Budjetti on alle 1000€ ja hyvä aloittelijalle sopiva järkkäri pitäisi saada. Kuvaan paljon ulkona liikkuvia kohteita ja muotokuvia lapsista ja eläimistä. Myös sisäkuvausta jonkun verran pääsääntöisesti lapsia ja eläimiä. Tärkeää olisi nopea laukaisu ja nykyisen Nikon DX40 kanssa sisäkuvaus on hankalaa. Ei tunnu riittävän valo, vaikka mitä tekisi. Myönnän kyllä, etten osaa kameraa säätää oikein sisäkuvausta varten, mutta helpointa tietty olisi saada sellainen kamera, joka on idioottivarma alkajallekin!
Haluaisin myös perusputken lisäksi putken, jolla voisi kuvata kohteen tarkasti, mutta tausta jäisi epätarkaksi. Sellainen varmaan tulisi ostaa erikseen? Osaatteko suositella hyviä putkia? Olen myös kuullut, että kuvanvakain olisi hyvä olla rungossa? Onko se tarpeellinen ja missä mallissa sellainen olisi, jos se on tärkeä. Entä tarkennusmoottori? Mitä hyötyä siitä on, että ko. moottori löytyy rungosta? Kuten huomaatte en tajua mistään mitään, mutta olen innokas oppimaan, jos joku vaan vaikka linkittää tänne sivun, josta voin mielellään suomeksi (lontookin taipuu jonkin verran) lukea infoa. Suositella saa budjettiini sopivaa kameraa. Kiitän vastauksistanne!
Haluaisin myös perusputken lisäksi putken, jolla voisi kuvata kohteen tarkasti, mutta tausta jäisi epätarkaksi. Sellainen varmaan tulisi ostaa erikseen? Osaatteko suositella hyviä putkia? Olen myös kuullut, että kuvanvakain olisi hyvä olla rungossa? Onko se tarpeellinen ja missä mallissa sellainen olisi, jos se on tärkeä. Entä tarkennusmoottori? Mitä hyötyä siitä on, että ko. moottori löytyy rungosta? Kuten huomaatte en tajua mistään mitään, mutta olen innokas oppimaan, jos joku vaan vaikka linkittää tänne sivun, josta voin mielellään suomeksi (lontookin taipuu jonkin verran) lukea infoa. Suositella saa budjettiini sopivaa kameraa. Kiitän vastauksistanne!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos olet vasta aloitteleva harrastaja, niin suosittelisin tuon uuden kameran hankinnan sijaan hankkimaan suuriaukkoisen/valovoimaisen objektiivin tuohon nykyiseen kameraasi. Sellainen voisi olla vaikkapa kiinteäpolttovälinen Nikon nikkor AF-S 35mm f/1,8G (hinta 200e) (Objektiivissa siis ei ole zoomausta)
Tuon objektiivin suurimman aukon tulisi sisäkuvauksissa olla luokkaa f/1,2 - f/2,0. Aukon (ts. valovoiman) kasvaessa suljinaika nopeutuu, jolloin kuvan tärähtämisen vaara pienenee.
Niin sanottujen Bokeh-kuvien, eli kuvien joissa tausta on sumea, ottamisessa ratkaisee enemmän tekniikka kuin mikään tietty objektiivi.
Jos siis haluat kuvan jossa kohde erottuu selkeästi taustastaan, niin käytä mahdollisimman suurta aukkoa ja mahdollisimman pitkää polttoväliä (isoa zoomausta tai vie kamera mahdollisimman lähelle kohdetta).
Kuvanvakaajista minulla ei ole kokemusta, joten en osaa siihen kysymykseen paremmin vastata. Itselläni on valovoimainen objektiivi, joten saan pidettyä suljinajan riittävän nopeana (pienempinä kuin 1/60s) käsivaralta kuvattaessa, jolloin kuvan tärähtämisen riski on pieni. Pidemmille suljinajoille suosittelen jalustan käyttöä, jos mahdollista.
Tarkennusmoottorista osaan sanoa sen verran, että jos sellainen löytyy kamerasta, niin voi ostaa sellaisia objektiiveja joissa ei ole sisäistä tarkennusmoottoria. Nämä objektiivin ovat halvempia kuin tarkennusmoottorin sisältävät objektiivin. Eli jos aioit hankkia paljon erilaisia objektiiveja niin kannattaa hommata kamera, jossa on tuo sisäinen tarkennusmoottori.
Itselläni on Nikon d3000 ja se on varmaan aika lailla vastaava ominaisuuksiltaan kuin tuo dx40. Opittavaa on vielä paljon ja ainakaan vielä ei ole hyvän kuvan saaminen ollut kameran suorituskyvystä kiinni, vaan vika on aina löytynyt käyttäjästä. =)
Tuolla budjetilla harkitsisin D3000 tai D5000 runkoja, D5000 on hieman kalliimpi eli nafti 600€. Optiikoista vaikka Nikonin omia 35mm F1,8 tai 50mm F1,8 praimit ovat muotokuviin ja muuhunkin sopivia. Itse ostin tuon kolme vitosen.
Tässä Rajalan tarjous D5000 kittiputki salama 679,00 €, saat varmaan pelkän rungon halvemmalla mutta tällaisessa joulupaketissa en usko paljoakaan. Tonnista jää vielä rahaa ainakin toiseen noista alussa mainitsemistani praimeista (kiinteä perusoptiikka n. 50 mm täydellä kennolla). Tuo 50 mm vastaa noin 75 mm näillä kroppikennoilla joten se sopii muoto- ja sisäkuviin mainiosti.
D90 450€
http://www.rolandtrade.com/search.php?search=nikon
Jopas on edullisia hintoja tuolla Rolandtradessa. Onkohan sieltä ihan turvallista tilata? Laittaa hiukan epäilyttämään, kun alle puoleen hintaan myydään uusia kameroita, putkia yms. Onko kukaan tuolta tilannut?
voisi sen selvittää itse?Ulkomaankauppahakusanalla...?
No voi anteeksi kun kysyin. Ajattelin, kun tuo lontoo taipuu heikonlaisesti, että olisi mukavempi saada infoa suomeksi. Kyllä siis pärjää englanniksikin, mutta käännettynä nuo tekstit on joskus hiukan hassuhkoja. Mutta miksi edes vaivaudut vastaamaan, jos vastausta ei ole?
http://www.google.ee/search?q="rolandtrade"&btnG=Otsi&hl=et&lr=&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:en-GB:officia...
No löytämäni suomen- ja englanninkielisen infon perusteella (pääasiassa foorumijuttuja), nuo hinnat on epäilyttävän alhaisia, joten en aio riskeerata. Mielummin maksan kamerasta enemmän ja ihan oikeasti myös saan sen! Olisihan se kiva saada tuolla hintaa kunnon runko ja päälle vielä mahtava putki, mutta kuten sanottu: "Jos tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen tosi, niin useimmiten se myös on sitä!"
Tarkoitukseni oli saada joltakulta tietävämmältä vastausta hakutietosanoihin.Ei loukata.Kiinnostuin myös asiasta.
Etusivun tiedot firmasta kertoivat kolmesta euroopassa sijaitsevasta myyntipisteestä.Ensimmäinen hintaa kasvattava kysymys:
Jos firman kotimaa ei ole eu-alueella,ovatko myyntipisteistä tilatut tavarat tullivapaita eu-maissa?
Olen todellakin kiinnostunut sekä firman turvallisuudesta että lopullisen hinnan muodostumisesta.
Kiitos myös linkin antajalle.
Aika halpoja kyllä ovat... Itse en ehkä uskaltaisi ostaa tuolta. Muutenkin vähän arvelluttaa kaikenlaisten herkkien instrumenttien tilaaminen postin/kuljetusliikkeiden kautta, kun on joskus nähnyt miten niitä paketteja käsitellään. Mieluummin ostaisin jostain kotimaisesta liikkeestä ja saisin varmuuden toimituksesta, takuusta, huollosta ja palautusoikeudesta...
en ostaisi. Siellä talk photography keskustelupalstalla joku kertoi ostaneensa vaan ei saaneensa mitään. Vastaavat emaileihin huonosti ja puhelimeen ei lainkaan. Jos seuraatte tuota mainitsemaani palstaa niin kaveri lupasi kertoa miten homma edistyy. Hintojen ollessa monessa tuotteessa noin puolet siitä mitä muilla on syytä epäillä rahanpesua, varastettua tavaraa, muuta pimeää touhua. En tiedä voidaanko meitä asiakkaana syyllistää vaikka saisimmekin jonkun vempeleen sieltä ostettua mutta se saattaa kuitenkin mennä takavarikkoon jos on vaikka varastettu.