Koiran syömättömyys huolettaa

-_-

Meillä on kotona vuoden ikäinen bokseri narttu, joka ei syö mitään! Nappulamerkkiä olemme vaihtaneet useasti, mutta mikään ei kelpaa. Tällä hetkellä syötämme 1st Choicen aikuisruokaa makuna lammas riisi. Olemme myös koittaneet sitä, että jollei syö kuppi pois ja seuraavalla kerralla sama ateria naaman eteen, mutta silloin tyttö alkoi näyttää jo niin luurangolta, että ihan pahaa teki. Söi siis ehkä desin verran nappulaa joka toinen päivä, niin että juuri ja juuri pysyi hengissä.

Muutaman kuukauden ajan koira söi jopa kohtuu hyvin, aamusin ei melkein mitään mutta illalla kuppi oli lähes aina tyhjä. Tällöin koiramme oli edes hieman kauniimman näköinen kun ei kaikki luut törröttänyt joka suuntaan (säkä n. 63 ja paino 28kg) Nyt on taas alkanut syömättömyys, koira vaan haistaa kuppia ja lähtee pois. Nappulan joukkoon laitamme välillä kotiruokien jämiä ja syötämme koirallemme myös NEU makkaraa. Ei kelpaa tällä hetkellä nekään. Koira on taas laihtunut noin kilon verran. Kasvaako koiramme edes normaalisti? jääkö se tuollaiseksi laihaksi ruipeloksi? tällä hetkellä koira painaa noin 26-27 kg. Massaa pitäisi todellakin saada lisää, mutta miten se on mahdollista jollei koira syö mitään??

olen todella stressaantunut tämän asian takia ja toivon että joku voisi auttaa. Kiitos vastanneille jo etukäteen!

9

1851

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johtavat syömättömyy

      Miten juoksut ajoittuvat, nekin aih toisilla syömättömyyttä? Jos sairaus poissuljettu, suosittelisin kokeilemaan barf-ruokavaliota, en ole koskaan kuullut että sen harrastajilla olisi syömättömyysongelmia. Moni koira kieltäytyy syömästä nappulaa, ne eivät kertakaikkiaan sovi kaikkien vatsalle, mutta koska omistajalle ovat helppoja, niin harva viitsii vaivautua koiransa vuoksi.

    • haukku_

      meillä oli sama ongelma pitkän aikaa. kylläkin chihu nartulla. mikään ei kelvannut ja rahaa meni lähes joka viikko uusiin ruokiin jos vaikka jokin olisi kelvannut mutta ei. kotiruokaa hiukan näykittiin. koira oli iloinen ja reipas, ei mitään sairauden merkkejä. itsellä ihan järjetön stressi. ajauduin ihan järjettömään oravanpyörään ruokinnan kanssa. kunnes yksinkertaisesti päätin lakata murehtimasta. hankein mielestäni hyvän ja laadukkaan ruuan ja päätin että tätä meillä nyt syödään mikäli sopii koiran vatsalle. pienensin annoksia siitäkin entisestä vähästa ja annoin aamuin illoin saman määrän. söi tai ei. koiralle ei annettu MITÄÄN herkkuja eikä "välipaloja". jonkin aikaa kului mutta rupesi ruoka maistumaan. koira oppii älyttömän nopeasti nirsoksi ja pystyy helposti paastoamaan päiviä. miksi ihmeessä se söisi pelkkiä kuivia nappuroita jos on mahdollista saada maksalaatikkoa saunapalvilla??=) mutta mitä kun tämäkään ei riitä? toki kannattaa seurata koiran tilannetta eikä pois sulkea sairautta. nartuilla voi myös ollu kausia esim juoksut jolloin ruoka kiinnostaa vähemmän. voit myös koittaa antaa ruokaa vain kerran päivässä, ehkä se kiinnostaa enemmän kun sitä ei koko ajan tyrkytetä=) onnea ruokailuhetkiin, toivottavasti rupeaa ruoka maistumaan!

    • NIR/SIS

      näitä joko koirasi on sairas tai sillä on ahdistuneisuushäiriö jälkimmäisessä syömättömyys voi olla aivan totaalista. Koiralle pelkotilanteet voi myös aiheuttaa syömättömyyttä.
      Koirasi on nuori ja ikänsä puolesta se voi myös nirsoilla.

    • Sama täällä!

      Mun koirakaan ei syö eikä oo juonu 4 päivään ja se on tärissy jatkuvasti!
      Alkaa vähän huolestuttaa! Pitäskö mennä lääkäriin?! Eikä se jaksa oikeesti enää mitään kun ennen aina on ollut kunnon ilopilleri.Ja ei oo ollu oksentelua joten mitä se vois olla?Sen lempparii on nakit mut ei se oo syöny nyt niitäkään.

      • sama kuin ylempi

        Ja mun koira on 11 et tietääks joku mitä on tekeil?


    • tnthugj

      No vie nyt kiireesti lääkäriin, sairashan se on!

    • Koiranparhaaksi

      Meidän koiralla on sama juttu. On tosin ollut jo aiemmin yhden kerran. On vain syömättä ja laihtuu. Ensimmäisellä kerralla olin aivan paniikissa että onko koira sairas. Hyvin pian selvisi että se vain nirsoilee. Jätin siltä kaikki herkut pois ja kun ei parempaa ollut tarjolla, koira ryhtyi syömään. Tosin myös koiran mielentila voi vaikuttaa. Meidän koiralla alkaa vähän mennä huonommin kun on tavallista enemmän kiirettä eikä voi tehdä enää niin paljon yhdessä ja harjoitella kuin ennen. Toivottavasti on apua.

    • eienääruipelo

      Meillä koira on oksentanut nälkäänsäkin ruokakupilla, hengissä tuo on ja ei ole laiha tms. Eli syö kun no nälkä, nuoret koirat usein näyttävätkin laihoilta, kyllä se siitä "massakausi" alkaa taas. Ja kyllä vielä 4 vuotiaana on näitä syömättömiä kausia.

    • NOTFORREAL333

      Voi herran jumala näitä juttuja! Viekää nyt ne koiranne lääkäriin jos syömättömyys jatkuvaa/toistuvaa tai jos koira ei juo/ syö ollenkaan !! Mikä näitä ihmisiä vaivaa !? Seuraava kysymys sitten : " Mun koira ei hengitä ollenkaan, mikähän sitä vaivaa?" :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      226
      6596
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1745
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1527
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1094
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      105
      1010
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      957
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      126
      891
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      203
      873
    9. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      836
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      799
    Aihe