Kyllä se bussikuski on syyllinen Espoon Bodom- järvellä sattuneisiin henkirikoksiin. Ainakin olettaisin niin..Onko kukaan osannut edes epäillä siitä ketään muuta?
Bussikuski
Oiva . S
71581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
kuka bussikuski? Tuo on uutta tietoa! aiemmin on tuotu tällaisia ammatteja bodomin yhteydessä esille kuin kioskin pitäjä, vesilaitoksen työntekijä, karjakko, poliisi, aambulanssikuski, MUTTA Bussikuski? oliko siellä paikalla sellainenkin, kerro tarkemmin!
Ihan totta oliko sillä kioskilla oma pitäjä, en ole kuullutkaan, kerropa lisää?
Tuollainen salaisuus on varmasti karmeaa sallasspidettävää. kolmen nuoren elämä loppui ja syyllisyys siihen on mahdoton pitää sisällä sydämessä.
sillä tekijähän kuoli jo -60 luvun lopussa ja vaimonsa kertoi totuuden kuolinvuoteellaan.
Kaikki selviää kaikille. Odotellaan vain aivan rauhassa. Vaikka odottavan aika on pistä - se palkitaan.
Bodom-yllätystodistajiksi on ilmoittautunut viisi naista. IS selvitti, mitä he kertoivat poliisille. Kohuttu yllätystodistaja Virpi sanoo tajunneensa jo 1980-luvulla, että hänelle Bodom-murhista puhunut bussinkuljettaja oli Nils Gustafsson.
Väitetty tunnustus tapahtui bussipysäkillä Espoon Suvelassa syksyllä 1982. Virpi oli tuolloin 17-vuotias.
- Olen joskus 1980-luvulla muutama vuosi kertomani tapahtuman jälkeen nähnyt Nils Gustafssonia esittävän kuvan jossakin lehdessä. Tällöin vakuutuin siitä, että mainitsemani Nisse on juuri Nils Gustafsson, nykyään 40-vuotias Virpi kertoi poliisille.
Virpin mukaan "Nisse" olisi tunnustanut Bodomin murhat bussissa. Virpi kuulusteltiin kuukausi sitten sen jälkeen, kun hänen haastattelunsa oli julkaistu rikoslehti Alibissa. Tämän jälkeen ilmaantui vielä kaksi uutta yllätystodistajaa: Turun seudulta kotoisin oleva Liisa ja lappilainen nainen, joita kuulusteltiin syyskuussa.
Liisa otti poliisiin yhteyttä 1. syyskuuta ja kertoi kohtaamisesta ravintola Seaportissa Turussa.
Poliisi kuulusteli kolme muutakin seurueen naista. He muistivat poistetun häirikön, mutta kukaan ei muistanut puhetta olleen henkirikoksista. Todistajan poika sen sijaan muisteli, että äiti olisi puhunut asiasta hänelle pienenä.
Liisa kertoi poliisille viettäneensä 15-16 vuotta sitten Seaportissa pikkujouluja lentopalloporukan kanssa. Pöytään tunkeutui tuntematon mies irtotakissa ja vaaleansinisessä paidassa. Mies kertoi nimensä.
- Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Peukaloisen eli Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
Tämä juttu netissä: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1063291
se tunnustus inttikaverille ja se kyytiminen aulangolla, joka tukee läpän jheittoa ja sit se yks , jota pyys dösäs kahville ja ja ja
Ihme etti äijää saada kiikkiin, onko nyt niin , että on liian paljon syyllisyyttä tukevia seikkoja, mosaiiikkia.
verrattuna siihen porukkaan joille Nisse on kertonut ettei ole kyseistä rikosta tehnyt. Tilanne on Nissen hyväksi suunnilleen 5 miljoonaa vastaan viisi, että näin tämä menee niinkuin pitääkin, HEHHHEHHHUUUHAAAta te vaan jaksatte täällä jankuttaa, vuodesta toiseen, on se vaan kummallista, keskittyisitte välillä johonkin muuhun, vaikka pitsin nypläykseen.
Kaikkihan tietävät jo totuuden noista ns. "tunnustuksista", poliisi kuulusteli eläimen raivolla Virpiä, mutta ei, ei ollut ainesta edes oikeuteen viedä heidänkään eikä syyttäjän mielestä.
Toisin sanoen täyttä roskaa ovat "tunnustukset":)
Mitä ihmeen "syyllisyyttä tukevia seikkoja":)? Mitä ne ovat?
Oikeus totesi hyvin selväsanaisesti että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
Itsesuggestiossa henkilö pyrkii vaikuttamaan mieleensä. Itsesuggestiossa hän pyrkii muokkaamaan tietoisuudentilaansa mantroja toistamalla.
Tämä konsta käyttää itsesuggestiota myös lisäämään mahdollisuutta nähdä selkounia ja näin hänen itsensä huijaaminen on lähes täydellistä. Hän elää uskoen toiseen todellisuuteen - "todellisuuteen" jonka hän on harhaisessa päässään itselleen luonut.
Aivan samoin myös murhaaja voi kieltää itseltään ilkeät tekonsa ja hairahduksensa - lopulta itsekin uskoo itsesuggestiossa muodostamaansa valheeseen. Näin on.
Sinulta taasen ei tuo kirjoittaminen onnistunut vieläkään. Heh heh.
Kova poika olet muita arvostelemaan. Heh. Harmittaako? ymi ymi
Itsesuggestiossa henkilö pyrkii vaikuttamaan mieleensä. Itsesuggestiossa hän pyrkii muokkaamaan tietoisuudentilaansa mantroja toistamalla. Juuri noin kuin edellä kijoittava tekee. Hokee mantraa itselleen huouruisasti hymisten.
Juuri näin hän elää uskoen toiseen "todellisuuteen" jonka hän on harhaisessa päässään itselleen luonut.
ymi ymi
Olivatko paikalla 1960 Bodomilla kun moista toteavat. Heh.
Ei tainneet olla. ymi ymi
http://www.youtube.com/watch?v=_viL3_FAMxQ
Tuohon ei usko kuules kukaan. Heh.
Ymmärrätkö Sinä hyvä mies kuinka irvokasta tuo kirjoittelusi on. Oletko joku vajaamielinen hölmö?
Jotain rajaa sietäisi Sinullakin olla.
KIITOS.
Katsos konsta, kun sinun teesisi on kärjäoikeuden lausuntoineen alas ammuttu niin monta kertaa, että oikeusistuimen "toheloitakin" tuo jo harmittaa - niin mitä olet mieltä näistä - epäsiveellistä ja tietämättömiä asioista raportovista reppanoistab jotka kertoo väärää tietoa?
ja tuli suomeen pakolaisena 2006... joo poliisitutkinta käyntiin välittömästi.
mahdollinen murhaaja ??????
Poliisi tsekkaa - joo - hrymm
Hienoa kun kerrot mikä siinä ei voi olla totta.
Virpin kertomuksessa ei ole mitään sellaista mikä ei voisi pitää paikkaansa.
muillekin eli sopii tapoihinsa, liiankin hyvin.
sanompa vaan, jotta usein murhaaja löytyy hyvinkin läheltä..... voisiko olla että heikolla nuoren itsetunnolla varustettu mies olisi torjuttu teltassa...hmm? ja veti pultit....vähän liian kovat pultit tilanteeseen nähden....... TEESKENTELY ON TODELLA HELPPOA;-) .
Kuin hän olisi voinut ne kengät piilottaa ja mistä ne muut tavarat otetaan. Siinä se - ei osannut kävellä - eikö se riitä? Poliisille -60 se riitti. Häh.
Lisäksi vuonna 1960 poliisin vaakakupissa painoi se, että Nilsillä oli vakavat vammat pään alueella eikä ollut kerrassaan mitään mikä viittaisi että hän olisi tekojen takana.
Kuten ei ole tänäänkään.
Tuon kaiken lisäksi teltalla nähtiin hyvin kriittiseen aikaan tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö.
siitähän voidaan päätellä notta teltalla olikin joku joka osasi kävellä
Onko ihmisellä oikeus elää, jos on riistänyt toiselta ihmiseltä kaiken mahdollisen - eli elämän?
NÄEN RIVIEN VÄLIUSTÄ KUINKA NG TAI (LÄHIPIIRI) kirjoittaa täällä aina sopivan puheenvuoron tyyliin : "nisulla oli päävamma, nisu ei kävellyt:::::.. " just joo......eikö olekin aika raskasta varmaan pitää järkyttävää asiaa muka piilosilla koko ajan......tietää mutta KIELTÄÄ..... TIETÄÄ MUTTA KIELTÄÄ JA TYÖNTÄÄ SE ASIA VAIN TAKALISTOON, MUTTA TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN...... Tällainen on EPÄILYKSENI ASIAN SUHTEEN ;)
Poliisi pyysi 60 lääkärinlausuntoja toimintakyvystä mutta jokin sekaannus lausuntoja ei saatu.
Eli epäilys oli.
Oliko muka Nisse kello kuudelta todistettavasti teltalla. Iso jätkä ei näkynyt ei, neljä ihmistä muodostaa aika ison möykyn , kokeilkaa vaikka.
5. päivä, kun lehtimiehet haastatteli.
Bongarit näkivät matkan päästä osan lysähtäneestä teltasta ja miehen jalat, muuten näkyvyyden peitti moottoripyörä ja paikan kasvusto. Samaan aikaan he näkivät miehen häipyvän pusikkoon.
Muutaman tunnin kuluttua löytyi pahasti loukkaantunut Gustafsson juuri siltä paikalta makaamasta missä pojat näkivät miehen jalat. Nilsin jalat osoittivat siihen suuntaan mihin poikien aikaisemmin näkemät jalat.
Vaatii hyvin syyllistämiskiimaista ja kiihkeää mielikuvitusta selittää että jalat eivät olisi Nilsin olleet:) Siihen kun ei viittaa mikään.
"Isoa jätkää" tai "neljän ihmisen muodostamaa möykkyä" ei siis todella näkynyt koska pojat näkivät vain osan teltasta ja miehen jalat. Muuten näkyvyys oli teltalle peitossa.
Nisse löydettiin röhöttämässä Irmelin paljaan takapuolen päältä, takaapäinveto asennosta, siveellisesti housujen napit kiinni.
Emäntä yllätti "Humun" hierojan päältä: "En mie nai mie vuan röhötän."
Jos olisi katsottu lintupoikien näkövinkkelistä löytöhetkellä, eikös jalat paremminkin olisi jääneet näköesteiden varjoon.
Se että emäntäsi on löytänyt sinut lehmän päältä " sillai " ei kuulu Bodomiin mitenkään.
Opiskele edes perusasiat ennenkuin alat kirjoittamaan yhtään mitään.
-bongareiden olisi pitänyt nähdä NG mikäli olisi ollut sillä paikalla missä myöhemmin oli.
-kuinka NG oli jälkiä jättämättä poistunut teltan pienestä reijäst?
-kuin NG oli asettunut Irmelin päälle ja Irmeli oli riisuttu alastomaksi, kuin se on mahdollista?
Liikaa oimituisia mahdottomuuklsia vammoista puhumattakaan.
Omat juttusi heittävät myös asiasta syrjään, turhaan komentelet toisia kirjoittajia täällä se ei kuulu järkevän ihmisen edesottamuuksiin. Suotta nostat itsesi kunkuksi, ei kaikkien kansalaisten tarvitse nykyisin enää uskoa kaikkeen paskan pakkosyöttöön.
Yritä kouluttaa itsesi opetustehtäviin, intoa siihen näyttäisi olevan kykenevä tuskin olisit, tunnut olevan aikalailla "pimahtanut", lahkosaarnaajaksi suosittelisin.
Kyllä se Nisse Irmelin paljaanpyllyn päällä röhötti, polisien paikalle tullessa.
Miten äärimmäisen isokokoinenNG pääsi ulos teltasta, verimattoon jälkiä jättämättä?
Näkyykö jäljistä, että kukaan olisi murhien jälkeen poistunut teltasta?
Vaikka NG oli tuolloin vasta tuleva bussikuljettaja, tajuttomuudesta ja aivovammasta huolimatta hän vielä pyörähti alastoman ja kuolleen Irmelin satulaan, vai mitenkä se noin kävi porukoitten läsnäollessa ennen poliisin paikalle saapumista. Aijemmin hänet oli nähty selällään almanakka asennossa ja jopa oikealla kyljellään.
Bussikuljettajan tehtävissä myöhemmin tulleet naisiin kohdistuneet huomaavaisuudet kyllä on ymmärrettävissä, mutta aivovamma ei sovellu tähän tehtävään.
Joo, poliisi teki rekonstruktaation teltasta in situ ja Ifström loppuyhteenvedossaan kertoi , että kyllä nissen olisi kuulunut näkyä, ei näkynyt.
Juuri siltä paikaltaKO, tarkasti ottaen nissen verijäljet olivat painottuneet nurkkaan, Irmelin paikalle.Mitään veripolkuja ei ollut teltassa, ympärillä ym missä kertoi raahatun, veikkaan et itse raahaili uhria.
Vai kuinka mallintaja Sariola.
Ja sinä muita kiihkolijoiksi syyttävä, sanopa sananen kuinka bodon mielestäsi ratkaistaan?
suomen historian ajan ällöin rikos.
Bongarit kertoivat heti kesällä 1960 ja Salonen myöhemmin että he näkivät osan lysähtäneestä teltasta ja miehen jalat. Juuri siltä paikalta missä jalat näkyivät löydettiin myöhemmin pahasti loukkaantunut Gustafsson.
Heidän kertomuksensa on siis pysynyt vuosikymmenet samana, he olivat paikalla.
Huvittavaa on että viidenkymmenen vuoden jälkeen löytyy "tietäjiä" jotka mestaroivat sitä mitä pojat näkivät tai eivät nähneet. Miestaroivat itselle mieleisekseen ja omaan pakkomielteeseensä sopivaksi:)
Ns. raahausjäljistä kertoivat jo aikalaislehdet heti tapathumaa seuraavina päivinä. Ne siis eivät suinkaan ole Nilsin "keksintöä", oli niitä sitten paikalla tai ei. Yleensäkään ei mitenkään merkittävä seikka, ei juuri oikeudessakaan painoa annettu suuntaan eikä toiseen.
Mutta tärkeintä siis että ne eivät ole Nilsin keksintöä.
Millimetriviivoittimella lienee turha mittailla teltan verijälkiä, sen verran kaoottinen tilanne on ollut emmekä me tiedä sekunnin tarkkuudella jokaisen uhrin liikahdusta. Nilsin verijälkiä löytyi teltan sisältä siltä paikalta jossa hän kertoi nukkuneensa eli Nils oli tapahtumahetkellä teltan sisällä.
Itse isku ja sen jälkeiset sekunnit/minuutit ovat olleet taatusti sekasortoista ja kaoottista aikaa, emmekä tiedä kuinka uhrit ovat mahdollisesti liikahdelleet ja kuinka murhaaja on toiminut.
Nils on ollut sillä paikalla josta hänet löydettiin jo kello kuusi aamulla, joten luultavammin heti iskun jälkeen/sen aikana hän paikalleen joutunut.
Tietäjiä,ei vaan ajattelijoita ja virkamiehiä kuten Ifström ja tutkijat.
Pitihän ne raahausjäljet jotenkin selittää eli siihen voi jo rakentaa tapahtumain kuvausta. Jospa nisseä todella raahattiin mutta jo alkuillasta kaaduttuaan kännipäissään kalliolla. Sit telttaan huilille.
Millimetri jälki niinpä niitä juuri ois kaivattu, roiskeina ym. teltan sisältä.
Ja ne puheet, oon ma tappanuikkin ainaskin kolme.
Heh! Eiköhän bongarit itse tienneet paremmin mitä he näkivät:)
Ja jos kellä niin syyttäjällä oli epätoivoinen kiihko kääntää asiat itselleen mieleiseen sapluunaan. Näinhän se kuuluu olla jo hänen työnsä puolesta.
Kuten jo tuli selväksi, raahausjäljet eivät olleet Nilsin keksintöä eivätkä muutenkaan näyttele juuri mitään roolia.
Nisse kaatunut käänipäissään kalliolla:)? Aivan uutta tietoa:) Kova on tosiaan vimma ja kiima jo näin aamutuimaan keksiä Nilsiä syyllistäviä tuulesta temmattuja seikkoja:)
Ei ole mitään viitteitä, ei siis pienintäkään, että jotain tuon kaltaista olisi tapahtunut. Ei myöskään mitään viitteitä että viinan kanssa olisi suuremmin läträtty.
Karjalainen näkee aamulla noin 4.15 pojat rannalla ihan rauhassa idyllistä leirielämää viettämässä, ei mitään merkkejä riidoista tai ylettömästä viinan käytöstä.
Tuulikki tekee ikävystyneenä merkintänsä vihkoon ajankulukseen, kello on jo erittäin paljon. Ei todellakaan mainitse mistään telttaan raahaamisista, pahasti loukkaantumisista ym. ym:)
Kuten oikeus totesi, mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
"Ei ole mitään viitteitä, ei siis pienintäkään, että jotain tuon kaltaista olisi tapahtunut. Ei myöskään mitään viitteitä että viinan kanssa olisi suuremmin läträtty."
Sinulle ehkä ei .... mutta poliisi oli asiasta hieman erimieltä.
Jos mukavalta niin .... siitä olen hieman eri mieltä.
Miltähän tuntuu hipelöidä noita 40 000 euroa?
Mitä konsta arvelet? Noin läheltä seuranneena kai olet tuonkin nähnynnä.
Miten se nyt tulisi tuntua. Sinusta se tuntuisi ihan mukavalta. Aha.
Älä murehdi konsta, kyllä se minfo vielä joskus aukee:) Sun pitää vaan jaksaa nyt täällä nissutella.
Olen lukenut jostain että Gustafsson kävi pyytämässä pyykäriltä tupakkaa silloin aamulla.
Eli ei hän kovin huonossa kunnossa ollut.
Tosi rankka aivovamma. Heh. Veikkaan että Gusse ei ollut aivovammaista nähnytkään poikasena -60 sen verran pieleen meni aivovammasen esittäminen.
Tupakka askeja joissa oli jopa jäljellä polttamattomia savukkeita oli tapahtumapaikalla, joten tupakkaa ei tarvinnut lähteä pummaamaan.
NG teki kylläkin liikkuessaan n.4.15 kaverinsa kanssa (hän ei ollut SB) keskiniemessä havainnon pyykkäristä kartanonsaunarannassa, tähän perustuu NG jyrkkä kielto keskiniemessä oleskelusta ja koko hänen johdattelu tutkiat väärään tutkinta suuntaan.
OK.lla on samanmoinen jyrkkä kielto murhaniemessä koskaan käymisestä, ehkä hän onki siellä n.3.45
Koska murhaniemi on ollut hiljainen ja tyhjä ainoastaan vainajat paikalla. Ehkä telttakin jollain lailla pystyyn kyhätty.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nätti_Jussi
Herättää epäilyjä?
Konsta mitä mietit tästä?
Kyhätty paikalla elossa olleitten toimesta uudestaan pystyyn klo 4 aikoihin. Kalastaja porukoita oli varmaankin tuohon aikoihin järvellä jo useita ja suuremmassa osassa taloissa oli ulkohuussit joten porukat hyppäsivät noihinaikoihin jo ulos kuselle, joten järvelle ja mantereelle olisi kuulunut kyseisenlaisen murhan aiheuttama meteli aamutunteina.
Teko ajankohta on tutkinnassa arvioitu vääräksi joka johtunee NG.n lausunnosta jossa hän kertoo Sepon kertoneen menevän yöllä kalaan ja murhaniemen klo 3.45 onkian henkilöllisyys on ollut hakusessa. Tämän NG lisäätoisessa kuulustelussa 1960. Seppo oli metskaamassa jo ennen klo 2
että täällä Suoliosastolla voit noita valheitasi levitellä.
Kokeilepas samaa Minfossa, sut nyljetään hetkessä.
Sinne tulee paskapuheprovoista porttikielto. Ihme sika olet.
Jos tutkinta rakennetaan valheellisten tarinoitten varaan siinä käy yleensä näin kuin tässäkin on käynyt.
NG.n ja OK.n lausunnot ovat johdattaneet tutkiat hakoteille tämän asian selvittämisessä.
Kolme ihmistä tapettiin, taivaasta ei tappajat tulleet. Kaikki mahdolliset tutkintahaarat on käytetty, nuorten keskenään yhteen liittyminen jo ehkä alkuillasta, riita ja tappelu heti kahden jälkeen kyseisin seurauksin. Tästä tutkintalinjasta on jostakin syystä vaijettu.
niitä valheellisia tarinoita eikä kukaan muu.
Kuten sanottu, puhu täällä paskaa mutta Minfossa saat käkättimees.
Olettamuksesi ei valitettavasti riitä. Tarvitaan tiukkoja faktoja, ja niitä on turha tältä palstalta etsiä.
Tieto kuuluu ja on poliiseilla.
Peloteltiinko Ok hiljaiseksi ja tuo keskiniemen mysteeri, peitetarian, en käyny, en se minä ollu, haa joku muuuu murhaaja.
OK on voinut saada ohjeet himasta, että et sitten puhu mitään siitä niemellä käynnistäsi ja tästä pitää kiinni. Täysin mahdollista ...jopa mahdollista. Ei ole kiellettyä.
skitsofrenia vai miksi kiistelee itsensä kanssa?
Naurettava dementikko, ei muista mitä mieltä on ollut.
Mitä Nisse kertoo.. ?
Toinenkin samanhajuinen on alkanut kirjoitella minun maalaispojan aloittamalla nimellä, vaikka tuskin on navetassa käynytkään.
Ei minulla ole vittuilua vastaan mitään, vittuillaan vaan toisillemmo jos ei satu kyseiseen asiaan liittyvää minkaanlaista asiaa olemaan, ja nyt itsepäisyyspäivänän merkeissä vielä enenemässäkin määrin.
poliisi ottaa tämänkin mahdollisuuden huomioon.
Senkö että olet ottanut esiintyvän taiteilijan nimen käyttöösi?
Olet typerämpi kuin Nätti-Hessu, se on paljon se.
Varmasti kaduttaa ja hävettää.
Avunhuudot, aivan
ei siis pudonnut telttakangas nuoirten niskaan ja puukkoa aloi tulla niin pirusti,
seppo oli saanut jo osuman, irmel oli verta silmis vaan tuulikkipa se huuteli..
voi kamala mitä' kärsimyksiä joutuivat kokemaan
Oliko tämä murhien ajankohta? Mahdollisesti juuri näin on.
Juuri näin.
Kello neljän jälkeen rikoksen teon oletus on vienyt esitutkinnan suunnan harhaan, eli Seppo ei onkinut klo 3.45 murhaniemen kärjessä, vaan joku toinen nuori henkilö.
Puhut taas paskaa. Oletko sairas?
Vittuile veikkonen, kun et mitään asiallista asiasta osaa kirjoittaa.
Ei jokaisen kansalaisen tarvitse toisten henkilöitten kehittämiin valheellisiin juttuihin täysin uskoa.
Minä en ainakaan usko täysin jos asiaa ei jotenkin ole pystytty varmistamaan. Sinä näköjään uskot maalaispojan järjenkäytöllä ratkaisemiin tätä asiaa koskeviin asioihin täysin, koska otat pulttia ja kaikellalailla häiritset kunnollista järkevää keskustelua omalla sairaalla persoonallasi.