Ammattilakin väri

Nykyään on näkynyt valkoisia, siis yo-lakkeja suuresti muistuttavia ammattilakkeja. Se on minusta jotenkin mautonta ja matkimisen oloista touhua: Alkujaan ammattilakki nimittäin oli yo-lakin näköinen mutta väriltään tummansininen, melkein musta ja sen laella kulki kaksi lilaa raitaa. Ja tietenkin siinä kuului olla A-lyyra. Itse en lakkia ole hankkinut: Mielestäni perustutkinto ei oikein vielä oikeuta lakkiin, mutta kunhan suoritan ylemmän eli koneistajamestarin erikoisammattitutkinnon, aion sellaisen ehdottomasti hankkia.
Esimerkiksi Fredriksonilta löytyy niitä tummansinisiä, ja toivoisin että me ammattiin valmistuneet käyttäisimme ylpeinä niitä ja jättäisimme sen valkoisen värin ylioppilaille.
2768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta kun on olemassa myös kaksoistutkinto (ammatti ja yo-todistus) ja kolmoistutkinto (ammatti, yo-todistus ja lukion päättötodistus), jolloin oikea lakki on yo-lakki, jossa ammatin mukaiset ja väriset "ammattiosat" (nauha ja tupsu).

Äänestä

valmistuin ja otin ton Fredriksonin lakin mutta vain yhdestä syystä: Oman ammattini lakki on NIIN HELVETIN RUMA!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J.K.P. kirjoitti:

Nykyään on näkynyt valkoisia, siis yo-lakkeja suuresti muistuttavia ammattilakkeja. Se on minusta jotenkin mautonta ja matkimisen oloista touhua: Alkujaan ammattilakki nimittäin oli yo-lakin näköinen mutta väriltään tummansininen, melkein musta ja sen laella kulki kaksi lilaa raitaa. Ja tietenkin siinä kuului olla A-lyyra. Itse en lakkia ole hankkinut: Mielestäni perustutkinto ei oikein vielä oikeuta lakkiin, mutta kunhan suoritan ylemmän eli koneistajamestarin erikoisammattitutkinnon, aion sellaisen ehdottomasti hankkia.
Esimerkiksi Fredriksonilta löytyy niitä tummansinisiä, ja toivoisin että me ammattiin valmistuneet käyttäisimme ylpeinä niitä ja jättäisimme sen valkoisen värin ylioppilaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu