Moni tekee lapsen jo kun seurustelua on takana alta vuosikin. Miten uskallatte? Kertokaapa oma tarinanne, kuinka vanha olet, kauanko seurustelit ja tunsit toisen puoliskon enne lapsen tekemistä. Oliko tarkoitettu vai vahinko? Niin ja koulutus ja ikäsi lapsen synnyttyä?
MIten uskallatte tehdä lapsia lyhyen suhteen jälkeen?
ihan utelias vain
33964
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
nuo kysymykset osoitettu ainoastaan sellaisille, ketkä alle vuoden suhteen jälkeen yrittävät/odottavat vauvaa vai ihan yleisesti?
Meillä vasta yritetään, mutta ajattelin vastata kuitenkin... Hyvin tässä uskalletaan :) Mie olen 24-vuotias ja mies on 23. Ollaan seurusteltu vajaa vuosi nyt ja yhteistuumin päätettiin, että jätän pillerit pois. Lapsi tulee, kun on tullakseen, mutta molemmilla toive on suuri. Nyt lääkärin määräyksestä joudumme pitämään kuukauden taukoa, mutta tammikuussa aloitetaan taas uudestaan. Minulle on tärkeää, että lapsi on toivottu ja molemmat osapuolet ovat elämänmuutokseen valmiita. Koulutustaustaa löytyy molemmilta; mie olen käynyt ammatillisen peruskoulutuksen, aikuislukion ja ammattikorkeakoulun; miehellä on kaksi ammattia opiskeltuna ja nyt opiskelee ammattikorkeakoulussa (ja koulua on vielä jälellä kolmisen vuotta)
Meillä on todella kypsä ja hieno suhde, siksi uskallettiin. Meillä on hyvä olla toistemme kanssa ja kaikki pelaa joka osa-alueella. Joten, miksi ei? :) Uskon meillä oleva niin vakaa suhde, että se kestää (ja onkin kestänyt). Uskon löytäneeni sen ihmisen, jonka kanssa haluan jakaa ikuisuuden ja siitä eteenpäin
"Ollaan seurusteltu vajaa vuosi"
URPOOO HERÄTYS!!!
mitenköhän tämä tekee meistä urpoja? Voihan olla, että lasta ei kuulu vielä moneen vuoteen tai sitten kuuluu aiemmin, mistä sen tietää? Itse haluan, mieheni myös, olla vielä suht nuori, kun lapset syntyvät. Miksi pelätä tulevaa? Kaikki on aina mahdollista, kuten ero myös...mutta miksi sitä pitäisi elää pelossa ja jättää elämää elämättä sen takia?
siis mitä helvettiä?!!!! olette styylanneet vajaan vuoden, niinkö, oikeesti, ja olet pentuja maailmaan puskemassa? Sanon sulle tän vaan kerran, että jos oot oikeesti nuin tyhmä, että vajaan vuoden seukkaamisen jälkeen väitätte olevanne valmis pari vanhemmiksi, niin jätä kuule se pöljyys jatkamatta ja mene vaikka leikkauttamaan putket poikki isteltäsi ja sitä miehentekeleltäsi! Jos ette tunne edes toisianne, niin väitätkö että olette valmiita vanhemmiksi? Nyt valoja päälle helvetti ja vähän äkkiä!!!
Ei tarvitse ihmetellä kun tulee avioeroja ja lapset on huostassa jos tuollaista ajattelutapaa on monella. - Ja onhan sitä vittu viekööö!
Mutta oikeesti, ajatelkaa nyt saatana onko se lapsi teidän tilanteeseenne sopiva ja onko sillä turvallinen pohja elämään syntymiseen jos vanhemmat on tuollaisia vajaan vuoden seurustelleita pentuja jotka eivät edes toisiaan tunne ja tekevät lapset vain imagosyistä koska "Itse haluan, mieheni myös, olla vielä suht nuori, kun lapset syntyvät."
VOI VITTU MITÄ PORUKKAA!! MENKÄÄ HOITOON JA OPISKELKAA SAATANA NIIN TAJUATTE MITÄ SE VANHEMMUUS ON!
Oot ihan selkeä provo täällä mutta pakko nyt vastaa kun niin huvittavaa tekstiä latailet siellä..:)
Mikä mielestäsi takaa sen että on paremmat vanhemmat jos he ovat seurustelleet esim 10 vuotta? Tai todella korkeasti kouluttautuneita? Mikä takaa sen että lapsi ja vanhemmat on jotenkin onnellisempia näin?
Vanhempani erosivat kun olin pieni (3v) ja he olivat olleet naimisissa 7 vuotta ennen kun saivat minut. Mutta siltikin en voi sanoa että lapsuuteni olisi ollut jotenkin onneton tai huono...
Perustele väitteesi.
mitäköhän tarkoittanee sinun mielestä se opiskelu, jossa tajuaa mitä se vanhemmuus on? Ja missä sitä vanhemmuutta voi opiskella? Ja miten korkealle? Voiko kyseiseen kouluun hakea yhteishaun kautta, vai onko jokin erillinen hakujärjestelmä? Hakupaperit lähtee samantien vetämään seuraavassa haussa :D:D:D
Älkää oikeesti hei tehkö lapsia, joohan? Vittu kasakaa ensin aikuisiksi perkeleen äpärät! Ette edes osaa lukea mitä ihmiset teille veivovat ja otatte kaikki vittuiluna. Ootte te niin luusereita!
meillä lapsi ei ollut suunniteltu, mutta vastaanpa kuitenkin tähän. Abortti ei käynyt mielessäkään joten pakko se on vain uskaltaa.:) Olemme seurustelleet 5kk. Molemmat olemme ammattikoulun käyneitä ja molemmilla vakaat työpaikat. Ikämme on 22 ja 28. Vähän mietityttää toki kaikki asiat mutta elämäntilanteet muuttuu ja niihin on vain sopeuduttava.:)
kun siihen laitetaan tarpeeksi muuttuvia tekijöitä. Onnea valitsemallesi tielle!
Meillä ei ole vielä lapsia.. ensimmäinen vasta haaveissa, mutta vastaan silti :-)
Mulla on ikää 34 vuotta ja mies on kaksi vuotta nuorempi. Yhdessä ollaan oltu 6 vuotta. 8 kk sitten jätettiin ehkäisy pois ja lapsi olisi tervetullut. Miehellä on yliopisto tutkinto ja minulla kaksi keskiasteen tutkintoa. Molemmat olemme vakituisessa työssä ja asumme omistusasunnossa ja meillä on kaksi autoa. Taloudellisesti tulemme hyvin toimeen (tulot keskimääräistä hiukan paremmat). Emme ole vielä naimisissa, mutta kihloissa olemme olleet reilu kolme vuotta.
En ala arvostelemaan muiden tapaa elää, mutta itse en olisi uskaltanut alle vuoden seurustelun jälkeen ruveta lasta hankkimaan. Itse olen elänyt kahdessa pitkässä parisuhteessa (toinen 7 vuotta ja nykyinen suhde on kestänyt nyt 6 vuotta). Olen sen huomannut, että toisen alkaa ihan oikeasti tuntemaan vasta 2-3 vuoden yhdessä asumisen jälkeen.
Täysin samaa mieltä. Olen 30 ja risat, samoin mieheni ja naimisissa oltu jo useita vuosia ja sitä edelsi vielä seurusteluaika. Ehkäisy on jätetty vasta nyt pois ja eka yrityksellä tärppäsi. Olemme akateemisesti koulutettuja ja myös taloudellisesti varautuneet huolehtimaan lapsestamme itse. Jos olisi alettu tehdä lapsia tuossa kakskymppisenä, olisi pitänyt nöyrtyä veronmaksajien kukkarolle ja sossuluukulle, mutta sitä häpeää en olisi kestänyt, joten meidän ratkaisu oli tämä, että kasvetaan ensin aikuiseksi ja nautitaan nuoruudesta. Nyt on aikaa keskittyä lapsiin.
Olin 18 mies 25. Oltiin seurusteltu n, kuukausi kun huomasin olevani raskaana. Päätin että pidän lapsen sanoi ukko mitä hyvänsä. Yllätykseni sain huomata että isukki oli enemmän kuin onnellinen! Nyt muksu 5kk ja toinen tulossa. Ei voisi paremmin mennä! Joskus pitää vaan uskaltaa...:)
Pakko olla provo!
Mutta kysellään mielipiteitäsi tässä muutaman vuoden kuluttua, niin voi tilanne olla toinen. Lapsiasi olisi kiva myöskin haastatella. Vahinkojahan sattuu, mutta monesti se abortti on kaikkien kannalta se paras ratkaisu. Myöskin sen syntymättömän lapsen kannalta!
Ääliö! Älä ala kommentoimaan muiden elämää, jos et siitä mitään tiedä. Jos oma mielesi on noin ahdas ei se tarkoita että muilla olisi!
Mielestäni lapsia EI tehdä, lapsia saadaan...
mutta kun siihen lapsiarvontaan ei kannata kaikkien osallistua kun on niin paskat geenit ja pää täynnä kusta ja paskaa, kuten monella tämän palstan vakipaskanjauhajalla! Lapsiarvontaan saa osallistua vasta kun on aikuinen ja kypsä!
Mikä sä olet sanomaan aikuisuudesta kun itse taidat olla joku korkeintaan 14v jolla on vähän paha mieli ja tuleekin parempi olo kun voi kirjoittaa ihan älyttömiä juttuja minne sattuu. Hanki vaikka joku harrastus ja pysyttele erossa tietokoneesta hmm...vaikka vuosi. Ehkä säkin löydät sit elämän.
kasvahan itse ensin aikuiseksi ja hanki vaikka nukke tai toivo joulupukilta. Treenaa nukella sitä äitiyttä. Se nukke kiinnostaa sua viikon ja sitten on komerossa. Turhaan ihmistä sen takia synnytät kärsimään, vaikka se sun kroppas luontia vastaan sen pennun nyt sulle helpolla antaakin!
Mä olen löytänyt sen elämän aika monestakin asiasta...matkustelusta, eri kulttuurien näkemisestä, oman toiveammatin harjoittamisesta,kummipojan hoitamisesta,rakastumisesta...ja kyllä, uuden elämän löydän tulevasta lapsestani.
Harmittaako?
ei
- niin makaa kuin petaa
No jos sua ei harmita meidän muiden "virheet" ni miks viittit ees kommentoida mitään? Jossain sulla viiraa ja pahasti kyllä...:) Mut ei se mitään, oikeen mukavaa ja lämmintä joulunodotusta sullekkin.:)
jaksa aina kuunnella niitä vitun ikuisia valituksia kun ei ole elämää ja on vaan lapset ja ukkokin jätti ja perse leviää metrisestä kahteen kun ei voi olla töissäkään kun se moppaaminen ottaa selkään kun ei ole tullut liikuttua läskillä ja soskuhan se elättää ja ostaa ne dukespizzat. Ota neuvot kato ihan rakentavassa mielessä äläkä vedä pulttia vaikka sinun elämäsi tulevia ja sattuneita virheitä vähän kritisoidaan. Älä ole tuollainen kiukkuinen pentu joka märisee suunnilleen kun ei saa karkkipussia kaupasta kun muutki saa, vaan kärsivällisyyttä! Ymmärrätkö? Kasva aikuiseksi itse ja tee sitten lapsia. Vain aikuinen voi olla vanhempana ja turvana lapselle. Menikö perille? Teitä sosiaalipummeja ja muita kieroonkasvaneita on liikaa ja se maksaa rahaa ja kun ette voi henkisesti hyvin.
Jos sinulla on minulle neuvoja, niin antaa tulla vaan. Otan ne vastaan ihan rakentavassa mielessä.
Kiitos ja näkemiin!
No miks mä kuuntelisin neuvoja ihmiseltä joka ei tunne mua, tiedä mitään mun elämästä ja saa jotain sairasta mielihyvää kun voi provosoida keskustelupalstalla?
Huvittavaa tosin lukea tuota sun tekstiä.:)
Tässä sulle muutama fakta.
-En ole sosiaalipummi
-Olen aikuinen, todennäköisesti vanhempi kuin sinä
-Säälin sinunlaisiasi ihmisiä jolla ei ole muuta elämäniloa kuin kirjoittaa provotekstiä eri keskustelupalstoille.
Annan sinulle rakentavan neuvon.
Get a life.
Paljonko sinä olet?
Nuorempi sinua...Mutta sanotko 30v esikoistaan odottavaa kakaraksi?
Itse olen yksinhuoltajan ainokainen. Isää en ole tavannut sitten sen jälkeen, kun hän päätti lähteä toisen naisen mukaan ollessani alle 2-vuotias. Vanhempani olivat naimisissa ja olleet yhdessä muutamia vuosia...
Ehkä taustastani johtuen, meillä oli nykyisen mieheni kanssa selvät sävelet miten pyrimme elämämme järjestämään ja varmistamaan hyvät perustat elämälle ja lapsille. Olimme 15-vuotiaita, kun tapasimme ja aloimme seurustella. Neljän vuoden jälkeen menimme kihloihin ja jo silloin sovimme yksissä tuumin, että jos ollaan yhdessä vielä sitten kun 10-vuotta seurustelua tulee täyteen, niin sitten mennään naimisiin. Seurustelun lomassa hankimme koulutukset ja vakituiset hyvät ansiotulot, rakensimme talon, hankimme autot ja koiran sekä juoksimme "juoksut" ja matkustimme. Nyt ollaan 31 v., naimisissa ollaan oltu 5,5 vuotta ja meillä on 4-vuotiaat tytöt ja lisää suunnitelmissa. Niin, ja arki toimii hyvin ja tasaisesti. Toisen tunnetilat aistii jo sukkien asennosta ja asiat puhutaan heti halki, jos jotain puhumista on.
En ala minäkään sanomaan, milloin on oikea aika lapsille. Meillä se oli näin. Pääasia, että on hyvä olla itsellä ja toisella, mutta mielestäni on hyvä katsoa myös tulevaisuuteen ja miettiä vaihtoehdot.
tässä hyvä esimerkki fiksusta tytöstä.
Olin silloin 18 vuotias kun seurustelin nykyisen mieheni kanssa. Oltiin seurusteltu puoli vuotta, kun iski vauvakuume. Alettiin yrittään ja 9kk seurustelusta niin olin raskaana :) Tunne oli niin vahva ja molemmat haluttiin niin paljon lasta ja toiveuden täyttymys oli kun pikkuinen syntyi. Olin juuri täyttänyt 19 vuotta kun tulin äidiksi. Olin opiskelija kun esikoisemme syntyi.
Sen sanon että mitä jarruttamaan kun kumpikin haluaa. Lapset on hyvä tehdä nuorena mikäli vain mahdollista. (:
avioeroja kuitenkin tulee. Niin se tulee teillekin tässä muutaman vuoden kuluttua. Jompikumpi pettää, katohan vaan;)
Tuossa iässä olin tuore ylioppilas ja lähdin akateemista koulutusta hankkimaan, kävin vaihdossa ulkomailla ja nautin nuoruudestani. Nyt olen kolmikymppinen ja nautin vauvaelämästä, mutta ulkomaanvaihtoon lähtijäksi olisin aivan liian vanha jo.
taas loistava kirjoitus ja kommentti. Ja ihan varmasti olet parempi vanhemmaksi kuin joku joka tekee kun muutkin tekee.
Kun ei ajattele..