Kirjoitetaan sitten...

aloitus, jossa ei varmaan ketään haukuta, ei raivota eikä edes arvostella ketään.

Tapasin tässä aamulla erään naisen, joka kovasti kipeän oloisena kuljetti kahta koiraansa ja puuskutti hengenahdistuksen vuoksi niin että sivullisenkin oikein pahaa teki. Hengitys oli tiheetä ja lima tuntui vellovan keuhkoputkissa ja vaikka hän yskiä yrittikin, ei siitä mitään apua tuntunut olevan.

Minä yritin pysytellä vähän loitommalla mutta vaikeetahan se kapealla kävelytiellä oli. Rupesin todella pelkäämään kun tuo nainen kertoi sairastavansa sikaflunssaa. Hän myös purkautui minulle ongelmistaan koiriensa suhteen, kun ei ole ketäöän sellaisia ystäviä, jotka voisivat parina päivänä viedä hänen koitiaan, koska hän itse ei millään enää jaksa.

No, itse yritin lohduttaa ja hienovaraisesti kysellä hänen lapsistaan, mutta vastaus oli tiukka; ei ole ketään. Hän elää omaa yksinäistä elämäänsä ja se sillä sipuli. Minä tietenkin pahoittelin tapausta ja toivotiun onnea, muutahan en voinut tehdä vaikka minulle sellainen tunne jäikin, että hän olisi ehkä halunnut minun vievän koiriaan. Se oli kieltämättä sellainen paikka, että en missään tapauksessa voisi edes harkita meneväni asuntoon, jossa ihminen on tartuttavan taudin alainen mutta samalla syvä syyllisyyskin alkoi painamaan ja toisaalta taas kiitollisuus, että minä en sentään ole vastaavassa tilanteessa ja minulla on ainakin lapseni, jotka pahan paikan tullen kyllä auttaa.

Ei ole näemmä mitenkään mukavaa tuo yksinäisen ihmisen elämäkään.
31179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

helppoa yksinäisellä olipa hän sitten nuori tai vanha jos terveys tai liikuntakyky menee. Ei ole helppoa koirattomalla, mutta kaksin verroin hankalampaa on hänellä jonka pitäisi pystyä myös nelijalkainen ystäväkin päivittäin ulkoiluttamaan.
Naapurissamme asuu vanha pappa jonka sukulaiset ovat ympäri Suomea, eli heistä ei välitöntä apua ole jos tarvista olisi. Onneksi meillä on nyt yhteistyö- ja avunantosopimus, eli autamme tosiamme puolin ja toisin esim. tuon papalle ja koiralleen evästä kaupasta, hoidan koiraa jos siihen milloin tarvis on, ja esim. lumitöissä ja muissa raskaammissa hommissa käymme auttamassa. Viime viikonloppunakin mieheni ja pappa kävivät halonhankintareissulla jotta pienet pirttimme pysisivät lämpiminä pakkasten iskiessä toden teolla.
Mutta kaikilla yksinäisillä ei ole edes sitä naapuria jolta apua tarvittaessa pyytää. Oma tätinikin asuu syrjäkylällä yksinään, ja aika heikoilla hän on jos sattuu vaikkapa sairastumaan. Joka päivä kyllä hänen kanssaan soitellaan (minä, äitini ja sisareni), jotta tiedetään että onko mummo kunnossa vai ei!

Äänestä
  • minkä takia sosiaalihuolto tai kunnalliset avustukset eivät riitä näille yksineläjille.

    Kysyinkin häneltä, saako hän edes ruoka-apua päivisin niin vastaus oli kieltävä. Olisin itse ainakin melkoisen ulkona, jos kaikki suhteet ulkomaailmaan katkeaisivat ja joutuisin tulemaan toimeen yksin, vailla mitään mahdollisuuksia.

    Ja kuinka paljon suomessa on rikkaita työssäkäyviä??? Määrätön määrä ja myöskin niitä jotka nauttivat tuhansia euroja eläkettä kuukaudessa vaikka ovat vasta 40 vuotiaita.

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    minkä takia sosiaalihuolto tai kunnalliset avustukset eivät riitä näille yksineläjille.

    mittee kerkkesit rekkaant arkipiruna oo se raskasta vaihtaa nikkii ees taas buahahahaaa

    Äänestä

  • 9 + 17 kirjoitti:

    mittee kerkkesit rekkaant arkipiruna oo se raskasta vaihtaa nikkii ees taas buahahahaaa

    :))))))))))))))))))))

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    minkä takia sosiaalihuolto tai kunnalliset avustukset eivät riitä näille yksineläjille.

    Kysyinkin häneltä, saako hän edes ruoka-apua päivisin niin vastaus oli kieltävä. Olisin itse ainakin melkoisen ulkona, jos kaikki suhteet ulkomaailmaan katkeaisivat ja joutuisin tulemaan toimeen yksin, vailla mitään mahdollisuuksia.

    Ja kuinka paljon suomessa on rikkaita työssäkäyviä??? Määrätön määrä ja myöskin niitä jotka nauttivat tuhansia euroja eläkettä kuukaudessa vaikka ovat vasta 40 vuotiaita.

    naapurin pappa ja tätini kyllä tulevat pienillä (!) eläkkeillään ihan hyvin toimeen kun menot eivät ole kovin suuret.. on oma pieni tupa, ruoka- ja muut pakolliset menot ovat vähäiset, eikä rilluttelemassakaan tule varmasti käytyä.
    Mutta, entäpä jos tosiaan sairaus tai loukkaantuminen iskee, tai vanhuus alkaa vaivata niin että liikkuminen omin voimin on jo hankalaa?
    Mitäpä silloin tehdään? Lähdetään kalliiseen hoitokotiin johon monella ei ole varaa tai kökötetään kotona omissa oloissa ja yritetään pärjätä joten kuten. Kotipalvelusta voi toki anoa (maksullisia) kotikäyntejä, mutta mitäpä se paljon auttaa jos kerran viikossa käydään pikaisesti potilasta/vanhusta katsomassa? Ruokapalveluakin toki on, mutta onko teistä kukaan sitä pöperöä maistellut jota vanhuksille kotiin kannetaan? Minä olen ja voin sanoa etten sitä suostuisi syömään!!!
    Ennen vanhaan kotiavustajat kävivät joka päivä vanhusten luona! Isovanhempienikin kotiavustaja käytti heidät saunassa, siivosi & tiskasi, hoiti kauppa- ja muut asiat, sekä ennen kaikkea seurusteli heidän kanssaan. Nykyisin tälläistä palvelua ei ole olemassakaan!
    Toki yksityiseltä sektorilta apua saa, mutta kenen eläke siihen muka riittää? Voin kertoa että kokemusta näistä asioista on, kun suvussa on paljonkin hoitoa tai edes jotain apua tarvitsevia vanhuksia.. mutta yhteiskunnan puolesta he saavat rauhassa tarvita - mitään ei heille tarjota!
    Eikä tämä ole vain vanhusten ongelma..

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    :))))))))))))))))))))

    etkö ookkaan bannissa??????????????????????????

    Mistä päättelit hänen olevan sosiaalihuollon tarpeessa?

    Äänestä

  • 13+13 kirjoitti:

    Samassa tilanteessa oli äitini vuosikaudet; minä kävin joka aamu siellä 10 vuoden ajan tarkastamassa, että hän oli ottanut aamulääkkeensä. Se oli kamalaa, aikani ei millään nriittänyt siihen mutta kun se oli pakko, niin se oli myöskin hoidettava.

    Enhän minä hänen lapsenaan voinut sanoa, ettei sellainen minua kiinnosta, eikä äitini myöskään koskaan sitä vaatinut, mutta jos en siellä käynyt, jäi ne tabletitkin nielemättä.

    Äänestä

  • Näitkö tiliotteen? kirjoitti:

    Mistä päättelit hänen olevan sosiaalihuollon tarpeessa?

    Totta hitossa näin ja hän itse kertoikin, ettei kohta jaksa enää.

    Mikä hitto sinuakin vaivaa???

    Oletko olevinasi ammattilainen myöskin ihmisten tuntemuksessa????

    Äänestä

  • kunvori hki kirjoitti:

    etkö ookkaan bannissa??????????????????????????

    tuo bannissa? nyt meni soitto enirolle

    Äänestä

tai terveellä ihmisellä on hyvä jos on jonkinlainen turva verkosto olemassa. Useissa paikoissa jo hoidetaan kunnan tehtäviä vapaaehtoisvoimin ja työllisyysvoimin. Heikommaksi sekin menee, koska RAY on kiristänyt rahoitusta eikä enää oman ilmoituksensa mukaan tue toimintaa joka kuuluu kunnille.
Onneksi sentään on ihmisiä jotka tekevät vastikkeetonta työtä vapaaehtoisina.
Kannattaisi ehkäpä heittää pientä kyselyä alueella, jos vaikka jonkinlainen toiminta olisi käynnissä ja nainen saisi tarvitsemaansa apua koiran ulkoiluttamiseen.

Äänestä
  • Minua syytetään tällä palstalla milloin mistäkin, mutta sinunlaisiasi ei koskaan.

    Tässä taas yksi esimerkki siitä, kun joku poistaa asiallisen aloitukseni asiattomana, kun nämä lahoaivot hyökkää jokaiseen aloitukseeni.

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    Minua syytetään tällä palstalla milloin mistäkin, mutta sinunlaisiasi ei koskaan.

    Tässä taas yksi esimerkki siitä, kun joku poistaa asiallisen aloitukseni asiattomana, kun nämä lahoaivot hyökkää jokaiseen aloitukseeni.

    et myy järkkäs sulle bannit, oottekste sopinu uman kanssa et sää valehtelet ja mustamaalaat muita kirjottajia?

    Äänestä

  • nuo omatkaan viestisi ihan terveen ihmisen aikaansaannoksia kyllä ole.

    Äänestä

  • vai meinaatko jatkaa tota pelleilyä taas siihen asti kun on pakko mennä töihin????

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    vai meinaatko jatkaa tota pelleilyä taas siihen asti kun on pakko mennä töihin????

    olen turuust mummo enkhä töis käy kun ee pakko ole lurps rakas mittee tuetko kyllään mie nii rakastaa meittii myö ollaa ku kaksossii sie ja mie voe tokkiinsa vae myö ja sie

    Äänestä

  • 16+19 kirjoitti:

    nuo omatkaan viestisi ihan terveen ihmisen aikaansaannoksia kyllä ole.

    puskkii sie tuas luikaahhiit häpiä vanha ihminnee

    Äänestä

  • puttalitta kirjoitti:

    et myy järkkäs sulle bannit, oottekste sopinu uman kanssa et sää valehtelet ja mustamaalaat muita kirjottajia?

    Mistäköhän sinä oikein puhut????

    Voisitko nyt edes vähän selventää ajatuksiasi siihen malliin, että täällä muutkin ihmiset jotenkin pysyisivät perässäsi????

    OLetko muuten työtön vai vain pinnari, joka ei halua opiskella mitään????

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    Mistäköhän sinä oikein puhut????

    Voisitko nyt edes vähän selventää ajatuksiasi siihen malliin, että täällä muutkin ihmiset jotenkin pysyisivät perässäsi????

    OLetko muuten työtön vai vain pinnari, joka ei halua opiskella mitään????

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8665786/41295291

    Säähän harvinaisen typerä ukko oot, vai ämmäkö liene.

    Sää väität myyn hommanneen sulle bannit, joko kirjottelet vaikka oot bannissa, tai sitten valehtelet ja mustamaalaat myytä, mut teetkö sen siks että ootte uman kanssa sopineet sen?

    Äänestä

  • littaputta kirjoitti:

    Mitä minä sille voin, ette se aivojen sähkökäyrä on lopullisesti sammunut???

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    Mitä minä sille voin, ette se aivojen sähkökäyrä on lopullisesti sammunut???

    ton sun valehtelus aiheuttaa, meinaatko että säkin oot syyntakeeton, mistähän johtuu et olemmat uman herrahenkilö pikkuapurit on sellasia et ne ei kykene vastaan omista kirjotuksistaan, toinen on pähkähullu raivooja ja siks ei kykene vastaan kirjotuksistaan ja sulla on aivojen sähkökäyrä sammunu lopullisesti ja se aiheuttaa sen että valehtelet työkses täällä.

    Molemmat pikkuapurit tarttis kukkamekon päälleen, tai taitaa sulla ollakkin, juoruileva, valehteleva käskyläinen.

    Äänestä

  • 20 + 14 kirjoitti:

    puskkii sie tuas luikaahhiit häpiä vanha ihminnee

    enkä olen, tai sitten en, mutta puskissa ja vain puskissa olen ollut jo pitkään, ja täällä pysyn!!

    Äänestä

  • 2+7 kirjoitti:

    ton sun valehtelus aiheuttaa, meinaatko että säkin oot syyntakeeton, mistähän johtuu et olemmat uman herrahenkilö pikkuapurit on sellasia et ne ei kykene vastaan omista kirjotuksistaan, toinen on pähkähullu raivooja ja siks ei kykene vastaan kirjotuksistaan ja sulla on aivojen sähkökäyrä sammunu lopullisesti ja se aiheuttaa sen että valehtelet työkses täällä.

    Molemmat pikkuapurit tarttis kukkamekon päälleen, tai taitaa sulla ollakkin, juoruileva, valehteleva käskyläinen.

    ja tätäkö väität asialliseksi jutusteluksi??????

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    ja tätäkö väität asialliseksi jutusteluksi??????

    oota et valehtelijan kanssa kirjotellaan asiallisesti, eihän sellanen oo mahollista mitenkään, höperö vanha ämmä.

    Äänestä

heitti kaikki vellit juuri minun päälleni vain erästä kirjoittajaa lukuunottamatta.

Kiitänkin sinua siitä, että kaikesta tästä asiattomuudesta väkittämättä muitakin ihmisiä palstalla on.

Hyvääå jatkoa sinulle!!!

Äänestä
  • mänikö nettikiusaajalla hermo buahaaaaaa häivy saasta

    Äänestä

  • kiittää itseään, "kiitoksia kitoksia, olen kirjoitellut sopimuksen mukaan, valehdellut ja mustamaalannut muita kirjottajia, kirjottanu murteella, vaikkei se ihan hyvin sujunu, nyt sain kiitokseksi ja palkaksi yhden puolustuspuheenvuoron toiselta nikiltäni, kiitos siitä, vielä kun aviomieheni minua omalla nikillään kiittää kaikki on hyvin"

    Äänestä

  • 4+2+6 kirjoitti:

    kiittää itseään, "kiitoksia kitoksia, olen kirjoitellut sopimuksen mukaan, valehdellut ja mustamaalannut muita kirjottajia, kirjottanu murteella, vaikkei se ihan hyvin sujunu, nyt sain kiitokseksi ja palkaksi yhden puolustuspuheenvuoron toiselta nikiltäni, kiitos siitä, vielä kun aviomieheni minua omalla nikillään kiittää kaikki on hyvin"

    Onneksi sentään en sinun kanssasi missään tekemisessä

    Äänestä

En usko sanaakaan.Ei ensimmäinen kerta.

Äänestä
  • sanoi Tarvajärvi!!!

    Jos joskus pääset tuon vaiheen ylitse, niin kerro ihmeessä minullekin.

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    sanoi Tarvajärvi!!!

    Jos joskus pääset tuon vaiheen ylitse, niin kerro ihmeessä minullekin.

    Sinulla on aiemminkin ollut vastaavia mielikuvitustarinoita.
    MUisele satuilua naapurissa asuvasta nuoresta jolla useita isoja rescuekoiria.Olet keksinyt tarinoita jonkun räksyttävistä pikkupiskeistä jolle olet antanut koulutus neuvoja.
    Olet keksinyt mielikuvituksellisen tarinan näyttelypaikalle tekemästäsi käynnistä jolla haukuit kaikki näyttelyharrastajat.
    Keksitty tarina Romanialaisista joita pakoon kaasutit peloissasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

arkipiru kirjoitti:

aloitus, jossa ei varmaan ketään haukuta, ei raivota eikä edes arvostella ketään.

Tapasin tässä aamulla erään naisen, joka kovasti kipeän oloisena kuljetti kahta koiraansa ja puuskutti hengenahdistuksen vuoksi niin että sivullisenkin oikein pahaa teki. Hengitys oli tiheetä ja lima tuntui vellovan keuhkoputkissa ja vaikka hän yskiä yrittikin, ei siitä mitään apua tuntunut olevan.

Minä yritin pysytellä vähän loitommalla mutta vaikeetahan se kapealla kävelytiellä oli. Rupesin todella pelkäämään kun tuo nainen kertoi sairastavansa sikaflunssaa. Hän myös purkautui minulle ongelmistaan koiriensa suhteen, kun ei ole ketäöän sellaisia ystäviä, jotka voisivat parina päivänä viedä hänen koitiaan, koska hän itse ei millään enää jaksa.

No, itse yritin lohduttaa ja hienovaraisesti kysellä hänen lapsistaan, mutta vastaus oli tiukka; ei ole ketään. Hän elää omaa yksinäistä elämäänsä ja se sillä sipuli. Minä tietenkin pahoittelin tapausta ja toivotiun onnea, muutahan en voinut tehdä vaikka minulle sellainen tunne jäikin, että hän olisi ehkä halunnut minun vievän koiriaan. Se oli kieltämättä sellainen paikka, että en missään tapauksessa voisi edes harkita meneväni asuntoon, jossa ihminen on tartuttavan taudin alainen mutta samalla syvä syyllisyyskin alkoi painamaan ja toisaalta taas kiitollisuus, että minä en sentään ole vastaavassa tilanteessa ja minulla on ainakin lapseni, jotka pahan paikan tullen kyllä auttaa.

Ei ole näemmä mitenkään mukavaa tuo yksinäisen ihmisen elämäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu