Onko kenelläkään kokemusta ko. ravintolasta? Esittelyssä lukee, että buffet tyylinen paikka, mutta kuinka se käytännössä toimii? Yhdestä aiemmasta keskustelusta sain sen käsityksen että ensin otetaan ruokaa lautaselle ja sen mukaan maksetaan ja tuo buffet tyylinen tuo taas mieleen kertamaksun, jolla saa syödä niinpaljon kuin haluaa.. onko kellään faktatietoa?
Vastaukset 9
- punn
Eli otat lautaselle/-sille mitä haluat ja kassalla punnitaan lautanen.
- ruokailija
Minäkin olin kuullut, että laskutetaan painon mukaan, mutta kun parissakin eri Lidossa olen Riikassa käynyt syömässä, niin kaikilla tuotteilla oli erillishinta myös lisukkeilla esim. suolakurkuilla tai ketsupilla. Nopeasti kassatyttö katsoi tarjottimemme, jossa oli paljon eri ruokalajeja ja jälkiruuat ja juomat. Kun sitten laskeskelimme syödessämme, olimme kaikki sitä mieltä, että hinta oli otettu juuri oikein. Ihan maittavaa perusruokaa - näin siis Riikassa. Joululomalla käymme tarkistamassa Tallinnan vastaavan. Ilmeisesti samaa ketjua, kuin Latvian vastaavat.
- harasoo
ja pakko käydä.
ainakin riian lidoissa oli systeemi että joka ruoalla oli oma hinta.
eli kannatti valita niistä sadoista lajeista ne harvat joita halusi ja ottaa niitä
ja maksaa.
jos vielä oli nälkä niin lisää.
epäedullisinta oli ottaa monia eri herkkuja pikkuisen.
jos on punnitussysteemi niin kalleimpia eniten sitten.
sellaista kuviota että kerran maksetaan ja saa ottaa kuinka paljon tahansa
ja kuinka paljon vaan, kuten meidän lounaspöytä, on harvassa.
arizona virukadulla mainostaa. pitää tarkistaa - harasoo
milloin olet menossa?
minä 12.12.
kerrotaan sitten kun tullaan kotiin, ok- Ruokailija
Olemme perheen kanssa menossa Tallinnaan vasta joulun viettoon, joten sinä käyt aiemmin. Kai se Lido on auki ainakin aatonaattona? Meillä lisäksi kolmen päivän paketti Hotel Baronsiin, johon sisältyy jonkinlainen bufee joka ilta, mutta jotain pientä voisi lounasaikaan käydä Lidossa syömässä.
Onko jollain kokemusta kyseisestä vanhaan pankkiin rakennetusta hotellista? Kai siellä kolme vuorokautta saa aikaa kulutettua. Ainakin vanhan kaupungin nähtävyydet ovat äärellään. Mutta kokemuksia hotellista, kiitos. - pekka2101
Paikka oli hieman sekavan oloinen jonotuksineen. Itsekin jäin seisomaan tarjottimen kanssa yhteen jonoon ja toiset menivät ohi toiseen jonoon eli eri ruuanjakopisteisiin. Itsekin sitten hypin eri pisteisiin tarpeen mukaan. Monella muullakin tuntui olevan vähän "pallo hukassa" jonotuksessa. Oli lisäksi lauantai ja kaikki istumapaikat oli täynnä.
Ruokaa ei tosiaan itse saanut ottaa vaan se jaettiin esim. oli erikokoisia peruna-annoksia, liha-annoksia, erikokoisia ketsuppiannoksiakin jne... Kassa sitten laski yhteissumman.
Etukäteismainoksissa oli maininta erikoisuuksista, mitä lähdinkin hakemaan, mutta en oikein löytänyt kuin samaa mitä muuallakin esim. sushia ei ollut eikä muutakaan erikoista.
Noin 10 eurolla sain ihan kohtuullisen ruoka-annoksen puolen litran oluineen (kotikaljaa?)
Kerran kannattaa käydä, mutta en ole ihan varma menisinkö uudelleen. Tsekkaisin ainakin tarjonnan ensin.
- Anonyymi00009
Käytiin 20.06.2026 Hinta taso on tosi korkea esim: liha varras maksaa 5.60 € kpl. Pieni kana pihvi 5,80€ kpl Perunamuussin hintaa nostettu kahdella eurolla! Ei jääty syömään! Asiakkaita oli meidän lisäksi kolme.Paikka oli Mustamäen lido.Älkää menkö syömään.
- Anonyymi00010
"Hirveät" hinnat ! lihavarras ja kanapihvi kumpikin yli 5 euroa. Suomessa saa puoleen hintaan!
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
"Hirveät" hinnat ! lihavarras ja kanapihvi kumpikin yli 5 euroa. Suomessa saa puoleen hintaan!
Lido ei oo ravintola vaan pelkkä syöttölä. Huono sellaiseksikin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43945
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
- 61435