Jos poliisi ei luota poliisiin...niin

Huumepoliisien virkarikosjutun puintia leimasi tiistaina kinastelu kahdeksan vuotta vanhoista tapahtumista. Merkille pantavaa oli myös Helsingin huumepoliisin ja eräiden Keskusrikospoliisin (KRP) tahojen välinen epäluottamus.

Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio kyseenalaisti häntä vastaan esitutkinnassa puhuneiden ihmisten kertomuksia. Yksi KRP:n poliisi oli sanonut, että Aarnio olisi kahdenkeskisessä keskustelussa jollain tapaa myöntänyt huume-erän vastaanottajan varoittamisen ja selittänyt sitä pakottavalla tilanteella.

– En ole käynyt asiaan liittyviä keskusteluja hänen kanssaan. Olen kyllä keskustellut hänen kanssaan useita kertoja moraalista ja etiikasta. On suuri vaara, että tässä sekoitetaan asioita, Aarnio sanoi Helsingin käräjäoikeudessa.

Syyttäjä kysyi, miksi KRP:n poliisi olisi sanonut erheellisesti, että Aarnio olisi puhunut varoittamisesta. Aarnio vastasi, että joutuu arvailemaan, koska ei tiedä.

– Jouduimme kerran tutkimaan jutun, jossa hän oli ollut tutkinnanjohtajana. Kerran haettiin samaa virkaa.

Oikeudessa käsitellyistä sisäministeriön muistioista saattoi saada kuvan, että Aarnio varjeli oman toimistonsa juttuja ja tietoja suorastaan mustasukkaisesti ja myös tämä hiersi KRP:n ja Helsingin huumepoliisien välejä.

Kuka soitti ja kenelle?

Virkarikosvyyhden ykköshaarassa on kyse Virosta tuodusta reilun kahdeksan kilon amfetamiinierästä, josta tuomiolle saatiin vain kuriiri. Syyttäjien mielestä vastaanottajaa varoitettiin ja varoittaja oli todennäköisesti poliisi. Näyttönä heillä on henkilötodistelua ja teletietoja, joista ei kuitenkaan varmasti selviä kuka soitti, kenelle ja mistä asiasta.

Aarniolle ja KRP:n rikosylikomisario Tero Haapalalle vaaditaan sakkoja siitä, etteivät he ilmoittaneet eteenpäin epäillystä poliisirikoksesta, jollainen varoituspuhelu olisi ollut.

Aarnio ja Haapala kiistävät syytteen. Heidän mukaansa varoituspuhelua ei soitettu eikä näin ollen ollut syytä epäillä poliisirikosta.

Toisessa haarassa on kyse huumetutkinnasta, joka ei päätynyt syyteharkintaan. Väitetyistä laiminlyönneistä syytettynä on Aarnion lisäksi kolme hänen alaistaan Helsingin huumepoliisista. Hekin kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.

Pääkäsittelylle on varattu aikaa kaksi ja puoli viikkoa. Todistajina kuullaan muun muassa nimekkäitä poliiseja Suomesta ja Virosta.

Miten kansalainen voisi luottaa poliisiin?
20244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Koko juttu herättää paljon kysymyksiä poliisista, siitä törkykasasta ja mitä ne vielä ovat onnistuneet piillottamaan. Poliisitunkio haisee ja lemuaa, koko maassa. Tästä poliisirikollisten sotkuista tulee paljon isompi, kuin tuppeensahatuista laudoista:-) Nyt on vasta se jäävuorenhuippu paljastumassa.

Äänestä

Kyseessä on vain valtion järjestämä SIRKUS=näytösoikeudenkäynti, hupia tyhmälle kansalle, ei oikeudessa näitä ammattirikollisia tuomita, he kuuluvat hyvävelijärjestöön.

Tuomiot on jo ennakkoon päätetty. Piiri pieni pyörii, poliisit syyttäjät ja tuomarit siinä hyörii ja kaikilla on niin mukavaa, kun voi tehdä mitä vaan

Oikeudenkäynneistä on tullut häpeätahra jopa Suomen kansainväliselle maineelle.
Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta jo lähes 100 langettavaa korvaustuomioita.

Se on ennemmän kuin kaikkien muiden pohjoismaiden saamat tuomiot yhteensä.

Äänestä
  • Eikö palstan tarkoitus ole haukkua poliisia, nyt kuitenkin kirjoitat oikeudenkäynneistä. EIT:n tuomioista poliisin piikkiin tuskin montaakaan voit laittaa.
    Ei meno Suomessa ole sen kummempaa, kuin muissakaan EU-maissa. Suomalaiset ovat vain väkilukuun suhteutettuna valittamaiden kärjessä, esim. väkilukuun nähden kymmenen kertaa enemmän kuin Ruotsista. Eikö tuo luku 18.000 valitusta/kantalua, yksi (1) syytemääräys kerro jo jotain.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Eikö palstan tarkoitus ole haukkua poliisia, nyt kuitenkin kirjoitat oikeudenkäynneistä. EIT:n tuomioista poliisin piikkiin tuskin montaakaan voit laittaa.
    Ei meno Suomessa ole sen kummempaa, kuin muissakaan EU-maissa. Suomalaiset ovat vain väkilukuun suhteutettuna valittamaiden kärjessä, esim. väkilukuun nähden kymmenen kertaa enemmän kuin Ruotsista. Eikö tuo luku 18.000 valitusta/kantalua, yksi (1) syytemääräys kerro jo jotain.

    siitä kuinka huonosti valittaminen oikeasti auttaa. Jos joku oikeasti uskoo virkamiestemme lähes virheettömään toimintaan niin aika naiivi saa olla. Luvut todistavat ainoastaan sen, että kanteluiden tutkinta on täysin näennäistä ja tarkoitettu ainoastaan viranomaisten puolusteluksi.

    Äänestä

  • kertoo paljon kirjoitti:

    Oletteko sitä mieltä,että vain kerran poliisi olisi ollut väärässä?Onpa todella mielenkiintoista.Oikeuskanslerin virasto se vasta "hyväveli"järjestö onkin.Aikanaan presidentti kaudellaa n Mauno Koivisto armahti näitä vilunki ukkoja niin,että mitään sanktiota ei kerinnyt edes syntymään.Ja sama meno jatkuu niin kauan,kun ihmiset ovat niin typeriä,että demareita ja muita musikoita äänestävät.Tosin nyt on melko varmaa,että pressana viimeinen demari.Kansa kuitenkin jonkin verran järkiintynyt.Tuollaista piikki-nokka noita ei oikeasti oteta ulkomailla tosissaan.

    Äänestä

Tämä juttu on hyvä todiste, miten epäluotettavia ja suorastaan rikollisia poliisit ovat.
Poliisi ei luota poliisiin, joten miten siihen kukaan voisi luottaa?

Äänestä

Saa nähdä miten juttu lopulta päättyy, eli miten oikeus (varmaan korkeinoikeus) päättää.
Kuitenkin viimeaikaiset poliisin puuhastelut (jatkuvat rikosepäilyt ja tuomiot) eivät kyllä ole vahvistaneet luottamusta poliisiin.

Äänestä

Tutkittu ja jos ei niin toivottavasti tutkivat paljonko nämä herrat sitä myivät välillisesti.Koska on lähes varmaa,että näin on myös "vasikoiden"kautta tapahtunut.

Äänestä
  • no tässä kohtaa syytetyt syytettyinä eivät joudu edes valan alla kertomaan juttujaan, koska ovat syytettyjä, eli ei joudu mahdollisesta väärästä valastakaan tilille. Mutta mutuna tuntuu siltä, että se poliisikin on katsellut liikaa näitä ameriikan elokuvia, ja tekee diilejä diilereiden kanssa, mikä ei sitten liene SUomen lain mukaan käypänen homma..vai onko muka. Jotta onko nyt sitten niin, että kuten joku Supo tai nyt huumepuolenkin kaverit ovat päättäneet olla ns. erikoismiehiä, keillä on erikoisoikeudet täällä Suomen poliisissa. Ja tavalliset pollarit kuten KRP on nyt sitten tukkanuottasillä näiden kultalusikkapoikien kanssa? Nokkapokkaa.. heheee.. sillee. Ei tee hyvää maineelle, ei. Ja moni tavallinenkin tallaaja, edes olematta kovin kriminaali - tietää, että poliisi voi tehdä aika paljon juttuja, mitkä ovat ulkopuolella lainkirjaimen. Ja tottahan toki poliisilla onkin oikeus kentällä jostain asioista itse säätää..mutta se raja taitaa olla väliin aika häälyväinen. Ja totta, että niitä asioita voidaan myös tehdä pienissä jutuissa "syytetyn" hyväksi- siis näissä pikkujutuissa ja saa ollakin näin.(liikenne ym) Mutta sitten kun se homma alkaa lipsumaan, ja.... tarkoitus pyhittää jo keinot, niin jossain kohtaa voi alkaa mennä yli sen hienon rajan.

    Äänestä

tämän pvän iltasanomissa netissä luettavissa avustajien vastineita eri henkilöiltä. jos hiemankin järkeä ja malttia tutustua niin huomaatteko? mistä onkaan kysymys? ei rikosta vaan kateutta!

Äänestä

Nämä poliisien lukuisat rikokset vahvistavat, poliisiin ei pidä luottaa!

Äänestä
  • ikävä kyllä poliisiin ei voi suomessa luottaa,liikaa rikollista ainesta siinä porukassa.

    Äänestä

  • rikokset tutkitaan perusteellisesti, niitä tutkitaan.....ja tutkitaan....ja tutkitaan....ja tutkita....ja tutkit...ja tut..HEI KAIKKI KATTOKAA TUKIAINEN NUOLEE UUNIPERUNAA

    Äänestä

  • rrjfhjfjh kirjoitti:

    rikokset tutkitaan perusteellisesti, niitä tutkitaan.....ja tutkitaan....ja tutkitaan....ja tutkita....ja tutkit...ja tut..HEI KAIKKI KATTOKAA TUKIAINEN NUOLEE UUNIPERUNAA

    sekä kidutusta..
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8822415

    Äänestä

  • Komisaario Pepponen kirjoitti:

    Nämä ihmiset eivät koskaan ole joutuneet hätätilanteeseen ja joutuneet pyytämään poliisin apua.

    Poliisihan syyttää sitä jonka omaisuutta tuhotaan, kun ei uskalla käydä rikollisten kimppuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuka luottaa? kirjoitti:

Huumepoliisien virkarikosjutun puintia leimasi tiistaina kinastelu kahdeksan vuotta vanhoista tapahtumista. Merkille pantavaa oli myös Helsingin huumepoliisin ja eräiden Keskusrikospoliisin (KRP) tahojen välinen epäluottamus.

Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio kyseenalaisti häntä vastaan esitutkinnassa puhuneiden ihmisten kertomuksia. Yksi KRP:n poliisi oli sanonut, että Aarnio olisi kahdenkeskisessä keskustelussa jollain tapaa myöntänyt huume-erän vastaanottajan varoittamisen ja selittänyt sitä pakottavalla tilanteella.

– En ole käynyt asiaan liittyviä keskusteluja hänen kanssaan. Olen kyllä keskustellut hänen kanssaan useita kertoja moraalista ja etiikasta. On suuri vaara, että tässä sekoitetaan asioita, Aarnio sanoi Helsingin käräjäoikeudessa.

Syyttäjä kysyi, miksi KRP:n poliisi olisi sanonut erheellisesti, että Aarnio olisi puhunut varoittamisesta. Aarnio vastasi, että joutuu arvailemaan, koska ei tiedä.

– Jouduimme kerran tutkimaan jutun, jossa hän oli ollut tutkinnanjohtajana. Kerran haettiin samaa virkaa.

Oikeudessa käsitellyistä sisäministeriön muistioista saattoi saada kuvan, että Aarnio varjeli oman toimistonsa juttuja ja tietoja suorastaan mustasukkaisesti ja myös tämä hiersi KRP:n ja Helsingin huumepoliisien välejä.

Kuka soitti ja kenelle?

Virkarikosvyyhden ykköshaarassa on kyse Virosta tuodusta reilun kahdeksan kilon amfetamiinierästä, josta tuomiolle saatiin vain kuriiri. Syyttäjien mielestä vastaanottajaa varoitettiin ja varoittaja oli todennäköisesti poliisi. Näyttönä heillä on henkilötodistelua ja teletietoja, joista ei kuitenkaan varmasti selviä kuka soitti, kenelle ja mistä asiasta.

Aarniolle ja KRP:n rikosylikomisario Tero Haapalalle vaaditaan sakkoja siitä, etteivät he ilmoittaneet eteenpäin epäillystä poliisirikoksesta, jollainen varoituspuhelu olisi ollut.

Aarnio ja Haapala kiistävät syytteen. Heidän mukaansa varoituspuhelua ei soitettu eikä näin ollen ollut syytä epäillä poliisirikosta.

Toisessa haarassa on kyse huumetutkinnasta, joka ei päätynyt syyteharkintaan. Väitetyistä laiminlyönneistä syytettynä on Aarnion lisäksi kolme hänen alaistaan Helsingin huumepoliisista. Hekin kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.

Pääkäsittelylle on varattu aikaa kaksi ja puoli viikkoa. Todistajina kuullaan muun muassa nimekkäitä poliiseja Suomesta ja Virosta.

Miten kansalainen voisi luottaa poliisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu