Tässäpä on mun tarinani
En ole tyyppiä, joka ihastuisi helposti. Moni ihminen kokee ensimmäiset ihastumisensa jo lapsuudessa, mutta mun osalta se vaihe jäi väliin. Itse olin kyllä lapsuudessa muutaman tytön ihastuksen kohde, lähettivät jopa rakkauskirjeitäkin (ihan totta), mutta valitettavasti ne tunteet olivat yksipuolisia. Kaikki lapset eivät koe lapsuuden ihastumista ja mä satuin olemaan sellainen.
Vuosia tuli lisää ja sama meno jatkui. Kaverit alkoivat selvästi jo osoittamaan kiinnostusta tyttöjä kohtaan, mutta mä en. Monesti kun he näkivät jonkun tytön (esim. kaupungilla, lehdessä, netissä, telkkarissa jne.) he sanoivat joskus että "Vau, että on hyvännäköinen tyttö". He kysyivät joskus myös munkin mielipidettä asiaan. Mä vastasin aina vaan tyynesti että "Joo, ihan kiva". Mulla ne vastaukset jäivät aina tolle "Joo, ihan kiva" tasolle, koska ei ne tytöt ainakaan mua sykähdyttäneet. Kun tämäkin meno jatkui aikansa, niin kaverit alko jo joskus mulle sanomaan että "Ei me voida ymmärtää että miten ihmeessä sä pystyt aina olemaan noin luonnollinen ja tuntematta mitään, vaikka kauniita tyttöjä on pyörii ympärillä. Millainen tyttö saa sut sitten ihastumaan?"
No mä luettelin kaikki ne mun unelmatytön ominaisuudet ja niitä olikin aikamoinen liuta. Kaverit sanoivat mulle ne kuultuaan että "Nuo ovat aivan liian kovat vaatimukset. Tässä maailmassa ei ole sellaista tyttöä, joka nuo vaatimukset täyttäisi. Mutta jos sellainen tyttö olisi olemassa, niin ottaisitko sellaisen?"
Mä vastasin: "No totta helvetissä ottaisin." Ja kovasti näyttivät kaverit olevan oikeassa. Sellaista tyttöä ei todellakaan tainnut olla olemassa. Aloin jo itsekin kovasti uskomaan, että ei sellaista tyttöä vastaan tule.
En mitenkään tahallani asettanut ihastukselleni noita kovia vaatimuksia, mutta minkäs ihminen tunteillensa voi, ettei muunlainen kohde sytytä ihastusta.
Mutta sitten kun menin lukioon, niin mahdoton tapahtui. Siellä oli yksi aivan yliluonnollisen kaunis ja hyvännäköinen tyttö. Aloin melkein haukkomaan henkeäni ja lensin melkein polvilleni. "Tämä ei voi olla totta" sanoin itselleni. Tyttö, joka täytti ulkonäöllisesti kaikki mun vaatimukset. Mutta mulle ei kuitenkaan riittänyt pelkkä ulkonäkö. Seuraavaksi otin selvää hänen luonteestaan ym. Ja jälleen yllätyin valtavasti, koska, sieltäkin mun oli kerta kaikkiaan pakko antaa hänelle täydet pisteet. No, en ollut tässä ihastumisasiassa tottunut koskaan saamaan nenilleni, joten yritin vaikka kuinka etsiä hänestä edes yhden pienen virheen, mutta turhaan. Kun ei löydy virheitä, niin ei löydy. Olin täysin ällikällä lyöty. Olin kyllä elämässäni nähnyt aikaisemmin muutaman "ihan kivan" tytön, mutta ne sitten jäivätkin sille "ihan kiva" tasolle. He eivät täyttäneet kuin korkeintaan jokusen mun kivikovista vaatimuksista, mutta tämä mun ihastus täyttikin ne kaikki. Olin totisesti saanut maistaa omaa lääkettäni. Ikään kuin pieni ääni olisi päässäni sanonut "Kerrankin sait kunnon vastuksen".
Kavereille en uskaltanut kertoa. He jos olisivat saaneet asiasta selvää, niin olisivat patistaneet mut ihastuksen kimppuun sanomalla tyyliin "Äläs pyörrä puheitasi. Lupasit ottaa sellaisen tytön itsellesi, joka täyttää vaatimuksesi. Ole sanasi mittanen mies."
Se olisi kuitenkin ollut järkevin vaihtoehto. Koska olin aivan älyttömän ujo tapaus, niin en ikinä uskaltanut mennä puhumaan tälle tytölle. Koko lukioajan vilkuilin sitä salaa oppitunneilla, välitunneilla ym. mutta kertaakaan en uskaltanut mennä puhumaan sille. Olin aivan helvetin kusessa häneen. En pystynyt ajattelemaan muuta kun häntä.
Lukion loppumisen jälkeen en ole nähnyt häntä enää. Sen verran vain tiedän, että olemme molemmat lähteneet omille teillemme ja muuttaneet molemmat pois kotiseudultamme eri paikkoihin opiskelemaan. En näe häntä enää ikinä. Nykyisessä opiskelupaikassani olen kyllä nähnyt muutamia mukavia tyttöjä, mutta eivät ne kyllä yllä lähellekkään häntä. En usko ihastuvani enää koskaan uudelleen. Ajattelen edelleen häntä joka ikinen päivä, vaikka siitä on jo kauan, kun viimeksi näimme. Toivon joka päivä, että näkisin hänet vielä joskus ja voisin kertoa hänelle kaiken.
Ehkei peli ole kuitenkaan vielä aivan menetetty. Jos hyvä tuuri käy, niin on mahdollista, että vielä tapaan hänet. Käyn entisellä kotipaikkakunnallani aika ajoin ja liikuskelen myös siellä kohtalaisen paljon. Siellä törmää lähes aina johonkin tuttuun henkilöön, ihan vaikka kävisi pelkästään kaupassa tai lenkillä tai missä vaan, melko pieni paikka kun on kyseessä. Mikäli hänkin tekisi samoin, niin ehkäpä näemme vielä joskus, kuka tietää. Tiedän kyllä suunnilleen, missäpäin hän asuu (siis entisellä kotipaikkakunnallani), joten jos suuntaisin joskus vaikka kävelylenkin sinnepäin, niin ehkä hyvällä lykyllä voisin nähdä hänet. Teoriassa on vielä mahdollisuus, mutta käytännössä ei.
En ole tyyppiä, joka ihastuisi helposti. Moni ihminen kokee ensimmäiset ihastumisensa jo lapsuudessa, mutta mun osalta se vaihe jäi väliin. Itse olin kyllä lapsuudessa muutaman tytön ihastuksen kohde, lähettivät jopa rakkauskirjeitäkin (ihan totta), mutta valitettavasti ne tunteet olivat yksipuolisia. Kaikki lapset eivät koe lapsuuden ihastumista ja mä satuin olemaan sellainen.
Vuosia tuli lisää ja sama meno jatkui. Kaverit alkoivat selvästi jo osoittamaan kiinnostusta tyttöjä kohtaan, mutta mä en. Monesti kun he näkivät jonkun tytön (esim. kaupungilla, lehdessä, netissä, telkkarissa jne.) he sanoivat joskus että "Vau, että on hyvännäköinen tyttö". He kysyivät joskus myös munkin mielipidettä asiaan. Mä vastasin aina vaan tyynesti että "Joo, ihan kiva". Mulla ne vastaukset jäivät aina tolle "Joo, ihan kiva" tasolle, koska ei ne tytöt ainakaan mua sykähdyttäneet. Kun tämäkin meno jatkui aikansa, niin kaverit alko jo joskus mulle sanomaan että "Ei me voida ymmärtää että miten ihmeessä sä pystyt aina olemaan noin luonnollinen ja tuntematta mitään, vaikka kauniita tyttöjä on pyörii ympärillä. Millainen tyttö saa sut sitten ihastumaan?"
No mä luettelin kaikki ne mun unelmatytön ominaisuudet ja niitä olikin aikamoinen liuta. Kaverit sanoivat mulle ne kuultuaan että "Nuo ovat aivan liian kovat vaatimukset. Tässä maailmassa ei ole sellaista tyttöä, joka nuo vaatimukset täyttäisi. Mutta jos sellainen tyttö olisi olemassa, niin ottaisitko sellaisen?"
Mä vastasin: "No totta helvetissä ottaisin." Ja kovasti näyttivät kaverit olevan oikeassa. Sellaista tyttöä ei todellakaan tainnut olla olemassa. Aloin jo itsekin kovasti uskomaan, että ei sellaista tyttöä vastaan tule.
En mitenkään tahallani asettanut ihastukselleni noita kovia vaatimuksia, mutta minkäs ihminen tunteillensa voi, ettei muunlainen kohde sytytä ihastusta.
Mutta sitten kun menin lukioon, niin mahdoton tapahtui. Siellä oli yksi aivan yliluonnollisen kaunis ja hyvännäköinen tyttö. Aloin melkein haukkomaan henkeäni ja lensin melkein polvilleni. "Tämä ei voi olla totta" sanoin itselleni. Tyttö, joka täytti ulkonäöllisesti kaikki mun vaatimukset. Mutta mulle ei kuitenkaan riittänyt pelkkä ulkonäkö. Seuraavaksi otin selvää hänen luonteestaan ym. Ja jälleen yllätyin valtavasti, koska, sieltäkin mun oli kerta kaikkiaan pakko antaa hänelle täydet pisteet. No, en ollut tässä ihastumisasiassa tottunut koskaan saamaan nenilleni, joten yritin vaikka kuinka etsiä hänestä edes yhden pienen virheen, mutta turhaan. Kun ei löydy virheitä, niin ei löydy. Olin täysin ällikällä lyöty. Olin kyllä elämässäni nähnyt aikaisemmin muutaman "ihan kivan" tytön, mutta ne sitten jäivätkin sille "ihan kiva" tasolle. He eivät täyttäneet kuin korkeintaan jokusen mun kivikovista vaatimuksista, mutta tämä mun ihastus täyttikin ne kaikki. Olin totisesti saanut maistaa omaa lääkettäni. Ikään kuin pieni ääni olisi päässäni sanonut "Kerrankin sait kunnon vastuksen".
Kavereille en uskaltanut kertoa. He jos olisivat saaneet asiasta selvää, niin olisivat patistaneet mut ihastuksen kimppuun sanomalla tyyliin "Äläs pyörrä puheitasi. Lupasit ottaa sellaisen tytön itsellesi, joka täyttää vaatimuksesi. Ole sanasi mittanen mies."
Se olisi kuitenkin ollut järkevin vaihtoehto. Koska olin aivan älyttömän ujo tapaus, niin en ikinä uskaltanut mennä puhumaan tälle tytölle. Koko lukioajan vilkuilin sitä salaa oppitunneilla, välitunneilla ym. mutta kertaakaan en uskaltanut mennä puhumaan sille. Olin aivan helvetin kusessa häneen. En pystynyt ajattelemaan muuta kun häntä.
Lukion loppumisen jälkeen en ole nähnyt häntä enää. Sen verran vain tiedän, että olemme molemmat lähteneet omille teillemme ja muuttaneet molemmat pois kotiseudultamme eri paikkoihin opiskelemaan. En näe häntä enää ikinä. Nykyisessä opiskelupaikassani olen kyllä nähnyt muutamia mukavia tyttöjä, mutta eivät ne kyllä yllä lähellekkään häntä. En usko ihastuvani enää koskaan uudelleen. Ajattelen edelleen häntä joka ikinen päivä, vaikka siitä on jo kauan, kun viimeksi näimme. Toivon joka päivä, että näkisin hänet vielä joskus ja voisin kertoa hänelle kaiken.
Ehkei peli ole kuitenkaan vielä aivan menetetty. Jos hyvä tuuri käy, niin on mahdollista, että vielä tapaan hänet. Käyn entisellä kotipaikkakunnallani aika ajoin ja liikuskelen myös siellä kohtalaisen paljon. Siellä törmää lähes aina johonkin tuttuun henkilöön, ihan vaikka kävisi pelkästään kaupassa tai lenkillä tai missä vaan, melko pieni paikka kun on kyseessä. Mikäli hänkin tekisi samoin, niin ehkäpä näemme vielä joskus, kuka tietää. Tiedän kyllä suunnilleen, missäpäin hän asuu (siis entisellä kotipaikkakunnallani), joten jos suuntaisin joskus vaikka kävelylenkin sinnepäin, niin ehkä hyvällä lykyllä voisin nähdä hänet. Teoriassa on vielä mahdollisuus, mutta käytännössä ei.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aina on mahdollisuus jos ei ole sanonu tästä toiselle mitään joten ole siinä mielessä vielä tyytyväinen MUTTA oli kieltämättä aika tyhmää ettet koonnu itseäsi tekemään jotain kun kerran olit noin ihastunu ja nuinkin kauan. Oli hyviä kavereita tai ei niin niiden mielipiteistä ei kannatte välittää. Siis jos olet ihastunu ja tykkään tytöstä *todella* niin vitunko väliä sillä mitä muut sanoo (saattaa että ovat loppujen lopuksi kateellisiaki kun sulla tärppäis). Vai?
Ok, mut mitä tulee tuohon ihastumisjuttuun niin en tiedä todellakaan törmäätkö enään sellaiseen tyttöön joka täyttää sun edellisen ihastuksen kriteerit niin hyvin että ihastut uudelleen johonki toiseen. Itellä melkein sama tilanne joten en vielä osaa vastata siihen, mutta se ei auta muu kuin toivoa parasta.
Mut sullekki annan vinkkinä sen et jos saat toisen mahdollisuuden niin menet heti perkele puhumaan sille tytölle ihan kasvotusten tai sitä ennen yrität vaikka netin kautta tutustua siihen ***hieman***, mutta mahdollisimman äkkiä kuukauden sisällä tuumasta toimeen ja juttusalle ihan oikeasti (mielummin kaverimielessä ensin). Se on kuule 1000 000 kertaa isompi vitutus kun et menny juttelee kasvotusten tai jätit yrittämättä ollenkaan. Jos haluat jonku todella niin silloin pitää mennä ja toimia! Ei auta siinä ujous, jos olet ujo niin et ikinä onnistu. Takaan sen! Sit kun se toinen mahdollisuus tulee niin älä välitä tytönkavereista mitää. Sun ei saa näyttää tytölle ja sen kavereille arkuuttasi. Siitä on päästävä eroon ja keskityt sit 100%:sti siihen tyttöös. Muista myös se että asian kertominen tässä iässä ei ole loppujen lopuksi enään mikään eli se tyttö ei todennäköisesti ota sitä vitsinä tykkäs susta tai ei. Pakit saattaa tulla mut sille emme voi ylipäätänsä mitään ja se on pakko hyväksyä. Mahdollisten pakkienki jälkeen älä ala miettii et mikä sussa on vikana, koska kaikilla ihmisillä on erinlaiset ulkonäkö ja luonnevaatimukset (et säkään haluais että joku tyttö josta et todellakaan pidä, pyöris ja hyöris sun kimpussa koko ajan). Pääasia ainaki naistensuhteen on että et ole kovin ujo ja sulla on itseluottamusta.
Jäiköhän jotain muuta sanoamatta... Ei kai....
Helpottaa nähdä että joku muukin on samanlainen kuin minä.
Mulla on oikeastaan lähes identtinen tilanne sun kanssa, paitsi. Tein sen virheen että tein jotain. Niinhän siinä kävi, että ei siinä hyvin käynyt. No tämä henkilö lähti sitten opiskelemaan muualle, kunnes vaihtoi takaisin sinne missä minäkin vielä olen... pari kk sitten. Hajosin ihan totaalisesti henkisesti, kun näin hänet. Tää henkilö ehkä tietää mitä tunnen yhä, häntä ei vain kiinnosta enkä voi näyttää hänelle kuinka henkinen raunio olen. Mutta hajoan ihan totaalisesti, kun näen hänet joka päivä ja olemme kuin emme tuntisi toisiamme. Vaikka emmehän me tunne, mutta silti. Ajatukset pyörii jo rekan alle heittäytymisessä mutta on pakko keksiä jotain.
Sanon vain sen että omien kokemuksieni perusteella mieti tarkkaan mitä teet, mutta ole oma itsesi. Minä en ollut oma itseni vaan täysi kusipää ja kadun sitä ehkä lopun elämääni. Nyt jos menen kertomaan oikeista tunteistani hän pitää minua säälittävänä, kaiken sen jälkeen mitä tapahtui.
Sulla on kuitenkin paaljon parempi tilanne, koska et ole tehnyt mitään. Toivottavasti voit ajatella asiaa myös tältä kantilta.
luin näitä teidän viestejänne... ja en voi muuta sanoa kun että olette ihania ihmisiä..
sinä viestin aloittaja, harmi kuitenkin että sulle ulkonäkö on niin tärkeää että et voi ihastua kuin vain ihmiseen jonka olet luonut omaan päähäsi... epäluonnollisen olion, jolle kuitenkin löysit yllättäen kotipaikkakunnaltasi vastineen, mikä oli vielä harmillisempaa.. unohda tyttö ja ota opiksesi, ensinnäkin että sinun on lähestyttävä tyttöä johon tunnet noin mahdotonta vetovoimaa, ja toiseksi, hylkää se fantasia....
mutta te olette kumminkin söpöjä kun olette niin rakastuneita, vaikkei tunteelle ole saatu haluttua vastinetta, mutta silti ei saa ihastustaan mielestään...
mutta ihmiset.. muistakaa, että järjellä ei ole mitään merkitystä sillä rakkaudessa kaikki on mahdollista, sydän sanoo mitä sanoo, ja sitä on kuunneltava.... jos tekee mieli mennä juttelemaan tytölle, VAIKKA tämä olisi joskus torjunutkin, muttet silti saa häntä mielestäsi, niin yritä helveti uudelleen, jos mieltä painaa kovin, ehkä saat edes kaverin. ja tähän tyttöön tutustuessa ehkä huomaat ettei hän ollutkaan kummoinen!! ja pian unohdat hänet romanttisessa mielessä kokonaan!
mutta miettikää asiaa näin, että aaah miten lukioaika ja nuoruus onkaan ihanaa!... välitunneilla ja käytävillä vilkuilua, ainakin olette saaneet kokea KUNNON ihastumisen!
ja jonakin päivänä vielä sitä suuremman rakkauden, jossa toinenkin osapuoli osoittaa hellyyttä..
sillä ihania miehiä te olette=)
"sinä viestin aloittaja, harmi kuitenkin että sulle ulkonäkö on niin tärkeää että et voi ihastua kuin vain ihmiseen jonka olet luonut omaan päähäsi... epäluonnollisen olion, jolle kuitenkin löysit yllättäen kotipaikkakunnaltasi vastineen, mikä oli vielä harmillisempaa"
Ulkonäkö kyl merkkaa mulle paljon, mutta vähintään yhtä paljon merkkaa mulle myös sisäinen kauneus. Ei kaunis tyttö näytä mun silmissä kauniilta, mikäli sillä ei ole sisäinen kauneuspuoli kunnossa. Minkäs sille voi, et kun tapaa ylivoimasesti parhaimmannäköisen tytön, mitä on ikinä tavannut ja kun sillä on myös sisäinen puoli aivan täyden kympin arvoinen, niin ei voi muuta kun ihastua siihen. Mulle on ratkaisevassa asemassa ulkonäön ja sisäisen kauneuden kokonaisuus. Ja kuten jo aiemmin sanoin, en voi sille yhtään mitään, että mussa ei sytytä muunlaiset kohteet ihastusta, kun ainoastaan sellaiset jotka nuo mun kriteerit. Haluaisin voida sille asialle jotain, mutta kun en vain kerta kaikkiaan voi.
Kympin arvoinen ulkonäkö kympin arvoinen sisäinen kauneus = lyömätön yhdistelmä.
Sitten mulla on myös semmonen tavallaan vähän niin kuin ihastumisraja. Jossain mulla menee se raja, että sen rajan alapuolella oleviin en tunne ihastusta ja sen rajan yläpuolella oleviin taas sitä ihastumista tunnen. Jos vaik tapaisin jonkun kivan tytön johon ihastun, niin se ihastumisraja nousee juuri sen tytön tasolle. Mut jos tapaisin jonkun vielä kivemman tytön, niin sitten ihastuisin siihen ja se ihastumisraja nousisi mulla tän tytön tasolle. Ja koska tämä edellinen tyttö jäisi nyt tämän mun nykyisen ihastumisrajan alapuolelle, niin en enää voisi ihastua siihen tai vaikka olisin siihen ihastunut, niin mun ihastus sitä kohtaan saattaisi lakata. Ja aina kun mulla ihastumisraja nousee, niin se myös on ja pysyy sillä vähintään sillä tasolla (nousta voi, mutta laskea ei).
Tää tyttö, johon mä ihastuin, nosti mun ihastumisrajan niin pilviin, että nykyään mun ihastumisrajan yläpuolelle on erittäin, erittäin vaikea päästä. Ja tämä on osittain syynä siihen, että miksi en usko ihastuvani enää koskaan uudelleen.