Toivoisin että keskustassa olisi vaikka vain yhden risteyksen päällä oikein ihana jouluvaloholvi, jotain kaunista ja värikästä eikä sinisiä kelmeitä ledejä.
Jouluvalotoivomus
toiveajattelua
3201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivomuksen voisi myös laajentaa koskemaan kaikkia yksityistalouksia, sillä mauttomuuden valojuhla on taas käsillä. Kannatan luovaa toimintaa toki täydestä sydämestä ja yksilön oikeutta tuoda itseään tykö, mutta kyllä jouluvalojen asenteluun pitäisi pikimiten kouluttaa joku henkilö. Ja vain ja ainoastaan tällä henkilöllä olisi viranomaiselta saatu lupa tehdä näitä jouluvalojen esillepanoja.
Tämä siksi, että taas on saanut jo hyvän aikaa sokeuttaa esteettistä näköaistiaan ihmisten jouluvalo -laitoksilla... Jos ei ymmärrä/osaa, ei ole vertaispaineenkaan edessä pakko yrittää.
Kiitos ja hyvää joulun odotusta.
Näin olikin ennen, mutta onneksi jouluvalot ovat sellaisia, että ne eivät kauaa pysy hyvinä. Nykyään myynnisssä olevat jouluvalot ovat paljon tyylikkäämpiä kuin aikaisemmat.
Valo piristää mieltä ja ilahduttaa.
Ei se haittaa vaikka joukossa olisi yksi oikein räikyväkin ilmestys! Antaa olla vaan.
jouluvalot parvekkeelle:
Siirrä kuntopyörä parvekkeelle ja yhdistä se valolähteeseen.
Sitten polje. Opit tuntemaan, kauanko pitää polkea että valo palaa loppuillan.