Niin satumaista,
niin kovin suloista.
Puiden oksilla
jääpuikkojen
helinä,
ympärilläni
hanget kimmeltävät.
Vaellan metsään
tuohon satumaiseen,
tunnelmaan valkeaan
uneliaiseen.
Lumi jalkojeni alla
narskahtelee,
huomaan
pian ilta tummenee.
Puu lunta päälleni
varisuttaa,
on tämä lumous
pian haihtuvaa.
Pimeys puiden ympärille
kietoutuu,
metsä yön aikaan
vieraaks muuttuu.
Mä pimeässä
kompuroin,
hangessa syvässä
uppuroin.
En näe mä eteeni
pian laisinkaan,
on rauhan tunne
enää muisto vaan.
Jokin ympärilläni kuiskailee,
hiljaa
hennosti
huokailee.
Huomaan jokin varjoissa
vilahtaa,
uhkaavasti sihahtaa.
Mä pois täältä pian
haluan,
puista otetta hamuan.
Taivaan timantit
ylläni tuikkii,
jokin mua puiden takaa
salaa kuikkii.
Tahtiani kiristän,
kaikin voimin pinnistän.
Mut lumi allani
upottaa,
voimani kaikki varastaa.
Pian jaksa en edes liikahtaa,
näen
hahmo lähti mua seuraamaan.
Kuun valossa erotan
hahmon sen,
tuon metsän pimeän
paholaisen.
Mua lähenee silmät kiiluvat,
mua nälkäisinä katsovat.
Jossain kaukana kilisee
tuulikello,
sitä säestää
musiikki,
surullinen sello.
Sävel kuoleman mua
kohtalooni kuljettaa,
en näe mä enää
päivää kirkastuvaa.
Mua lähestyy
tuo hahmo leijuva,
mut ympäröi metsä
keinuva.
Tuudittaa mut ikiunehen,
vie matkalle maihin murheiden.
En voinut mä itseäni
pelastaa,
en sieluani voi mä vapauttaa.
Mut muista
metsä tuo lumoava,
voi olla öisin paikka
kamala.
niin kovin suloista.
Puiden oksilla
jääpuikkojen
helinä,
ympärilläni
hanget kimmeltävät.
Vaellan metsään
tuohon satumaiseen,
tunnelmaan valkeaan
uneliaiseen.
Lumi jalkojeni alla
narskahtelee,
huomaan
pian ilta tummenee.
Puu lunta päälleni
varisuttaa,
on tämä lumous
pian haihtuvaa.
Pimeys puiden ympärille
kietoutuu,
metsä yön aikaan
vieraaks muuttuu.
Mä pimeässä
kompuroin,
hangessa syvässä
uppuroin.
En näe mä eteeni
pian laisinkaan,
on rauhan tunne
enää muisto vaan.
Jokin ympärilläni kuiskailee,
hiljaa
hennosti
huokailee.
Huomaan jokin varjoissa
vilahtaa,
uhkaavasti sihahtaa.
Mä pois täältä pian
haluan,
puista otetta hamuan.
Taivaan timantit
ylläni tuikkii,
jokin mua puiden takaa
salaa kuikkii.
Tahtiani kiristän,
kaikin voimin pinnistän.
Mut lumi allani
upottaa,
voimani kaikki varastaa.
Pian jaksa en edes liikahtaa,
näen
hahmo lähti mua seuraamaan.
Kuun valossa erotan
hahmon sen,
tuon metsän pimeän
paholaisen.
Mua lähenee silmät kiiluvat,
mua nälkäisinä katsovat.
Jossain kaukana kilisee
tuulikello,
sitä säestää
musiikki,
surullinen sello.
Sävel kuoleman mua
kohtalooni kuljettaa,
en näe mä enää
päivää kirkastuvaa.
Mua lähestyy
tuo hahmo leijuva,
mut ympäröi metsä
keinuva.
Tuudittaa mut ikiunehen,
vie matkalle maihin murheiden.
En voinut mä itseäni
pelastaa,
en sieluani voi mä vapauttaa.
Mut muista
metsä tuo lumoava,
voi olla öisin paikka
kamala.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.