitikoilta, virkamiehiltä ja sosiaalityöntekijöiltä täysin.
Tyttö asui kotona ensimmäisen luokan, jolloin oli normaalissa koulussa. Sosiaali-tantat päättivät ottaa huostaan, ja lastenkodissa ollessaan alkoi koulukiusaaminen. Niinpä tyttöä rangaistiin, ja hänet pistettiin erityis-kouluun. Eli ei mitään uutta tässä maassa.
Nimittäin se, että erityisesti sijoitettujen lasten oikeuksia ei valvo kukaan, välillä tuntuu kuin heitä saisi kohdella ja kohdellaankin ihan miten tahansa.
Järkyttävintä on se, jos lapsi hyvästä kodista joutuu tuollaiseen kierteeseen, jolloin tuhoamalla lapsen koulunkäynti vaikutetaan negatiivisesti pitkälle hänen tulevaisuuteensa.
Ja missä niiden lasten oikeudet ovat, jotka tulevat huonoista kodeista?
Koska huostaanoton pitäisi parantaa lapsen olosuhteita, niin miksi sijoitetun lapsen oikeuksia ei puolusta kukaan niin kouluasioissa kuin kaikessa muussakin?
Rohkeutta . Kertokaa itse omin sanoin, eikä sossun antamin ohjeistuksen mukaan, onko hyvä vai huono
kohtelu, missä olet.