Ajattelin ihan laittaa varoituksen Lanzarooten digikamerakaupasta. Meinasin että ostaisin sieltä halppiskameran piraatin perheen nuorimmalle ja menin yhteen kadunvarsiputiikkiin. Kaupankäynti alkoi ihan hienosti kysyin heiltä miktkä olisivat pari edullisinta mallia ja he esittelivät sen mikä minua kiinnosti ihan hyvin. Sitten kun tuli kaupanteonhetki niin pyysivät että tulisin n.10minuutin päästä (laittaisivat kameran pakettiin oli selitys) no tein niinkuin pyysivät, palasin liikkeeseen hakemaan kameraa mutta sitten alkoivat ongelmat. He rupesivat tarjoamaan ihan toista ja yli 2 kertaa kalliimpaa kameraa, ilmoitin heille että olen valmis ostamaan sen aluksi katsotun kameran ja yllätys yllätys hinta oli 10€ enemmän kuin alkuun. Ihmettelin hinnanmuutosta ja aikansa (kauppiaat) keskenään keskusteltuaan päädyttiin alkuperäiseen hintaan. No kauppias pyysi maksun kamerasta jonka jälkeen saisin laitteen, mutta eihään se niin helppoa voinut olla. Taas alkoi se sama jallitus kalliimman myynti, ilmoitin että en ole valmis ostamaan sitä kalliimpaa ja myyjä vaan kokoajan esitteli erimalleja toinen toisensa perään. Lopulta kun heille ei tuntunut onnistuvan sen sovitun kameran myynti pyysin rahojani takaisin siitäkös alkoi oikea sättiminen ja uhkailu, luvattiin potkia ja muutenkin hakata enkä tietenkään saisi rahojani pois. Lopulta ilmoitin että minulla ei ole varattu rahaa mukaan enempää kuin sovittu kameranhinta,( niinkuin olinkin tehnyt eli jättänyt muut rahat viisaasti toisille seuralaisille ) lopulta myyjä luovutti ja antoi rahat. Pyysipä että tulisin 10 min. päästä, arvaappa meninkö enää kun pääsin ehjänä pois. Valitettavasti minulla ei ole antaa sen paikan nimeä kas kun ei jostain syystä kiinnostanut jäädä notkumaan niille kulmille.Tuon kaupan karkea sijoittuminen: Puerto Del Camenissa on sellainen ruokapaikka kuin Way West osoite Avda de las playas 38(joka oli mielestämme ihan hyvä paikka) siitä jatketaan samaa rannanpuoleista kävelytietä kohti Arrecifeä (lentokenttää) ja tämä hieno digikauppa on ensimmäinen vastaantuleva samallapuolella, siinä ei tainut olla muita vastaavia kauppoja. Vastapuolella on sitten enempi kaikenlaisia putiikkeja, niissäkin kävi mutta vastaavaa ei sattunut muilla vaikka niiltäkin ostattelin kameraa.
VAROITUS!!!!
Täällä on helppoo
0579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.