Kynäruisku?

Olisin hankkimassa kynäruiskua, mutta en tiedä millaista kannattaa lähteä hakemaan? Olen muutaman kerran kokeillut maalata parilla kurssilla ja tuntuisi luonnistuvan hyvin.
Eli budjetti olisi sellainen satasen luokkaa ja siihen olisi hyvä löytyä varaosia. Mieluiten vielä yläsäiliöllinen.
Kiitos kaikille vastaajille.
4524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • entäs onkos tuo nettimaalikauppa ihan luotettava sivusto, että tuleeko tavara ajoissa parille vaiko tuleeko lainkaan?

    Äänestä

Googlen kautta löytyy muutama suomenkielinen foorumi asiaan liittyen.
Itselläni on Robinhoodin kaksitoiminen halparuisku, irroitettavalla yläsäiliöllä sekä neulanrajoittimella. Hinta n. 15€. Toistaiseksi olen sillä pärjännyt, ainoa rajoittava tekijä on olemattomat piirustustaidot.
Isot pojat suosittelivat itselleni Badgerin LG100:aa, osia saa Suomesta ja itse ruiskun tietysti myös. Hintahaitari on melko laaja, paikallinen automaalikauppias myi ko. vehjettä 170€ hintaan, kun taas pääkaupunkiseudulla sijaitseva liike kauppasi täsmälleen samaa 99€:oon.
Sillä voisi olla hyvä aloitella, jos jonkinmoista pohjaa jo on että tietää mistä on kyse. Itse ostin tuon oman halpalaitteeni niin etten ollut kynäruiskua koskaan käsissäni pitänytkään. Hinta-laatusuhde on vähintäänkin riittävä.

Tuota Iwataa, jota tuossa myös suositeltiin, on kehuttu myös. Ei kai niistä susipaska yksikään ole, käyttäjien kokemuksia kun foorumeilta selailet niin eiköhän se oma sieltä löydy.
'Pienoismallit.netissä on vanhemmilla Jormilla käyttökokemusta melko paljon. Käy kyselemässä ja kurkkimassa mitä ovat tehneet.

Äänestä

myy kans aika hyvää muistaakseni Iwatan settiä, hinta tosin on about 200, mutta siinä on pieni kompura mukana.
Ainakin itellä toiminut hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kynäruiskumaalari kirjoitti:

Olisin hankkimassa kynäruiskua, mutta en tiedä millaista kannattaa lähteä hakemaan? Olen muutaman kerran kokeillut maalata parilla kurssilla ja tuntuisi luonnistuvan hyvin.
Eli budjetti olisi sellainen satasen luokkaa ja siihen olisi hyvä löytyä varaosia. Mieluiten vielä yläsäiliöllinen.
Kiitos kaikille vastaajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu