Heippa. Meillä on pian kolme lasta, kun Kaislasta ja Kaspianista (2v) tulee isosisko ja -veli. Poikamme Kaspian on saanut nimensä vaatimattomasti prinssi Kaspianin mukaan, Kaislan nimi taas osittain tulee isoäitiensä Kaisan ja Lailan nimistä, osaltaan taas ihan nimen kaunis merkityskin vaikutti asiaan, tyttö kun on sellainen keijukainen, Kaisla-prinsessa.
Pienimmäiselle ollaan kovasti mietitty nimeä, joka myös kantaisi jotakin tarinaa tai merkitystä. Osaisitteko ehdotella joitakin historiallisia, merkittävillä naisilla olleita nimiä, jotka silti sopisivat tyyliimme? Ei mitään kauhean mahtipontista siis. Lisäksi voi ehdotella ihan suomalaisiakin juttuja, merkitysnimiäkin jossain määrin, vaikka niitä onkin koluttu jo kirja poikineen läpi. Tärkeintä olisi, että nimellä olisi tarina, ettei se olisi vain tuulesta temmattu... Mummujen nimet on jo käytetty, ja suvussa ei ole muita joiden mukaan lapsi haluttaisiin nimetä.
Ollaan ajateltu myös erilaisia kukkanimiä, ihan Ruusua esimerkiksi, ja sitten myös satujen hahmoja, prinsessoja ja sankarittaria... Kauniita nimiä löytyy jonkin verran, mutta harva passaa isompien lasten nimien tyyliin saati sukunimeen (Salovaara).
Ihania ehdotuksia kaivattais kipeästi! Suurkiitokset jo etukäteen.
Kaislan ja Kaspianin pikkusisko
18
1841
Vastaukset
- xerttu
Pidän harvinaisessemmasta luontonimestä Niini, joka sopisi siskovauvalle.
Muita mieleentulevia "kevyitä" nimiä
Rosanna
Iris
Liia
Fiona
Leona
Lili
Kukka
Ruusu on minusta liian raskas nimi muiden joukkoon, mummoni oli Ruusa, se on suomalaistettu versio Rosasta. - NimiTäti
Viena Adalmiina.
Ulpu Vanamo.
Ruusu Aurora. - Primrose
kirjallisuuden ja musiikin tiimoilta:
Aida (samannimisestä oopperasta)
Elina (Täällä Pohjantähden alla)
Heta (Niskavuorelta)
Ilona (samoin)
Iris (kukka ja rukka)
Lumikki (ja kääpiöt)
Merit (Sinuhe egyptiläisestä)
Minea (samoin)
Selja (tapaamme Seljalla)
Silja (nuorena nukkunut)
Venla (Seitsemästä veljeksestä)
Muita: Heini, Helinä, Kukka, Meri- Täti
Helinä olisi oiva valinta :)
Myös Heljä, Sointu ja Hilla tulivat näin ykskaks mieleeni.
- sibyllavon
nimiä: Helje, Heini, Silmu
- ...
Linnea (=Vanamo)
Hertta
Kerttu
Tuulia
Kiia
Aurora
Kamilla
Lilia
Lumia
Adele
Helmiina
Saaga/Saga - sibyllavon
mieleen kaksi: Jasmiina ja Jade
- vii.
Paljon kauniita ehdotuksia oletkin jo saanut. Helinä olisi huippu :)
Muutama vielä mieleen tullut (saattaa tulla toistoa, kun en muista kaikkia):
Gilda - Verdin Rigoletto-oopperan nuori sankaritar
Silva -tarkoittaa metsää
Julia -Romeosta ja Juliasta tietenkin
Kaarina - Kaarina Maununtytär oli vahva ja rohkea nainen - joitain k-lla alkavi
Etsi tietoa kelttiläisestä mytologiasta ja lue merkityksistä enemmän jos sua nimet kiinnostaa.
Selene = Kuun jumalatar, aurinkojumala Helioksen sisar. Tarinan löydät googlettamalla kelttiläinen mytologia
Keita = metsä kelttiläisessä mytologiassa
Kiara, Kira= pieni musta, kelttiläisessä mytologiassa ja Kira tarkoittaa myös valo ja aurinko mutta Kiira suomalaisessa mytologiassa tarkoitaa pahaa tuovaa henkeä.
Keelia= siro ja vihkeä kelttiläisessä mytologiassa
Muualta kuin kelttiläisestä:
Kiana = jumalainen ja ihana Dianan vastine
Karla= vahva ja naisellinen
Kia= tarkoittaa kukkula, tunturi useissa kielissä
Klaria, Klarissa= kirkas loistava
Karelia= karjala
Kasmira= mielenkiintoinen muinainen valtakunta ja harvinainen tytön nimi suomessa
Kanerva= kasvi kiva tytön nimi
Kastanja= kasvi kiva tytön nimi
Karenia= Anna Karenia päähenkilö Tolstoin saman nimisestä romaanista. - joitain lisää
Ksenia Kastettu 1059 kpl. Ksenia on nimi Raamatusta pyhittäjä Ksenia Roomalainen ja autuas Ksenia Pietarilainen.
Muita kivoja
Kaneli
Kateri
Kauri
Keera
Keiju
Kielo
Kreta
Kirsi
Kristalli - Hjälp
Ehdottomasti Katariina, Katariina Suuren mukaan. Katariina on klassinen, kaunis ja ajaton nimi ja sopisi hyvin katraan jatkoksi.
- sibyllavon
hieman muunneltuna Katriina. Myös toiselta pohjalta Taika, Tiuku, Sointu, Hely
- Mauriina
Kerttu=ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalaisnainen, Lallin emäntä
Kirsti= vanha muoto Kristiinasta esintyy vanhoissa kansanrunoissa
Kristiina, samanniminen Ruotsin kuningatar
Elina= myös klassikkonimi keskiajalta
Annikka ks edellä
Aunei= Agnes tämäkin nimi on keskiajalta
Marketta= Margareta, klassikkonimi keskiajalta
Mataleena= keskiaikaisissa runoissa esiintyvä muto Magdalenasta
Toroteija, Teija keskiaikaisia suom muotoja nimestä Dorothea
Marjatta, Kalevalan madonnan nimi
Mateli = Magdalena, ilomantsilainen runonlaulaja Mateli Kuivalatar
Paraske= lyhennys nimestä Paraskeva, runonlaulaja Larin Paraske
Katri =tulee Katariinasta, Katariina Suurta nimittivät itäsuomaiset " kunnon rouvaksi"
Minna= Wilhelmiina, kirjailija Minna Canth
Emma, Emma Irene Åström oli ensimmäinen naismaisterimme
Alma, I naisprofessorimme oli Alma Söderhjelm
Aino, Kalevalasta tai Aino Sibelius
Venla, 7:stä veljeksestä
Anna, samoin kuin edellä
Eeva, Kihlauksen herrojen Eeva
Martta , Nummisuutareista
Kreeta, Nummisuutareista
Jaana, Numisuutareista
Selma, Aleksis Kiven näytemästä Selman juonet
Lea, samannimisestä Aleksis Kiven näytelmästä
Liina, A. Kiven näytelmästä Leo ja Liina
Lotta, Lotta Svärd tai Charlotta Lönnkvist
Saima, runoilija Saima Harmaja
Venny, taiteilija Venny Doldan-Brofelt
Hella, kirjailija Hella Vuolijoki - iohpåå
miten olisi Vilja?
ehdotetut Kiara ja Taika sopisivat loistavasti vanhempien sisarusten jatkoksi! - Nimikki
tytölle:
Adalmiina
Fiia
Karla
Kiia
Lumia
Kielo
Sointu
Säde
Lilja
Lili
Kerttu
Pojalle:
Kuura
Kuu
Oula
Julius
Kaspar
Ossian
Jalo
Valo
Voitto
Onni
Ossian - :)
Kielo on nätti nimi.
- kesäkuu -10
Nimeä Taimi, sopii kaikenikäisille!
- Lumpeenkukkanen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611169- 42891
- 51651
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että325647Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
- 93600
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 75566
- 56564