ILVES LUVAT????

Ollaan seuran kanssa jo toisena vuonna haettu ilveksen pyyntilupaa pohjois-hämeessä. 3000ha metsästysalueella on talviaikaan tehty säännöllisesti jälkihavaintoja sekä aikuisista että pennuista. On ollut täysin kesyjä ilveksiä jotka ei tahdo lähteä karkuun kunnolla edes hätistelemällä, kissoja tapettu, peura ja kauriskanta heikentynyt ja ruokinta paikat toimivat lähinnä ilvesten ruokintapaikkoina sillä hirvieläin raatoja on löytyny ruokinnan läheltä.
Lupia on haettu kaksi molempina vuosina. Viime vuonna hylätty ja tänä vuonna hylätty. Viime vuonna aikuis havaintoja oli paljon ja vaadittiin enemmän pentueita. Tänä vuonna oli useampia pentue havaintoja lumella sekä näköhavaintoja pentueista ja tänään tulleessa hylky perusteessa oli että ei tarpeeksi aikuis havaintoja mutta pentuja hyvin. En enään osaa sanoa mikä on tarpeeksi sillä tänä kuin viimekin vuonna aikuisia havaittiin kolmisenkymmentä. Paljonko on sitten tarpeeksi? Mielestämme alueella olisi pikaisesti pyydettävä edes se yksikin ilves jolla tosin kanta ei harvene juuri lainkaan sillä viime vuonna eräänäkin jänis jahti viikonloppuna oli maillamme meillä kahdeksan eri ilvestä motissa kun jälkiä tarkkailtiin ja laskettiin mottiin.
Lupia kuulemma myönnetään nyt herkästi mutta eipä tuo kovin herkkää tunnu olevan edes tarpeellisille alueille. Kaikenlisäksi naapuri porukka sai viimevuonna luvan käytännössä ilman seurantaa ja kummempia havaintoja sillä havainnoista suurimmalla osalla seuran jäsenistä ei ollut tietoakaan. Lupa oli haettu ja saatu. Tosin luvan hakija on tekemisissä paljon paikallisen riistanhoitoyhdistyksen kanssa joten taitaa olla tässäkin asiassa niin että pärstäkerroin tai suhteet on ne joilla luvat saadaan. Todella törkeää mielestämme. No olemme päättäneet lopettaa riistan ruokinnan koska karhunpalvelus se on peuralle ja kauriille joita lähes jo kesyyntyneet ilvekset tappaa kuin ruokapöytään. Koska lupia ei näköjään saa vaikka alue olisi ilveksiä väärällään emme myöskään näe enään tarpeelliseksi lupia hakea jatkossa sillä pärstäkerroin suhdetta ei porukassamme ole kellään rhy.n herroihin.
Että näin toimii suomalainen suurpetopolitiikka.
3983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Alueenne on yksin liian pieni,jotenka pitäisi hakea naapuriseurojen kanssa yhteislupaa.Yli 10000ha pitää löytyä.

Äänestä
  • tarvi olla viittätuhatta ha ennenkun lupa irtoaa että tuo luku on tuulesta temmattu. Nimimerkillä jahdissa ollut. Se että mitkä on lopulliset pyyntilupa perusteet en tiedä.

    Äänestä

Suuret laivat kääntyvät hitaasti, aluksi meilläkin oli tappelun alla lähes se yksi lupa..,mutta kun porukka aktiivisesti on liikkunut metsässä ja tehnyt suurpeto havainnoista ilmoituksia, ja varsinkin niistä pentueista niin luvat on alkaneet hiljaksiin lisääntymään ja nyt niitä onkin jo kolme. luvat ei lisäänny hetkessä. onneksi muutoksia parempaan tässäkin tapahtuu, nyt kun rktl:kin siirtyy nykyaikaan ja havainnot merkitään nettiin niin ovat huomattavasti paremmin ajantasalla kuin ennen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt!!! kirjoitti:

Ollaan seuran kanssa jo toisena vuonna haettu ilveksen pyyntilupaa pohjois-hämeessä. 3000ha metsästysalueella on talviaikaan tehty säännöllisesti jälkihavaintoja sekä aikuisista että pennuista. On ollut täysin kesyjä ilveksiä jotka ei tahdo lähteä karkuun kunnolla edes hätistelemällä, kissoja tapettu, peura ja kauriskanta heikentynyt ja ruokinta paikat toimivat lähinnä ilvesten ruokintapaikkoina sillä hirvieläin raatoja on löytyny ruokinnan läheltä.
Lupia on haettu kaksi molempina vuosina. Viime vuonna hylätty ja tänä vuonna hylätty. Viime vuonna aikuis havaintoja oli paljon ja vaadittiin enemmän pentueita. Tänä vuonna oli useampia pentue havaintoja lumella sekä näköhavaintoja pentueista ja tänään tulleessa hylky perusteessa oli että ei tarpeeksi aikuis havaintoja mutta pentuja hyvin. En enään osaa sanoa mikä on tarpeeksi sillä tänä kuin viimekin vuonna aikuisia havaittiin kolmisenkymmentä. Paljonko on sitten tarpeeksi? Mielestämme alueella olisi pikaisesti pyydettävä edes se yksikin ilves jolla tosin kanta ei harvene juuri lainkaan sillä viime vuonna eräänäkin jänis jahti viikonloppuna oli maillamme meillä kahdeksan eri ilvestä motissa kun jälkiä tarkkailtiin ja laskettiin mottiin.
Lupia kuulemma myönnetään nyt herkästi mutta eipä tuo kovin herkkää tunnu olevan edes tarpeellisille alueille. Kaikenlisäksi naapuri porukka sai viimevuonna luvan käytännössä ilman seurantaa ja kummempia havaintoja sillä havainnoista suurimmalla osalla seuran jäsenistä ei ollut tietoakaan. Lupa oli haettu ja saatu. Tosin luvan hakija on tekemisissä paljon paikallisen riistanhoitoyhdistyksen kanssa joten taitaa olla tässäkin asiassa niin että pärstäkerroin tai suhteet on ne joilla luvat saadaan. Todella törkeää mielestämme. No olemme päättäneet lopettaa riistan ruokinnan koska karhunpalvelus se on peuralle ja kauriille joita lähes jo kesyyntyneet ilvekset tappaa kuin ruokapöytään. Koska lupia ei näköjään saa vaikka alue olisi ilveksiä väärällään emme myöskään näe enään tarpeelliseksi lupia hakea jatkossa sillä pärstäkerroin suhdetta ei porukassamme ole kellään rhy.n herroihin.
Että näin toimii suomalainen suurpetopolitiikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu